Voimaletut

Pinaattihimo on omantakeinen ystävä. Sellainen syrjäytynyt jurnuttaja, joka ei osaa vieläkään varoittaa tulostaan ennen kuin on kasvanut aivan järjettömän kokoiseksi.  Koska se oppisi? Kuka sille opettaisi?

Tällä kertaa lääkitsin pinaattihimoni kouluaikojen kasvisruokaklassikolla, pinaattiletuilla. Ohje on pinaattilettukuningattarelta Hannalta, joka bloggaa sekä Fit-lehdelle että omaan Chicling-blogiinsa. Fanitan hieman Hannaa, joka tällä hetkellä kokoaa keittokirjaa yhdessä ravintoloitsijamiehensä kanssa. Maltan tuskin odottaa sen valmistumista!

  

PINAATTILETUT

5 dl maitoa
3 luomukananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja (siivilöi niin vältyt kokkareilta)
loraus sulatettua kirnuvoita
500 g tuoretta pinaattia (määrä on ryöpättynä noin 2,5 dl)
raastettua muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria
voita tai öljyä paistamiseen

1. Kaada litra kiehuvaa vettä siivilässä odottavien pinaatinlehtien päälle. Pinaatti menee kasaan ja sitä on helpompi käsitellä. Valuta sen jälkeen pinaatin päälle kylmää vettä ja purista pinaatti kuivaksi vedestä. Jäljelle jäänyt nyrkillinen pinaattia hakataan veitsellä hienoksi. Jos käytät pakastepinaattia, 2,5dl on sopiva määrä.
2. Siivilöi kulhoon maidon sekaan vehnäjauhot, lisää kananmunat, sulatettu voi, pinaatti ja mausteet. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Aja seos hienoksi sauvasekoittimella (unohdin itse tämän vaiheen).
3. Paista letut voissa, kuumalla (valurauta)pannulla.
 
Ohje: Hannalla keittää

Pssst. Pinaatista tulee muuten aina mieleen tämä:

Vieraskynästä: Consumed Life

Päätin käynnistää ulomaalaisista blogeista hyvin tutun vieraskynä-sarjan, jossa silloin tällöin tarjoan sananvapautta myös muille. Urakan aloittaa oman bloginsa esittelyllä vanha ystäväni Sari, johon tutustuin 12 vuotta sitten aikana, jolloin tekst-tv:n kirjeenvaihtoilmoitukset olivat vielä kelpo kanava kavereiden hankkimiseen. Sari asui tuolloin pohjoisessa ja diggaili Michael Jacksonia, minä Keravalla ja palvoin koko nuoruuden kiihkolla Jimi Pääkalloa (voi juku!). Pitkälle on oneksi päästy ajoista, jolloin romaanin mittaiset kirjeet olivat jokaviikkoinen ilon aihe, mutta yhtenevät harrastukset näemmä on ja pysyy!

Heippa kaikille kurpitsahillon ystäville!

Elikkäs olen Consumed Life-blogin Sari ja minulla on kunnia kirjoittaa Pumpkin Jamin ihka ensimmäinen "vieraskynä"-postaus, ja siitä suuri kiitos Marille. Olin samantien messissä kun Mari pyysi minua kanssaan tämmöiseen yhteistyöhön. Marin idea oli siis että vierailisin täällä, esittelisin itseni ja blogini ja jakaisin jonkun reseptin hänen lukijoilleen. Täältä siis pesee!

Aloitin Consumed lifen kirjoittelun pari vuotta sitten ja täytyy sanoa että suurin inspiraatio taisi olla Mari, olinhan lukenut hänen blogiaan alusta asti ja homma vaikutti vallan mielenkiintoiselta. Rakkaus ruokaan minulla on ollut aina, ammatillinen alani liittyy myös aiheeseen, samoin kuin paremman puolikkaani, joka siis on ammatiltaan kokki. Kirjoitan blogiani englanniksi koska se on koti- ja opiskelukieleni, asuin 2004-2008 ulkomailla, Briteissä ja Australiassa. Yleensä myös etsin reseptejä englanniksi ja suurin osa keittokirjoistamme on englanniksi.

Kirjoittelu näiden kahden vuoden aikana on ollut säännöllisen epäsäännöllistä, elämä on ollut hektistä opiskelun ja töiden tasapainottelua. Tietokoneella on kyllä arkistoituna kymmeniä ellei satoja kuvia ja postausaiheita mutta sinne ne on jääneet. Yksi suurimmista motivaattoreistani blogin pitämisessä on valokuvaus, se on ruuan ohella yksi suurimmista intohimoistani. Blogia pitämällä olisi siis tarkoitus kehittyä sekä kokkauksessa että kuvauksessa.

Mistä sitten bloggaan? Ruoka ja reseptit ovat tietysti pääasia, teen hyvin kasvispainotteista ruokaa ja silloin tällöin myös kalaa, liha ei kuulu ruokavaliooni lainkaan. Kaikenlaiset ruokakulttuurit kiinnostavat ja bloginkin makumaailma on laaja, kaikkea löytyy kotimaisesta brittiläiseen ja aasialaiseen. Inspiraatiota haen netistä eri paikoista, kirjoista ja lehdistä, ravintoloista ja matkoilta sekä mieheni pääkopassa sijaitsevasta reseptikirjastosta. Hyvin kätevää. :)

Pyrin välillä kirjoittelemaan viineistä ja antamaan omia suosituksiani eri ruuille, ja niitä saa ilman muuta kysellä kommenttienkin puolella. Olen jonkin verran opiskellut viinejä ja opin työssäni koko ajan lisää.

Tulevaisuudessa olisi hienoa kirjoittaa myös enemmän ravintolakokemuksista, syömme sentään melko usein ulkona. Blogiin pääsee myös matkaraportteja, siitä esimerkkinä elokuun Berliinin reissumme. Kunpa voisi matkustaa useamminkin! 

Seuraavaksi resepti, jota Marikin ehti jo ruinaamaan blogini puolella, julkaisen sen siellä englanniksi vielä myöhemmin. Resepti on hieman muunneltu oma versioni Maria Elian The Modern Vegetarian -kirjasta ja syy miksi kyseinen nide ylipäätään lähti mukaani stokkan alesta. Kokkasin tätä pääruoaksi sunnuntai-illallisella ja kehuja sain. Sopii siis vähän spessumpaankin tilanteeseen, ja tässä taas todiste siitä että kasvisruoka voi olla yllättävää, mielikuvituksellista ja ennen kaikkea sairrraan hyvää! Kokkeilkaapa vaikka itte.

Punajuurta, linssejä, herkkusieniä, pinaattia ja mozzarellaa nyyteissä
(4 annosta)

Inkivääri-vinaigrette:

1 cm tuoretta inkivääriä

1 valkosipulinkynsi, hienoksi raastettuna

30 ml riisiviinietikkaa

1 rkl soijakastiketta

1 rkl sitruunamehua

1 rkl sokeria

75 ml seesamiöljyä

2 tl dijon-sinappia

Linssit:

225 g vihreitä linssejä

3 rkl oliiviöljyä

1 sipuli, pieneksi leikattuna

2 valkosipulinkynttä, pienennettynä

suolaa ja pippuria

korianteria, hienonnettuna

Sienet:(alkuperäisessä reseptissä käytettiin isoa portobellolajiketta, jota en lähikaupasta löytänyt joten herkkusienet saivat kelvata ja sopivat ihan hyvin)

rasiallinen herkkusieniä, puhdistettuna ja puoliksi pilkottuina

2 rkl oliivi- tai seesamiöljyä (tai voita jos olet herkkusuu)

suolaa

chilirouhetta

Kokoamiseen:

1/2 pussia tuoretta pinaattia

300g mozzarellaa paloiksi revittynä

200g kypsennettyä punajuurta

4 neliöpalaa leivinpaperia (38cm x 38cm)

4 leivinpaperinauhaa (38cm x 2cm)

1. Valmista vinaigrette sekoittamalla kaikki ainekset keskenään kulhossa.

2. Huuhtele linssit. Lämmitä öljy kattilassa, kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää linssit ja peitä vedellä. Kiehauta ja kypsennä miedolla lämmöllä n. 20 min kunnes linssit pehmenevät, vettä voi välillä lisäillä. Siivilöi linssit ja lisää inkiväärivinaigrette hetimiten. Mausta suolalla ja pippurilla sekä korianterilla.

3. Mausta sienet oliiviöljyllä, suolalla ja chilirouheella ja ruskista lämpimällä pannulla 3 minuuttia.

4. Lämmitä uuni 190 asteeseen. Paperineliöt kannattaa ensin kastella lämpimällä vedellä ja rutistaa, jolloin niistä tulee pehmeämpia ja nätimmän näköisiä. Asettele pinaattia pohjalle (imee muiden ainesten mausteet, mun oma lisäys!), päälle sienet ja linssit, punajuuri ja lopuksi mozzarella. Ota kiinni paperin kulmista ja sido yhteen leivinpaperinauhalla. Tämän voi tehdä etukäteen jos on vieraita tulossa, ja laittaa uuniin sopivalla hetkellä.

5. Laita nyytit uuninpellillä uuniin ja kypsennä 15-20 minuuttia kunnes ne ovat täysin lämpimät. Tarjoile rucolasalaatin ja kevyen punaviinin kanssa. Meillä oli sunnuntaina tän kanssa saksalaista Pinot Noiria joka ehkä vähän sai mun sukat pyörimään jaloissa. Hyvää ruokahalua!

Toivottavasti tämä vieraspostaukseni maistui teille, tervetuloa vaan vierailemaan luokseni Consumed lifen puolelle. Suunnittelun alla olevia tulevaisuuden postauksia ovet esimerkiksi macarons-keksit, munakoisorullat, erilaiset keitot, gado gado ja skonssit, sekä monet muut. Ylipäätään haluaisin lisätä omaa innostustani ja motivaatiotani tähän harrastukseen ja uudet lukijat varmasti auttaisivat asiaa. Kommentteja siis vain kehiin, suomeksi tai englanniksi!



Soijanakkihodarien comeback

Muistaako kukaan muu soijanakkihodarikojua? Sitä, joka törötti viime vuosikymmenen alussa Vanhan ylioppilastalon edessä aina Club Kajalin aikaan ja on syöpynyt ainakin minun ja ystävieni muistoihin yhtä tiiviinä lauantaiperinteenä kuin Kajalin goottiystävällinen kasarimusiikki. Sitä, jonka takia tämä 20-vuotias tuleva ruokabloggaaja palellutti itsensä talvisin rynniessään  kesken clubbailun ulos hodarille - ilman talvitakkia tietenkin. Sitä, jonka äärelle käveltiin kolme kilometriä kaatosateessa, kun teki vähän mieli. Sitä, josta koko kajalskene puhui kuin parhaimmastakin fine dining -ravintolasta ja piti omanaan.

Entä muistatteko siitä syntyneen kriisin, kun eräänä lauantaina vuonna 2005 koju ei enää ollutkaan vanhassa tutussa paikassa? Minä muistan. Yksi aikakausi oli ohi ja vatsani jäi huutamaan ikuista soijanakkihodarinälkäänsä. Menikin melkein seitsemän vuotta, ennen kuin sain sen tyydytettyä. Asiaan saattoi vaikuttaa täydellisen hodarisämpyläohjeen löytäminen.

Heléne Johanssonin kirja Leipä lupaa, ettei näiden helppojen hot dog -sämpylöiden jälkeen halua enää ikinä ostaa kaupan kumisia ja vanhettuneita vehnätaskuja. Olisin joutunut leipomaan pullia jossain vaiheesa joka tapauksessa, mutten kiellä, etteikö tämä lupaus olisi vain vauhdittanut tahtia. Tuoreita hodarisämpylöitä ja soijanakkeja! Voi lääh!

Eikä luvannut Heléne liikoja, sillä sämpylät todella onnistuivat yli odotusten. Samoin toki hodaritkin. Väliin laitoin soijanakkien lisäksi chilistä sinappia, maustamatonta majoneesia ja karamellisoitua sipulia, jonka ohjeen löysin Sillä Sipulien blogista. En jaksa copypastata, mutta sämpylöiden ohje on pakko jakaa täälläkin.

Kirjan mukaan taikinasta pitäisi tulla 25 sämpylää. Puolitin ohjeen ja sain kasaan kymmenen. Ei kai se sitten ole niin justiinsa. Mittasin ainemäärät grammoina, kuten leipien kohdalla suositellaan, mutta koska kaikilla ei varmastikaan ole keittiövaakaa (HANKKIKAA!), helpotin elämäänne ja muutin määrät myös deseiksi. Jos haluat hodarisämpylöistä tummempia, korvaa 150 g (2,5 dl) vehnäjauhoista ruis- tai grahamjauhoilla.

HOT DOG -SÄMPYLÄT (noin 25 kpl)

500 g (5 dl) täysmaitoa
75 g hiivaa
750 g (12,5 dl) vehnäjauhoja
50 g huoneenlämpöistä voita
15 g (1 rkl) hienoa merisuolaa

1. Sekoita kaikki ainekset ja vaivaa taikinaa yleiskoneella 10 minuuttia tai käsin vähintään kaksinkertainen aika. Anna taikinan levätä kulhossa 30 minuuttia.
2. Jaa taikina 25 osaan. Pyörittele paloista 12 cm:n pituisia sämpylöitä. Laita ne leivinpaperilla peitetylle pellille ja kohota kaksinkertaisiksi huoneenlämmössä 1½ tunnin ajan.
3. Aseta uuni 225 asteeseen. Nosta sämpylät uuniin ja paista niitä noin 10 minuuttia.
(4. Heti kun leivät ovat hiukan jäähtyneet, pakasta ne, joita et aio käyttää samana päivänä.)

Ohje: Heléne Johansson: Leipä (s. 104)

Psssst. Tällä sanalla ohjeella syntyy sämpylät myös hampurilaisiin!

Leipäprojektin satoa osa yksi

Vuoden alussa käyntiin polkaistu leipäprojekti elää ja voi hyvin, kiitos kysymästä. Takana on jo neljä läpikaluttua reseptiä Heléne Johanssonin kirjasta Leipä ja onnistumisen fiilis on vahva. Toistaiseksi tosin edetään kirjan yksinkertaisimmilla ohjeilla, sillä maailmankaikkeus etsii vielä oikeaa hetkeä sille, että päästäisi minut sotkemaan sormeni esitaikinoihin, kuumajuuriin, poolish-taikioihin, ynnä muihin. Juuret - hullua hifistelyä!

The first one!

Ensimmäiseksi vehnäseksi valitsin kunnianhimottomasti durumleivän, jota keittokirjailija itsekin tituleeraa "kirjan helpoimmaksi leiväksi". Vaivasin, vaivasin, vaivasin ja kohotin jääkaapissa melkein puoli vuorokautta. Muovasin ja muotoilin, kuten ohjeen ymmärsin. Ja taas kohotin. Parikin tuntia. Tuli kerralla selväksi ainakin se tosiasia, ettei tuore leipä ole mitään pikaruokaa.

Luulen, että palkitsevinta leivän itse leipomisessa on löytää uunista oikein soma limppu (tai patonki tai sämpylä tai mikä lie). Etekin näin ensimmäisellä kerralla. Ihanko itse tämän tein? Minä? Siis minä? Jos olisin ikinä synnyttänyt, kertoisin tähän nyt härskin vertauskuvan äidin ja vastasyntyneen ensikohtaamisesta synnytksen jäkeen.

Pian ensihuuman jälkeen kehtasin kuitenkin jo arvostella esikoistani: kuori oli täydellisen rapsakkaa, maku ei niinkään. Koostumuskin oli vähän liian tiivis. Tuskin leivon toisten. On tuossa kirjassa pakko olla paremiakin leipiä.

Ensimmäisen leivän jämät taipuivat tomaatti-bruschetatoiksi.

Durumleivän jälkeen ristiretkeilin kirjan ohjeella tortillalättyjen maailmaan, mutta ne "hieman" epäonnistuivat. VINKKI: Jos ohjeessa puhutaan yleisesti vain vehnäjauhoista, älä korvaa koko määrää karkealla kokojyvävehnäjauholla. Ainakin tortillataikinan koostumus kärsi tästä erheestä aikalailla.

Tästä tulikin mieleen, etten panisi pahakseni, jos te lukijat siellä pitäisitte minulle lyhyen oppitunnin jauhoista. Ja kertoisitte, miksi monissa kirjan resepteissä kehotetaan käyttämään esim. vehnäjauhoja, joissa on korkea proteiinipitoisuus. Ja mitä ne ovat? Durumjauhot on mainittu resepteissä aina erikseen, joten niitä kirjailija ei tässä yhteydessä tarkoita.

Minkälaisia jauhoja te käytätte vehnäleivissä? Kokojyvää vai valkoisia jauhoja? Karheaa vai hienoa? Myllyn Parasta vai Pirkkaa? Kertokaa! Kokemukset jakoon!


Focaccia

Jotta saisin tämän leipäraportoinnin ajantasalle, kerron vielä, että kolmas leipä meni uuniin kehutun focaccian muodossa. Taloudessamme focaccialla on vähän huono karma, sillä Tuomas on mokannut sen valmistuksen kolmesti peräkkäin ja minäkin olen kunnostautunut tappamalla ainakin yhdestä focacciataikinasta hiivan. Rinnastettuna näihin kokemuksiin tästä focacciasta tulikin suorastaan mahtava. Resepti menee toistekin kokeiluun, mutta seuraavan kerran varmaankin toisilla täytteillä ja paremmilla ja epäterveellisimmillä jauhoilla (Taas ne kokojyväjauhot! Mikä niitä vaivaa?).

Seuraavaksi lupaankin postata Heléne Johanssonin maailman parhaimman hodarisäpyläohjeen! Ja tiedoksi niille, jotka kaipaavat jotain konkreettisia vinkkejä onnistuneen leivän leipomiseen, aion koota jossain vaiheessa kirjan parhaimmat neuvot samaan postaukseen. Siis kunhan olen ne ensin itse oppinut! :)

Koti-inspis!

En normaalisti vaivaudu poimimaan tänne kuvia muiden inspiroivista kodeista ihan siitä syystä, että ne samat kuvat pörräävät yleenä muissakin blogeissa (niissä ihan oikeissa sisustusblogeissa). Poikkeus vahvistakoon nyt säännön, sillä en pääse yli tästä The Selbystä löytyneestä ihanasta kodista.  Berliiniläisillä Christoph Niemannilla ja Lisa Zeitzillä on sisustusmaku kohdallaan. Haittaisikohan heitä, jos minäkin muutaisin noihn nurkkiin?

Okei, asunto on hieman liian kliininen ja tyhjä makuuni (etenkin keittiö!), mutta tärkeimmät elementit ovat kohdallaan: valoisa keittiö saarekkeella ja piristävillä väriläiskillä, vuoteen yläpuolelle ripustettu maailmankartta (kuulostaako tutulta?), galleria asukkaiden kädentaidoista ja lopuksi vielä boheemi ja riemunkirjava giganttinen kirjahylly. 

Ja tuosta kirjahyllystä muuten! Olen yllättänyt itseni haaveilemasta samanlaisesta, kookkaasta ja yhden kokonaisen seinän peittävästä, vaikka arvaankin jo, että näillä kirjamäärillä se tulisi olemaan aina enemmän tyhjä kuin täysi. Sitä paitsi muutto täyden kirjahyllyn kanssa on ehkä hirveintä ikinä, enkä oikein vieläkään ole ymmärtänyt, miksi kerran läpiluettavia romaaneja on kannattavaa ostaa ja omistaa. Mikäli ei siis halua toimia yksityisenä kirjastoyrittäjänä lähipiirilleen.

Ehkä tyydyn toistaiseksi vain ihaileman esimerkiksi Lauran hyllyä. Tai Lauran ystävän.

Kirjahyllyihmiset, kadehdin teitä!

Uunipasta

Arvaan, mitä mielessänne liikkuu. Kuinka monta erilaista uunipastaruokaa tähän blogiin oikein mahtuu? Voin kertoa, että ainakin vielä tämä!

PINAATTI-TOMAATTIPASTAVUOKA

noin 250 g täysjyväpastaa (penne on parasta)
oliiviöljyä paistamiseen
1 pieni sipuli
3 valkosipulinkynttä
hyppysellinen kuivattua chiliä 
1 tlk laadukasta tomaattimurskaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
hyppysellinen sokeria
loraus balsamicoa
rasia kirsikkatomaatteja
nippu tuoretta pinaattia
nippu tuoretta basilikaa
pallo buffalonmaito mozzarellaa
parmensaania raastettuna

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Keitä pasta.
2. Kuori ja hieonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita ja kuivattua chiliä öljyssä kuumalla pannulla. Lisää tomaattimurska, suola ja mustapippuri, sokeri ja balsamico. Hauduta 5-10 minuuttia.
3. Lisää tomaattikastiikkeeseen puolitetut kirsikkatomaatit, pesty pinaatti, basilikanlehdet ja kypsä pasta. Maista ja mausta tarvittaessa.

4. Kaada pastaseos uunivuokaan ja levitä tasaiseksi.  Levitä päälle siivutettu mozzarella ja raastettua parmesaania. Paista uunissa 20-30 minuuttia, kunnes pinta on gratinoitunut.



Ps.  Tämä on toimiva perusohje, mutta ruokaa voi hyvin höystää omaan ruokavalioon soveltuvalla proteiinilla. Anjovis-kapristäyte on hyvä - marinoitu tofu vielä parempi.



Vuosi 2011 Pumpkin Jamissa

Niin paljon blogattavaa - niin vähän aikaa. Älkää siis kummastelko, kun tällainen muista ruokablogeista jo tuttu koostepostaus viime vuodesta tulee vasta nyt. Moon vaan niin hias! (Ja oikeasti tajusin vasta Uneliaan kokin koostepostauksen jälkeen, että minäkin voisin tehdä tällaisen. Olen siis hidas myös päästäni. Hieno homma).

Vuosi sitten tammikuussa juhlittiin taas syntymäpäiviäni ja kävin ensimmäisen kerran Berliinissä. Rakastuin kaupunkiin juuri niin palavasti, kuin olin pelännytkin, ja julkaisin täälläkin pari Berliini-vinkkiä foodielle. Kuukauden paras resepti taisi olla Glorian R&V:n savuinen siitakesienikeitto.

Helmikuussa koitti iloinen lauantai muiden bloggaajien kanssa Helkan keittiössä ja kävinpä ohimennen myös Mtv3:n studioilla dippailemassa katkarapuja maitosuklaaseen. Reseptien julkaisu jäi vähemmälle, mutta perinteinen suolainen pannukakku toimii edelleen.

 

Maaliskuun sulatellessa lumia löysin, kokkasin ja bloggasin yhdet vuoden parhaimmat eväät: artisokkatahnan ja tuoretomaattikeiton (josta sittemmin tuli blogin googletetuin resepti). Niiiiiiin hyviä! Olin myös todellatodellaTODELLA innoissani Chocochili-Elinan Viiden tähden vegaanista :).

Huhtikuussa kävin viikonloppureissulla Tallinnassa ja söin pienen elämäni parhaimman  intialaisen  illallisen  ravintola Elevantissa. Leivoin myös key lime pien ja lähdin vapun viettoon Sisiliaan toteuttaakseni ylettömästä pasta alla norman syömisestä koostuvan ruokafantasiani.

Toukokuussa palauduin koleasta Sisiliasta täysin vakuuttuneena siitä, etten syö munakoisopastaa ainakaan vuoteen. Lupaukseni kesti noin viikon. Aloin pikku hiljaa rakentaa parvekkeestamme kesäkelpoista  ja tutustuin maasta ulos pullahtaneisiin nokkosiin lettujen muodossa. Suosikkireseptini tältä kuukaudelta taisi olla siti kesäinen halloumitomaattisalaatti.

Kesäkuussa bloggausintoni vähän kärsi syystä tuntemattomasta. Tein siti parsakaalicarbonaaraa ja lisuketta voipavuista.

Heinäkuussa hankin vihdoinkin järjestelmäkameran ja olin räjähtää innostuksesta. Toivottavasti tämä näkyi myös blogissa ja pelkästään positiivisesti. Jaoin kanssanne mm. kesän lempivalkoviinini (olisipa taas kesä!), kissani suosikkilelun ja pari reseptiäkin, joista kärkeen nousevat mansikkasalsa paistetulla halloumilla ja sienikaalikääryleet puolukkarisotolla. Heinäkuussa taisin myös luovuttaa parvekkeen kanssa. Eihän siitä saa millään kivaa!

Elokuu toi mukanaan paljon kivaa, kuten ruokailua  Gaijinissa ja Kannaksessa, mökillä hengailua ja kesäloman, jonka kunniaksi järjestin yhdessä Mondon kanssa loma-arvonnan. Taisin innostua vähän liikaakin kantarelleista ja sen myös huomasi blogissa. Kuun paras herkku oli mustikkarahkapiirakka (blogin toiseksi googletetuin resepti).

Elokuussa karkasin hävyttömän upeaan Kroatiaan, josta pääsin raportoimaan vasta syyskuun puolella. Ja kun olin juuri tottunut Suomen loppukesän viileyteen, pakenin lomaltapaluumasennusta Berliiniin. Kuun puolessa välissä pääsin hiomaan tuorepastantekotaitoja Alex Nurmen kanssa  Kokkikoulu Espaan ja kuun reseptiikasta valitsin suosikikseni dramaattisen kurpitsakeiton.

Lokakuussa työnsin nenäni vallitsevaan karppaustrendiin, kävin jälleen Tallinnassa ja leivoin Valion koekeittiöstä mukaan tarttuneita teeleipiä. Kuun sosikkiresepti oli kuitenkin bataattikeitto, vaikka siitä tulikin liian lirua.

Marraskuu nimettiin Uudessa Mustassa juureskuukaudeksi ja innostuin osallistumaan juureshaasteeseen parillakin reseptillä. Tuomas teki ensimmäisen kerran nykyistä lempiruokaani melanzane alla parmigianaa ja itse ihastuin mojiton makuisesta kikhernesalaattiin. Loppukuusta ripustin ensimmäiset joulukoristeet metsästä raahaamaani risuun.

Vanha läppärini hajosi joulukuussa, mutta sainpas postattua silti jotain sillekin kuulle. Opin, miten tehdään hyvää juuressosekeittoa ja kävin maistelemassa läpi Kappelin Helsinki design -menun. Kuun parasta antia olivat siti Jannan lantturieskat ja joulupavlova.

Olipas muuten aika erinomainen (ruoka)vuosi! Toki olisi voinut kokata ja blogata enemmänkin, opetella uusia ruuanvamistustekniikoita ja treenata intensiivisemmin valokuvausta uudella kamerallani, mutta voisi yhtä hyvin olla niinkin, että olisin kyllästynyt ja lopettanut koko blogin. Parempi näin päin, luulen.

Alkaneelle vuodelle olen laatinut jo lupauksen opetella leipomaan kunnollista leipää, mutta lisäksi toivon pääseväni maistelemaan eksoottisia makuja ainakin parissa uudessa matkakohteessa.  Hienoa olisi myös tutustua muutamaan sellaiseen raaka-aineeseen, joita ei ennen ole tullut kokkailtua, mutta en ota asiasta paineita. Pääasia on kuitenkin se, että hyvä ruoka ja tämä blogi pysyvät vuonna kaksituhattakaksitoistakin minulle mielenkiintoisina harrastuksina! :)

A21 Dining

Skål 28-vuotiaalle. Kuten olen jo kyllästymiseenne asti vihjaillut, juhlimme tänä vuonna merkkipäivääni A21 Diningissa. Ihan paras valinta. Ravintola on juuri sopivassa suhteessa klassisen tyylikäs ja omantakeinen istuakseen elämän juhlaviin hetkiin ja jäädäkseen samalla juhlijoiden mieliin.

A21 Diningin keittiö on modernisti pohjoismaalainen ja sen jokaiselle ruoka-annokselle on kehitetty kyytipojaksi oma ainutlaatuinen, annoksen makua jatkava cocktail ravintolan yhteydessä toimivassa  A21 Cocktail Loungessa. Tällä hetkellä Metsäkävely-nimeä kantava menu on tilattavissa kahdeksan-, viiden- tai kolmen ruokalajin mind dining -elämyksenä ja suositeltavaa on tilata  myös cocktailpaketti (normaalikokoisena tai tasting-versiona, kuten me teimme). 

Koko menu on siis rakennettu ikään kuin metsäkävelyksi ja sen ensimmäinen eväsetappi viiden ruokalajin setissä kantoi nimeä niitty (niityn yrttejä seljankukkavinaigrettella ja mallaslimppulastuilla, sekä yrttinen pannacotta). Annoksen ulkonäkö oli aivan mie-le-tön, suutuntuma mainio ja yrttipannacotta maultaan vähintäänkin mielenkiintoinen. Cocktaillasiin tarjoiltiin kuusenherkkää, hunajaa ja kukkaismakuja, jotka hämmentävää kyllä maistuivat aivan niitylle.

Niityn jälkeen elämysretkeily jatkui purolle, joka ilmeni lautasella pehmeäkuorisena taskurapuna, hummerimajoneesina, rapukastikkeena ja tyrninä. Ruoka oli hyvää, mutta silti mielestäni koko menun huonointa, sillä ravun leivitys oli tässäkin ravintolassa päässyt liian suolaiseksi. Miksi annoksessa ei käytetty jokirapua? Cocktailina toimi jokin tyrnimäinen.

Puron ylityksen jälkeen ruokailijat johdateltiin koivikkoon hiiligrillatun kuhan ja kahdella tapaa valmistetun maa-artisokan ja mustatorvisienten avulla. Ja jo vain, tämä annos sulatti vähintäänkin aistit ja sydämen! Kalaan oli saatu miellyttävä koivun aromi ja lasiin tarjoiltu omenacocktail oli sekin vienosti koivumainen. Silkkaa rakkautta!

 

Pääruoan ajaksi Tuomas patistettiin suolle lakkaglaseeratun villisian ääreen ja minä painelin sienimetsään sieniohraton, sitruunankuoripyreen ja karpalon voimin. Kokemus oli avartava, sillä tiedänpähän nyt, miltä täydellisen ja ylevän sieniohraton kuuluisi maistua (taivaalliselta!). Lasiin minulle kaadettiin jotain karpalomaista, jossa piili häivähdys kanervaa. Parempaa se oli kuin Tuomaksen vaalealta glögiltä maistuva mikä-lie.

Jälkiruoka on minulle aina yhtä kuin aterian kohokohta. Tällä kertaa se tarkoitti peltoa, eli kaurajäätelöä ja -vanukasta, punaherkkugranitellaa sekä kauralastuja. Lasissa herukanlehteä sekä ripaus kauraa. Arvosana: kymppimiinus ja kultatähti. Samaa sanon koko menusta.

Ruokansa lisäksi A21 Dining ilahdutti varsin mutkattomilla ja rennoilla tarjoilijoillaan. Ruokalistaa ei juurikaan tarvittu, sillä osaava henkilökunta osasi selostaa sen läpi ilman lukemista, ja fiinin valkoisesta kattauksesta huolimatta vastaanotto oli erittäin lämmin. Tätä lisää muihinkin saman hintatason ravintoloihin, kiitos.

Ja tähän loppuun sopii enää yksi sana: SUOSITTELEN :)

Ps. A21 Diningin muuten vaihtaa menunsa ilmeisesti jo ensi kuussa, joten metsäkävelylle haluavien kannattaa pitää kiirettä!



Vuoden paras etuseteli

... on EatHelsinki 2012 -kirja. Ainakin pääkaupunkiseudulla asuvalle foodielle. Viime vuonna en sitä huomannutkaan hankkia, mutta tämän vuoden painoksesta suunnittelin ottavani irti kaiken ilon ja hyödyn!

Kirja on jatkoa Tukholmassa kuusi vuotta sitten syntyneelle ja neljä vuotta sitten Helsinkiin rantautuneelle konseptille, jonka pyhin missio on kutsua ostajansa syömään ystävänsä kera kahteentoista helsinkiläiseen huippuravintolaan kuluvan vuoden aikana.  Diili on varsin reilu: kun tilaa kaksi pääruokaa EatHelsinki-ravintolassa, saa kirjaa näyttämällä toisen ruuista ilmaiseksi. Jos tarjolla on menukokonaisuuksia, saa alennuksen, joka on yhden pääruoan arvoinen.

 

Tänä vuonna EatHelsinkiin on kelpuutettu A21 Dining, Bellevue, Carelia, Graniittilinna, Grotesk, Helkan keittiö, Lehtovaara, Lyon, Lämpö, Raku Ya, Solna ja Torni,  Näistä ainakin Grotesk, Carelia ja Raku Ya on testattava. Miksi ei toki muutkin. Vain Lehtovaaraan ja Helkan keittiöön olen saanut tutustua aiemmin tämän blogin ansiosta ja Suvilahdessa sijaitsevaan Lämpöön odottelen salaa kutsua työnantajani taholta (vink vink).  Humaava A21 Dining korkattiin allekirjoittaneen syntymäpäivänä. Rakastuin!

 

Eli ostakee ostakee, mikäli haluatte tutustua hieman edullisemmin näihin persoonallisiin ravintoloihin kaverin kanssa. Oma niteeni maksoi Stockalla 32 euroa ja tulee varmasti maksamaan itsensä takaisin moninkertaisesti tämän vuoden aikana :)