Wohops.

Sallitaanko pieni järjen menetys vaatekaupassa näin kevään kynnyksellä? Koska toi kuva!


Ja ei, tästä ei ole tulossa mitään samperin muotiblogia.

Tomaattikeitto tuoreista tomaateista

Tämä keitto ei ole kauden sesonkiherkku mitenkään päin katsottuna, mutta täydellinen takatalven karkoittaja loskaisen maanantain päätteeksi. Tuoreista tomaateista keitelty tomaattikeitto suoraastaan räjähtää suussa ja on olemukseltaan paljon raikkaampi kuin tölkitetyt sukulaisensa. Ja ainakaan maku ei ole yhtä kitkerä kuin kaupan einestomaattikeitoissa.

 

n. 800 g tomaattia 

1 sipuli 

3 valkosipulinkynttä 

1 pieni punainen paprika 

1 kasvisliemikuutio 

3 rkl tomaattipyrettä 

n. 0,5 l vettä 

2 tl basilikaa 

1 tl sokeria 

mustapippuria 

suolaa

1. Tee tomaattien yläpäähän pieni ristiviilto ja upota ne kiehuvaan veteen. Nosta tomaatit jäähtymään, kun kuori alkaa rypistyä. Kuori tomaatit ja pilko niitä hiukan pienemmäksi.

2. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuutioi paprika. Lisää kattilan pohjalle oliiviöljyä ja kuullota sipuleita hetki. Lisää paprika ja tomaatit ja anna kiehua keskilämmöllä noin 10 minuuttia.

3. Lisää vesi, kasvisliemikuutio ja tomaattipyre ja anna kiehua vielä noin 15 minuuttia.

4. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja mausta basilikalla,  sokerilla, mustapippurilla ja suolalla. Anna keiton vielä kiehahtaa ja tarjoa tofumurusten kera.

Ohje: Chocochili / Elina Innanen: Viiden tähden vegaani 

Viiden tähden vegaani

Rehellisesti: kun sain Kustannusosakeyhtiö Moreenilta käsiini arvostelukappaleen Elina Innasen Viiden tähden vegaanista, olin nuolla paketin. Tätä on odotettu!

Olen ollut hirmu innoissani tästä keittokirjaprojektista aina siitä lähtien, kun Elina Chocochili-blogissaan asiasta kertoi. Sillä vaikka kyseessä ei olekaan Suomen ensimmäinen keittokirjailijaksi yltänyt ruokabloggari, tuntuu tämä ensimmäistä kertaa siltä kuin perheenjäsen olis palkittu jollain mahtavalla palkinnolla. Onnea Elina! Haluan, että tämä keittokirja menestyy, enkä ole epäillyt hetkeäkään, etteikö niin myös kävisi. Elina on mestari saamaan vegaanisetkin ruuat niin hyvän näköisiksi,  kuuloisiksi ja makuisiksi, että lihansyöjätkin tykkää. (Ainakin, jos oma kaveripiirini kelpaa puolueettomaksi otannaksi).

 

 

Kirja käsissäni ensimmäinen arvioni oli, että Viiden tähden vegaani vaikuttaa inspiroivalta ja herkulliselta esteettisine kuvineen. Siis juuri sellaiselta, jonkalaista kotimainen kaviskeittokirjaskene on kaipaillutkin. Tarkoitan, että toki muutkin aiemmin ilmeistyneet suomalaiset vegaanikeittokirjat ovat olleet laadukkaita ja ihan kivoja.  Ne vain ovat harmikseni keskittyneet siihen, mikä maailmalla on jo epäolennaista: ravintoarvoihin, kasvisproteiineihin ja B-vitamiinilähteisiin.  Suomalaisista kasviskeittokirjoista on puuttunut tähän asti kokonaan nautinto. Enkä tiedä teistä, mutta itseäni ei ainakaan inspiroi lukea viiden aukeaman pituista paatosta siitä, miksi liha kannattaa jättää pois lautaselta ja millä kananmunan voi korvata kasvisperäisesti, kun vaihtoehtona voisi olla nide täynnä mielitekoja. Viiden tähden vegaani on sellainen.

Kirjan kuvat ovat Elinan tapauksessa tietysti upeita ja tavattoman kauniita. Taidettiin elää vuotta 2007, kun eläinoikeusfoorumeilla kuhistiin suomalaisesta vegaanista, joka jakaa hälyyttävän herkullisia vegaaniruokakuviaan Flickrissä. Ei ole mikään sattuma, että neljä vuotta myöhemmin pystyn pitelemään käsissäni samaisen ruokakuvaajan esikoiskeittokirjaa.

Viiden tähden vegaaniin on mielestäni kiteytetty onnistuneesti se, mitä vegaaninen kasvisruoka on parhaimmillaan: maku- ja väriloistoa, tasapainoisia ateriakokonaisuuksia ja mässäilyn sallivia herkkuja. Vai miltä kuulostaa portobello-tofuburgerit, viikuna-focaccia, vadelmat viskikermassa ja mansikka-ananasgranita? Ennakkoluuloista huolimatta  nuokaan reseptit eivät ole mitään tavatonta hifistelyä, sillä turha näpertely ei kuulu Elinan keittiöfilosofiaan. Korkealaatuisissa raaka-aineissa ei silti säästellä.

Ei vaan voi muuta kuin ylistää.

Jos Viiden tähden vegaani himottaa, niin mars kirjakauppaan siitä. Kivijalkaliikkeiden lisäksi kirjaa voi tilata myös Animalian nettikaupasta, mitä suosittelen lämmöllä, sillä silloin tuotto menee eläinoikeustyöhön. :)

Toscapannari

Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä havainneet, ettei tämä foodie harrasta juurikaan:

1. Leivonnaisia
2. Jälkiruoka
3. Jälkiruokaleivonnaisia

Tämä musta aukko omassa osaamisessani on sitä sorttia, että olen harkinnut jopa jotain kursseja tai muuta opetusta (saa vinkata), mutta toistaiseksi olen tyytynyt vain kiertämään kakkublogit kaukaa säästyäkseni nöyryyttäviltä alemmuuskomplekseilta.

Onneksi on kuitenkin joitakin takaportteja, kuten tämä superhyvä toscapannukakku, jota maistoin ensimmäisen kerran ystäväni Lauran tekemänä. Toscahommat on vaan niin parasta!

(Ohjeesta tulee uuninpellillinen pannukakkua)

7 dl maitoa
2 luomumunaa
3 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
3/4 dl öljyä
100 g mantelilaustuja
3/4 dl sokeria
2 rkl täysjyvävehnäjauhoja
3 rkl maitoa

1. Vatkaa kierrevatkaimella maidon joukkoon munat, jauhot, rasva ja suola. Taikina saa turvota kulhossa noin 1/2 tuntia.

2. Kaada pannukakkutaikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Paista 200 asteessa 15 - 20 minuuttia uunin keskitasolla.

3. Toscakuorrutus: Mittaa kuorrutuksen aineet kattilaan ja kiehauta.

4. Nosta pannukakku uunista ja levitä päälle toscakuorrutus tai ripottele pannukakulle valmista tosca-mantelikuorrutetta. Jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia. 

Ohje: Pirkka

 

Peach Garden

Heipatirallaa, pitkästä aikaa.

Vietin viime viikon alppileskenä, eivätkä kokkaamiseni  saati bloggaamiseni tuottaneet oikein hedelmää. Itse asiassa taisin ulkoistaa koko keittiöni rastilalaiselle Peach Gardenille. Ohops.

 

 

 

Tämä puolen kilon satsi mukana vietävää peking tofua kustansi Peach Gardenissa 6,50€ ja se riitti mainiosti kahdelle aterialle. Peking tofun lisäksi oma kestosuosikkini ja vakivalintani on ollut tofu punaisessa thaicurry-kookoskastikkeessa. Kummatkin ovat olevinaan "tulisia", mutta silti liian tulista karttelevaan makuuni täydellisiä.

Onni on oma lähi-kinkkilä.

Peach Garden

Meri-Rastilan tie 3 C

maanantai–perjantai

11.00–22.00

lauantai–sunnuntai

12.00–22.00

Elinno Design

Jos Arabian tehtaanmyymälät, Iittalan nettikauppa ja Marimekon astiapuoli ovat varastaneet tunteja päiviä kallisarvoisesta vapaa-ajastani, huomaan viimeistään nyt sen olleen vähän yliampuvaa. Kauniita astioita löytyy muualtakin, eikä niihin tarttuminen tarkoita aina sitä, että täytyisi tinkiä suomalaisesta designista.

 

Elinno Design on vuonna 2008 perustettu, korkealaatuisten astiastojen suunnitteluun erikoistunut yritys. Yrityksen ovat perustaneet Taideteollisessa korkeakoulussa samaan aikaan opiskelleet Anni Paunila ja kiinalaissyntyinen Liang Liang. Heidän ajattomat tuotteet syntyvät kiinalaisen käsityötaidon ja skandinaavisen suunnittelun yhdistelmästä, sillä tuotteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Kiinassa ensiluokkaisita materiaaleista. 

Ja ovathan ne nättejä. Katsokaa vaikka!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En tiedä teistä, mutta omat kämmeneni hikoavat etenkin tuon dramaattisen mustavalkoisen Blue Peony -sarjan kohdalla. Kuinka monta astiasarjaa on todella liikaa? Tietääkseni vannoin hamstraavani sen Iittalan Korennonkin kaappiini vielä tämän vuoden aikana. Apua!


Kuvat: Elinno Design

Jäätelöä, viiniä ja rullia

Tasapaksu pökkelö arki sai tiistaina kaivattua vaihtelua oikein monen päivän edestä, kun koko iltapäivä kello kolmesta eteenpäin oli yhtä hulabaloota. Jällkimauksi jäi makia, sillä sinkosin heti alkajaisiksi  Bläkiin maistelemaan kevään ja kesän uutuusjäätelöitä ja ihastelemaan Helsingin maaliskuisia kattoja.

 

Bläkin anti oli ihan mielenkiintoinen, muttei omin. Olen jäätelöiden kohdalla enemmän pakettikuluttaja kuin yksittäisten tötteröiden ja puikkojen ostaja, joten tunsin olevani vähän väärää yleisöä. Magnumin valikoimasta löytyi silti jotain vallan ihastuttavaa: pikkujäätelöt! Toimivat aikuiseen makuun etenkin kahvin kylkijäisinä.

Jäätelöparatiisista matka jatkui Kiasman kahvilan ja Sokoksen astiaosaston (kröhöm) kautta Lauttasaareen, jossa Decanter oli Essi Mäntylahden johdolla järjestänyt meille muutamille ruokabloggaajille viini- ja  lasitastingin Riedelin laseilla. Saatoin ujosti hurmaantua Decanterin ja Viini-lehden yhteisistä tiloista, joista löytyi mm. valtava, yhden seinän vievä viinikellari. Kadehtittavaa! Maailmassa on tapahtunut jälleen virhe, kun omalla työpaikkalni ei vastaavaa ole.

 

Sitten  huonoja uutisia kaikille, jotka luulivat omaa Essence- tai Senta-kokoelmaansa täydelliseksi: olitte niin väärässä! Ei näemmä riitä, että omistaa ainoastaan punkku- ja valkkarilasit, vaan jokaiselle rypäleelle pitäisi olla omanlaisensa lasit. Tämän huomasimme tastingin aikana, jolloin kaikkien ilmeet olivat yhtä epäuskoisen hölmistyneet maisteltuamme ja tuoksuteltuamme samoja viinejä erimallisista ja -kokoisista laseista. Lukekaa tarkemmin vaikka  Chez Jasun postaukesta. Jasu on painanut asioita muutenkin tarkemmin mieleensä  -  minä keskityin olemaan vain hölmö ja varsinainen viiniurpo kaikessa tietämättömyydessäni.

 

 

 

Tastingin jälkeen saimme maistella vielä Rullan korkealaatuisia, käsityönä valmistettuja viatnamilaisia riisipaperirullia, jotka oli täytetty tofulla, lohella ja ankalla. Aaaa, olin menettää tajuni! Ei ihme, että maailmalla on supistu ja ennustettu rullista seuraavaa sormiruokahittiä, sillä toimivat ainakin itselleni sushiakin paremmin. Punonkin jo juonia, joilla saisin näitä seuraavaan työpalaveriin ainaisen pullan ja sämpylän tilalle.

 

 

Että semmosta. Ihan normitiistai ;)

Makaronilaatikkoa sienistä

Olin ikävöinyt maukkaiden metsäsienien perään jo tovin ennen tämän makaronilaatikon valmistamista. Etenkin muisto aromikkaista korvasienistä sai suuni napsaamaan, mutta koska on mahdollista, että tuolla jossain nietosten alla lymyää kevät ja uuden sadon korvasienet, maltoin niiden suhteen ja tartuin kauppareissulla kuivattuihin herkkutatteihin ja suppilovahveroihin. Mmmmmmmmm, sieniä.

 

 

Makaronilaatikkoihin kannattaa muuten lisätä aina ihan reilulla kädellä suolaa ja muita mausteita, sillä pastan ja munamaidon ansiosta  niistä tulee turhan herkästi  mauttomia. Myös tästä.

3 dl kuivattuja metsäsieniä (tai muulla tavalla säilöttyjä sieniä)

2 rkl öljyä
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
500 g paseerattua tomaattia
suolaa, mustapippuria
400 g tummaa makaronia
2 luomumunaa
6 dl luomumaitoa
voita
raastettua parmesaania

1. Jos käytät kuivattuja sieniä, murenna ne ja liota niukassa vedessä 10 minuuttia.

2. Silppua sipuli ja valkosipuli, kuullota ne öljyssä. Lisää pannuun sienet nesteineen. Paista hetki ja lisää tomaattikastike. Huuhdo tomaattipurkki desillä vettä ja lisää neste pannuun. Keitä miedolla lämmöllä puoli tuntia. Mausta runsaalla suolalla ja pippurilla.

3. Keitä makaronit suolatussa vedessä.

4. Sekoita munat ja maito keskenään, lisää suolaa.

5. Sekoita makaronit tomaattikastikkeeseen. Laita seos voideltuun vuokaan. Kaada päälle munamaito. Sekoita ja laita pinnalle muutama voinokare.

6. Kypsennä 200-asteisessa uunissa alatasossa 30 minuuttia, lisää pinnalle parmesaania. Paista vielä 30 minuuttia. Anna vetäytyä hetki. Tarjoile halutessasi basilikan tai ketsupin kanssa. 

Alkuperäinen ohje: Helsingin Sanomat

Artisokkatahna

Toisinaan huomaa joidenkin ruokien nousseen varsinaisiksi hiteiksi muissa ruokablogeissa ja sillon niihin tarttuminen luokitellaan melkein pakoksi. Siksi olikin vain ajan kysymys, koska saan survaistua oman versioni Kädenvääntöä-blogista levinneestä artisokkatahnasta, ja tässä se nyt on. Huippu hyvää tuoreiden sämpylöiden päällä!  
 

1 prk (290/160g) artisokansydämiä öljyssä (suosittelen Pirkkaa)
1-2 valkosipulinkynttä 

ripaus mustapippuria myllystä

Soseuta artisokansydämet ja valkosipuli sauvasekoittimella. Lisää artisokkapurkin öljyä joukkoon vähän kerrallaan, kunnes rakenne on tahnamaista ja levittyvää. Nauti tuoreen leivän kera.

Jadgar

Pelotelkoot vaaligallubit mitä hyvänsä - ainakin Helsinki on ja pysyy kansainvälisenä. Siitä omalla tavallaan kertoo etiopialainen ravintola Jadgar, joka on kasvanut suosioonsa Itäkeskuksen Kauppakartanonkadulla räkälämäisistä puitteista huolimatta. Helsingin Sanomat kehaisivat paikkaa jo viime vuonna, minun vuoroni on nyt. (Kuvat ovat toki jäätäviä).

 

Jadgarin räkänen ympäristö ei ehkä anna oikeutta ruualle.

Tunnustan, että olen odottanut afrikkalaisen keittiön suosion nousua jo pienen hetken. On vähän noloa, että vaikka pienimmistäkin kaupoista löytyy nykyään sushitarpeet, intialaiset mausteet, vehnätortillat ja jenkkien herkut, ei edes tällainen foodie osaa nimetä marokkolaisen kuskusin lisäksi ainuttakaan afrikkalaista ruokaa - mantereen eri maiden ja alueiden ruokaperinteistä puhumattakaan. Missä sitä arfikkalaista ruokaa pääsee edes maistamaan? Tallinnassa yksi suosikkiravintoloistani on African Kitchen, joka luo paljon eksoottisemmat puitteet kuin yksikään Olde Hansa tai sen plagiaatit, mutta Suomessa samanlaiselle ei löydy tekijöitä. Miksi? Siksikö, ettei tärkkelyspitoisena ja vähälihaisena tunnettu ruoka ole nyt trendikästä? Pöh. Siinä tapauksessa taidan olla koko ruokavaliollani aika epätrendikäs.

Onneksi Helsingissä on edes tämä yksi etiopialainen. Tällä kertaa tilaukseen pääsi yesom beyaynetun kalalla, mikä tarkoitti neljää kasvisateriaa ja pakastealtaasta kalastettua orpoa kalankänttyä.  Keltainen misser wot on lissikastiketta, vihreä kosta gomen pinaattia, punainen shirro wot jauhetuista herneistä valmistettua kastiketta, tiki gomen kaalia ja alicha kikhernekastiketta. Kaikki ymmärtääkseni vegaanisia. Kastikkeiden alla lepää teff lnjera, happaman makuinen lettu/leipä, joita pöytään kanneettiin käsin syömistä varten. Toki aterimetkin saa.

  

 

teff lnjera

Kaikelle syömälleni kohottaisin peukun, vaikka kala olikin vähän ulkopuolinen ja einesmäinen. Oma suosikkini kastikkeista oli tuo rouhitusta herneestä valmistettu ja injeroista parempi oli tuo tummempi ja happamempi versio.

Käykää ihmeessä kokeilemassa!

Ps. Koska Helsinkiin saadan ensimmäinen somalialainen ravintola?