UUDET VEITSET JA VAHVAN VALKOSIPULINEN TOMAATTIPIIRAS

Olemme saaneet perheenlisäystä. Keittiömme veitsikatras kasvoi kesällä liki triplasti isommaksi, kun joukkoon liittyi kahdeksan terävää oranssipäätä. Kyllä nyt kelpaa leikata! 

 Kaupallinen blogikirjoitus, yheistyössä Fiskars.

Kurkkasin alkukesästä keittiökaapin veitsilokeroon ja näky oli lohduton. Jopa uusin teräaseeni oli niin tylsä, että olisin voinut antaa sen leluksi 1½-vuotiaalle. Ei ihme, että sipulin leikkaaminen vähän itketti ja vihannesten pilkkominen ketutti. Veitsien teroitushommat ja muukin huolto oli jäänyt "vähän" retuperälle.

Onneksi tilanne ovat nyttemmin parantunut. Sain nimittäin mahdollisuuden tutustua uuteen Fiskars Functional Form -saagaan, joka sisältää tanakan ja tyylikkään veitsitelineen, kahdeksan erilaista veistä, kätevän roll-sharp -veitsenteroittajan sekä nerokkaan koivuisen leikkuulaudan kolmella irroitettavalla muovialustalla. Osat ovat olleet kokeilussa nyt parisen kuukatta ja selvät hitit ovat erottuneet joukosta.

Ensinnäkin tykkään ihan hulluna Fiskarsin puisesta leikkuulaudasta, johon kiinnitettävät muoviset irtoalustat ovat tehneet ruuanlaitostani hintsasti hygieenisempaa. Toisin kuin meidän edelliset ruotsalaisen huonekalujätin valmistamat muoviset leikkuualustat, nämä saa jopa puhtaaksi,  sillä alustat ovat konepestäviä. Lisäksi irtoalustoja on juuri kivasti kolme jaettavaksi lihan, kalan ja kasvisten käsittelyyn. Näppärää!

Veitsien kohdalla kuulun ehdottomasti niihin kotikokkeihin, joille more is more. En pärjäisi vain yhdellä veitsellä, sillä pelkkä ajatuskin banaanin siivuttamisesta aamiaisjugurttiini isolla kokkiveitsellä on dorka. Tykkään, että ulottuvilla on aina kookkaamman veitsen lisäksi myös pienempiä aseita ja yksi lempiteristäni onkin jo kymmenisen vuotta ollut  Fiskarsin tomaattiveitsi. Pieni ja sahalaitainen, mutta niin hemmetin monikäyttöinen, sillä aikanaan opiskelijataloudessa se toimi myös aterimena ja leipäveitsenä. Nyt noita ihmeveitsiä on meillä sitten kaksi, sillä uudempi versio samasta terästä löytyi myös Functional Form -perheestä.

Muita teräsuosikkeja Fiskars Functional Form -sarjasta on leveämpi 17cm pitkä japanilaishenkinen veitsi, joka tuntuu valikoituvan etenkin Tuomaksen käteen aina kun mahdollista. Sen sijaan kuorimaveitsi etsii kaapissamme vielä tehtäväänsä, sillä pidän kaartuvateräisiä hankalina.

Noloa muuten tunnustaa, etten ole vieläkään teroittanut näitä uusia veitsiä.  Tiedän, PITÄISI.  Varsinkin, kun meillä on nyt se kätevä roll-sharp -teroitinkin, jolla tylsyys haihtuu suit sait sukkelaan. Mutku mutku! Miten veitsien teroittelun saisi otettua tavaksi?

Loppuun ihan törkeän hyvän tomaatti-valkosipulipiiraan ohje. Sulaa suuhun, vannon!

TOMAATTI-VALKOSIPULIPIIRAS

Pohja:

50 g voita
50 g valkosipulivoita (esim. Valion)
150 g vehnäjauhoja (n. 2,5 dl)
1/2 tl suolaa
1/2 rkl kylmää vettä

Täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl raastettua parmesaania

1 kananmuna

1 valkosipulinkynsi murskattuna

1/4-1/2 dl tuoretta timjamia hienonnettuna

3 isoa tomaattia

tilkka oliiviöljyä

mustapippuria

Pingota leivinpari irtopohjavuoan (halkaisija  22 cm) pohjalle ja voitele reunat.

Leikkaa voi ja valkosipulivoi pienemmiksi palasiksi ja nypi ne jauhoihin, kunnes taikina muistuttaa raastettua juustoa. Lisää suola ja vesi. Sekoita taikina nopeasti ja painele se irtopohjavuokaan. Levitä taikina vuoan reunojen puoliväliin asti. Aseta vuoka peitettynä jääkaappiin vähintään 1 tunniksi. Pistele pohjaan haarukalla reikiä ja esipaista pohjaa 200 -asteisen uunin alatasolla 10 minuuttia.

Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon parmesaaniraaste, kananmuna, murskattu  valkosipulinkynsi ja timjami. Nostele juustoseos esipaistetun pohjan päälle. Levitä seos kostutetun lusikan avulla tasaiseksi. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja levitä piirakan päälle. Valuta pinnalle oliiviöljyä ja mausta kevyesti pippurilla.

Paista piirasta 175-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.  Anna jäähtyä ainakin kymmenisen minuuttia ennen leikkaamista.

Yhteistyössä Fiskars.

Keittiöunelmia

Kevät toi, kevät toi muurarin 

Kevät toi kevät toi maalarin

... ja ihan giganttisen asuntokuumeen!

Viime päivät ovat kuluneet tiukasti asuntojen myynti-ilmoitusten parissa ja uudesta kodista haaveillen. Kato tommonen. Ja tommonen. Ehkä tommonenkin kävis. Mut ei ainakaan tota!

Mitään pakottavaa tarvettahan meillä ei ole muuttaa, sillä nykyinen kotimme on varsin edullinen ja tilava tarpeisiimme. Tarve ja halu ovat pikemminkin sitä henkistä sorttia. Ihan kaikkea kun ei kahdeksan vuoden vuokralla-asumisen ja neljän vuokra-asunnonkaan jälkeen siedä; peltiseinäistä, rumaa kylpyhuonetta, kellertynyttä muovimattolattiaa ja jo parhaat päivänsä nähneitä vaatekaappeja, jotka panisin vaihtoon heti ensimmäisenä, mikäli asuto olisi oma.

Oma. Se se avainsana olikin.

Asuntokuumeilu on synnyttänyt myös vilkasta ruokapöytäkeskustelua siitä, millainen uuden kodin keittiön pitäisi olla. Siis sen ensimmäisen Täydellisen Keittiön, jossa ei vuokra-asunnosta poiketen tarvitse sulkea silmiään vioilta. Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi miettinyt näitä asioita joka ikinen kerta, kun köökin työtila on loppunut kesken, surkea uuni paistanut epätasaisen paistopinnan ja kattilat hukkuneet kaappien perille, joten haluamisen sijaan puhunkin jo ominaisuuksien vaatimisesta.

Omalta Täydelliseltä Keittiöltä vaadin:

• Vedettäviä alalaatikoita. En konttaa enää yhdenkään keittiön lattianrajassa etsimässä alakaapin perimmäiseen nurkkaan piiloutuneita patoja. En en en!
• Matalia yläkaappeja. Asioita, joita keittiöiden ylimmille hyllyille säilötään, ei oikeasti tarvita. Missään. Ikinä. Kuka muuta väittää, on varmaan itse kolmemetrinen.
• Kaasuliettä ja sähköuunia.
• Laskutilaa. Apupöytää. Senkkiä. Saareketta. Mitä näitä nyt on. Normaalin ruokapöydän olen jo tuominnut liian epäergonomisen matalaksi aputasoksi.
• Ikkunaa. Ruokabloggaaja tarvitsee luonnonvaloa.
• Hiljaista astianpesukonetta.

Pakotan itseni uskomaan, että joku päivä jossain kämpässä vaatimukseni kohtaavat tarjonnan, mutta siihen asti ihailen miellelläni tätä  Putkiremonttipäiväkirjan Kimmon keittiötä. Aaaaa, silmä lepää!

 

On se vaan nätti! 

(Lisää keittiökuvia ja selostusta löytyy täältä ja täältä.)

Huoh.

Oma koti ja keittiö.

Haluan.

Pssst. Kimmo kirjoittelee nykyään myös mahtavaa Isyypakkaus-nimistä palstaa. Pumpkin Jam toivottaa oikein onnellista loppuraskautta koko perheelle! :)

Keittiön uudet pyyhkeet

 

 

 

Maija Louekari teki sen TAAS ♥ 

Edit: Ja nämä liinat muuten kuivasivat eilen likaantuneet Essencen kuohuviinilasit todella tehokkaasti. Vou!

Keittiön kulmakivet

Hei vaan ja pahoittelut tylsästä radiohiljaisuudesta. Syinä siihen olivat sekä viime viikon sairastelut että tämän hetkinen terve halu tehdä ihan mitä muuta tahansa paitsi maata kotona läppäri sylissä. Aallonharjoja ja -pohjia energiatasoissa, sanoisin.

Mutta asiaan. Janna nakitti jännän haasteen: listaa omien ruokakaappien kulmakivet. Iisi homma. Vaikka tehtävän tausta onkin kantaanotto tavallemme heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin, olen pohtinut asiaa jo jonkin aikaa ihan itsekkäistäkin syistä. Ilman tiettyjä raaka-aineita ei omista kokkailuistani  tule nimittäin mitään. Ideoita ei synny, ruuanlaitto ei huvita ja olo on yhtä eksynyt kuin Maija Silvennoisella Top Chef-keittiössä. Loppuviimeeksi tilaan pizzan, vaikka käytännössä kaappi olisikin täynnä ryynejä, hilloja ja mehuja. Ne vain sattuvat olemaan vääriä ruoka-aineita. Kyllä voi ihmisen elämä mennä välillä vaikeaksi.



On siis parempi täyttää kaapit niillä ruoka-aineilla, joista osaan ja haluan ruokani valmistaa. Sellaisia ovat...

- luomukananmunat
- voi
- Dellariini
- port salut -henkinen juusto
- parmesaani
- kuohukerma, sininen maito, ranskankerma ja turkkilainen jugurtti
- valko-, kelta- ja punasipulit
- (alkoholiton) valkoviini
- tomaattimurska ja -pyre (Mutti)
- inkivääri- ja chilitahna (täten tunnustan, etten käytä tuoreita muuhun kuin salaatteihin)
- sitruunat ja limet (ja hätävarana sitruunamehu pullosta)
- Knorrin Fond du chef -kasvisfonikuutiot ja kalafondi pullosta
- kokojyvävehnäjauhot ja durumjauhot
- risottoriisi, rikotut ohrasuurimot, kuskus ja jasmiiniriisi
- spagetti ja muut eri kuivapastalaadut
- kaurahiutaleet
- punaiset ja vihreät linssit kuivina
- valkopavut, isot voipavut ja kikherneet tölkissä
- soijarouhe ja -suikaleet
- kookosmaito
- kuivatut yrtit, kuten basilika, timjami, rosmariini ja oregano.
- myllymerisuola ja -mustapippuri, sormisuola ja valkopippuri
- rypsiöljy ja neitsytoliiviöljy
- balsamico, puna-, valko- ja väkiviinietikka, soijakastike
- juokseva hunaja ja siirappi
- kaakaojauhe ja erilaiset sokerit
- kokonaiset kahvipavut
- erilaiset siemenet, kuten seesami- ja auringonkukansiemenet
- kalamataoliivit ja vihreät oliivit

Näiden lisäksi kaapit toki täyttyvät tarpeesta riippuen tofusta, eri kaloista, katkaravuista, vihanneksista, juureksista, sienistä, juustoista, hedelmistä, leivästä ja muusta perusarsenaalista, mutta kun omistan ylläolevasta listasta edes kolmasosan, helpottaa se keittiöharrastuksia huomattavan paljon.

Ehkä sisälläni ei sittenkään piile ei Master eikä Top Chef? Ainakin joku haastetehtävä määrätyistä raaka-aineista  olisi kuolemaksi. Vai olenkohan vain asennevammainen?

Lempikuosi

On iso vääryys, etten voi sisustaa lempikuoseillani koko asuntoa ilman, että kotini alkaa muistuttaa sirkustelttaa.  Joku toinen varmaan toteaisi sen olevan onni.  Vallilan Bulevardin ja Marimekon Siirtolapuutarhan lisäksi olen nimittäin rakastunut palavasti Marimekon Räsymattoon. Katsokaa nyt tätäkin pöytäliinaa! Onko hyväntuulisempaa ja pirteämpää kangasta olemassakaan? (Jos on, niin älkää jumankauta kertoko niistä! Kirjavuus on jo tarpeeksi läsnä tässä huushollissa)

 

Perheen uusimmat jäsenet

Vanhat pippuri- ja suolamyllymme krohisivat viimeisiä henkäyksiään tylsistyneistä teristä ja korvia raastavasta vinkunasta päätällen, joten varustuksen uusiminen oli ajankohtaista. Sanelin yhden ehdon: tulokkaiden oli oltava kestävät puiset Peugeotit. Tuomas sen sijaan halusi säiliöiden olevan läpinäkyvät välttääkseen nolot erehdykset, joissa suola sekoittuu pippuriin (= amatööri). Lopputulos: El dilemma!

Onneksi Stockan tammikuun kanta-asiakaseduissa piili ratkaisu kompromissi ja kotiin muutti loppujen lopuksi  Peugeotin 23 cm korkeat Vittel -myllyt. Ne ovat rungoltaan läpinäkyvää akryylia ja teräsosassa piilee elinikäinen takuu. Muotokin miellytti, samoin alennettu hinta.

 

Pieni obsessio

Kanssafoodiet julistavat, ettei keittokirjoja voi olla liikaa. Kaksi muuttoa vuoden sisällä kokeneena olen hieman eri mieltä, mutta tunnistan itsessänikin pahimman luokan keittokirjahamstraajan ja keräilyobsession, jonka synnystä syytän  alle kouluikäisenä kaappeihin hamstrattuja kissa-aiheisia postikortteja (ja myöhemmin pyyhekumeja, tarroja, Kinder-elukoita, cd-levyjä, leffoja ja kauniita astioita). KEITTOKIRJAT ON IHANIA RAKASTAN KEITTOKIRJOJA!

 

Mitä teen näillä kaikilla teoksilla? Selailen, ihailen, haen inspiraatiota ja nautin. Hyvän  keittokirjan ei tarvitse olla se nidos hyllyssä, josta poimitaan suurin osa käytetyistä resepteistä, joten vitriinini notkuu myös niitä, joista etsitään potkua ateriakokonaisuuksiin, ideoita ruokakuviin tai köksäntuntien opintosuunnitelman ulkopuolelle jäänyttä ruuanlaittotietoutta. Ja onpa kokoelmassani myös sellaisia niteitä, jotka vain miellyttävät esteettistä silmääni - sisällöstä viis.

Yksi helpotus hyllytilan puutteelle on onneksi jo havaittu: olen alkanut vähän nirsoksi! En  enää hyväksy kokoelmaani esimerkiksi niitä kaviskeittokirjoja, jotka tarjoavat vain version vegaanisesta soijabolognesesta, koska näitä tavallisimpia kotiruokaohjeita löytyy netistäkin. Taattuja floppeja ovat myös aiheet "sata ja yksi täytekakkua" tai "välimerellistä ruokaa (paskoilla kuvilla)". Kyllä keittokirjankin olemassaololle täytyy löytyä joku syy ja kysyntä! Esteetikolle ja suoranaista ruokapornoa harrastavalle varma katastrofi on myös tilata netin kautta jenkkiläisiä keittokirjoja, koska rapakon takana on enemmän sääntö kuin poikkeus jättää kirjat kuvittamatta.

Tällä tammikuisella hetkellä suurimpia keittokirjasuosikkejani ovat poikaystävältä joululahjaksi viimein saatu, Eeva Salosen kokoama Hesarin Ruokatorstai sekä Yotam Ottolenghin ravistelevan inspiroiva PLENTY, jonka maailman parhaimpaan kirjakauppaan itsensä töihin buukannut Anna suorastaan pakotti hankkimaan. Kyseessä on kasviskeittokirjaksi varsinainen mestariteos.

 

Hyville jaetuille suosikkisijolle yltävät kokki-idolini Jamie Oliverin tasokas ja innoittava tuotanto sekä pastanrakastajan raamattu Aglio & Olio. Syksyllä hankkimaani  Fiona Beckettin Rakkaudesta juustoon - kirjaa on myös selailtu viimeiset kuukaudet vesi kielellä, sillä kattavan juustotietouden tueksi sen sivuille on koottu mys pari herkun oloista reseptiä.

Tällä hetkellä ei Suomen markkinoilla taida ollakaan yhtään must have -keittokirjaa (siis sellaista, jonka olemassaolosta tietäisin), mutta periaatesyistä odottelen edelleen sitä, milloin WSOY vaivautuu vastaamaan kuluttajien kysyntään ja suomentamaan loputkin Jamien kirjat. Välillä ihan toivoisin olevani suomenruotsalainen, koska jostain syystä ruotsiksi käännetään keittokirjojakin paljon enemmän ja nopeammalla aikataululla.



Keittiö

Elämääni on mahtunut viisi keittiötä. Ensin kahdeksankymmentäluvulla epäkäytännölliseksi suunniteltu muutamien neliöiden rivariköökki kestitsi minua kahdenkymmenen vuoden ajan, kunnes pakkasin laukut ja marssin sisään kolmen hengen itähelsinkiläiseen kommuuniin syömään riisiä soijakastikkeella ja riitelemään tiskivuoroista. Se keittiö oli keittokomeromainen ja hämärä ja silloin tuntui ihan käsittämättömän hauskalta päällystää lonkeropäissään jääkaapinovi Mervi Tapolan ja Teuvo Lomanin kuvilla. Ööö? Surullisinta oli, että sama läppä jaksoi hihityttää seuraavan vuoden, kunnes muutin neljäksi seuraavaksi Kallioon, Neljäs linja neloseen ja sen neljänteen kerrokseen, jossa kohmeisen kuuskytlukumainen hailakanvihreä keittiö joutui elämänsä kulutukseen orastavan foodien ja ruokabloggarin käsissä. Voi sitä.  Missähän kunnossa mahtaa olla nyt putkiremontin jäljiltä, jonka alta pakenin itse vuosi sitten Sörnäisiin. Siellä pienen korkeakattoisen yksiöni keittokulmaus oli kieltämättä ihan pirun nätti, mutta harmikseni aivan liian pieni foodielle; edes kaikki astiani eivät mahtuneet kaappiin muista ruuanlaittovälineistä puhumattakaan. Harmittelut ja kaihoisa ikävä asuntoa kohtaan jäivätkin vähemmälle, kun viime elokuussa allekirjoitimme poikaystävän kanssa vuokrasopimukset tänne, itähelsinkiläiseen yhdeksänkymmentälukulaiseen kolmioon, jonka keittiötä voi kerrankin kutsua tarpeeksi TILAVAKSI, VALOISAKSI ja KÄYTÄNNÖLLISEKSI. Ihanaa! Rakastan tätä!

 

Tätä ilman ei ole elämää!

Marimekon kakkosluokan Siitolapuutarha-mukit toimivat täydellisinä yrttiruukkuina.