lauantai 6. heinäkuuta 2013

Paras aika vuodesta


Harva ruokaan viittaava asia saa minut yhtä onnelliseksi kuin kantarellien ilmestyminen torimyyjien kojuihin. Olkoonkin, että ne ensimmäiset ovat yleensä peräisin Virosta. Näin Helsingin maaperältä katsottuna etelänaapurissa poimitut sienet kun ovat sitä paitsi enemmän lähiruokaa kuin Keski-Suomen metsien siskonsa ja veljensä.

Ensimmäisen litrani kullannuppuja upotin kermaiseen muhennokseen, jonka nautimme eilen uuden sadon pottujen ja paistetun ahvenen kanssa.  Seuraavat sienet kelpuutan varmaan risottoon ja sitä seuraavat pastaan. Hyviä kantarellit ovat myös piiraan ja pizzan täytteenä. Ah, r a k a s t a n näitä sieniä! Ja tämä alkava kantarellisesonki on niin vuoden parasta aikaa! ♥


KESÄN EKA KANTARELLIMUHENNOS

 

1 l kantarelleja
pala purjoa
50 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
ruohosipulia

Puhdista ja huuhdo sienet.  Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo.

Sulata voi laakeassa kasarissa ja kypsennä siinä silputut sienet ja purjo hauduttaen enimmät nesteet pois.  Lisää joukkoon sekoittaen jauhot ja kerma. Keitä muhennosta 10 - 15 minuuttia. Mausta suolalla ja valkopippurilla ja viimestele hienonnetulla ruohosipulilla. Nauti uuden sadon perunoiden kanssa.



8 kommenttia:

  1. mä kuulin juoruja että keskuspuistossa ois jo kanttarelleja :)

    VastaaPoista
  2. Espoossa ainakin näin jo alkuviikolla ensimmäisten keltaisten lakkien työntyvän esiin, varmaan viikon parin päästä alkaa olla jo ihan kunnolla kantarelleja kerättäväksi... Vähän himottaisi jo hilpaista metsään :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää niin herkulliselta!

    VastaaPoista
  4. Ensimmäiset kantarellit löysin täältä Keski-Suomen korkeudelta 30.6. En muista ennen löytäneeni niitä niin aikaisin :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi6/7/13 16:12

    Löytyy jo omistakin metsistä, apajille vaan.

    VastaaPoista
  6. Kanttarellit ovat aivan ihania, pitäisi täältä maalta vaan löytää joku hyvä paikka, josta niitä saisi. Mun kaveri on ihan hurahtanut tatteihin, poimi niitä viime vuonna järjettömät määrät. Tänä vuonna mä pääsen kuulemma mukaan, odottelen sitä innolla!

    VastaaPoista
  7. Huomenna metsään! Oiskohan herkkutattejakin?

    VastaaPoista
  8. Ai että, namnam - nyt iski minuunkin kanttarellihimo! ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...