sunnuntai 18. elokuuta 2013

Haasteiden haaste

Kesä ei selvästi inspiroi tätä blogistia bloggaamaan. Onneksi se on ohi ny!


Yksi merkki kesän varmasta päättymisestä on erilaisten bloggaajille kohdistettujen reseptikilpailujen käynnistyminen, joihin osallistumista by the way rakastan. Kilpailureseptejä onkin ollut tässä blogissa muutama kuluneen vuoden aikana. Nyt tuorein skaba kulkee nimellä Jules Destrooper -jälkiruokahaaste, jossa  tarkoituksena on kehittää Paloma Communicationsilta saaduista ylellisistä Jules Destrooper  Butter Crisps -kekseistä vähintään yhtä ylevä jälkiruokaresepti. Kuolaan etenkin kilpailun palkintoa, sillä voittaja saa annoksensa ainakin viikoksi  ravintola Postresin listalle sekä tietyti lahjakortin kahdelle ko. ravintolaan. Olen kuullut Postresista vain kehuja, joten mielelläni korkkaisin myös oman postresneitsyyteni.

Mutta enää puuttuu se resepti. Mitähän näistä kekseistä saisi loihdittua? Yksi keksipaketti tuli nautittua jo sellaisenaan kahvin kanssa ja pelkään, että tälle toiselle käy pian samalla tavalla ellei ideoita synny.






6 kommenttia:

  1. Minä piilotin hyväntuoksuiset keksit nuorisolta, että niitä on vähän jäljellä, kun pääsen reseptin kehittelyyn :D Tuoksuivat ihanilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä muuten tuoksuvat! Onnea skabaan, taistelutoveri :)

      Poista
  2. Minulla ei ole mitään vinkkiä kilpailuusi, mutta ajattelin vain kertoa, että tykkään blogistasi kovasti. Löysin vasta tänään ja bongasin monta ruokaa, joita ehdottomasti aion kokeilla. Kiitti sinulle!

    VastaaPoista
  3. Pääseekö tuohon kilpailuun osallistumaan muutkin ruokablogistit, vai onko se vain kutsutuille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tämä oli vain kutsutuille :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...