maanantai 19. elokuuta 2013

Berliinitärppejä


Berliini horjuu vuodesta toiseen lempikaupunkieni kärjessä ja järsii alituisesti rinnassa kuohuvaa ikävää isommaksi. R a k a s t a n sitä kaupunkia, rappioromanttista, mutta ylvästä historiaa, karismaattista ulkonäköä, visuaalista katutaidetta, hukuttavaa ravintolatulvaa, monikulttuurista väestöä ja näkemisen ja kokemisen paljoutta. Berliinin kaduilla askeleeni ovat aina olleet kevyitä. Harmi, että edellisestä reissustani sinne on kulunut jo ällistyttävän pitkät puolitoista vuotta. Hui!

 
 

Kaipaus lempikaupunkiini kasvoi taas potenssiin X, kun Rantapallossa käynnistyi bloggareille suunnattu kilpailu. Tehtäväksi on annettu jakaa parhaimmat Berliini-tärpit omassa blogissaan ja voittajavinkin kertoja palkitaan kahden hengen kahden yön majoituksella neljän tähden Wyndham Grand Berlin Potsdamer Platz -hotellissa, aivan Berliinin sydämessä. Ylelliset hotelliyöt himottaa tätä Berliinin ikävöijää sen verran paljon, että päätin ottaa osaa niputtamalla yhteen  parhaimmat  brunssi- ja ravintolaelämykset aiemmilta Berliinin matkoilta.  Hieman jopa googlasin varmitaakseni, että ko. kahvilat ja raflat ovat vielä hengissä.


BRUNSSISUOSIKKEJANI:
  • Beteau Ivre (Oranien Str. 18, U Kottbusser Tor) Vaihtoehtoväen perinteikkään baarikadun mukavampia kuppiloita, josta saa aamiaista ja lounasta kello 16:sta ja iltaisin tapaksia. Me tosin taisimme vetää tapaksia myös aamiaiseksi. Oho. Mutta kerrankos sitä syö kilon juustoa aamu yhdeltätoista.
  • Morena (Wiener Strasse 60,  U Görlitzer Bhf) Aamiaista. Aamiaista. Jos jokin kaupunki on pyhitetty kiireettömän aamiaisen nauttimiseen, niin se on Berliini. Ekä Morenan aamiainen häviä tetenkään kipailijoilleen.
  • Atlantic (Bergmann Str 100, U Mehringdamm) Bergmannsrassen suosikkipaikkoja, jossa on mukava katsella kadun vilinää ja nautiskella auringosta. Jopa maaliskuussa!
  • Café Morgenland (Skalitzer Str. 35, U Görlitzer Bhf)) Ihana ihana viikonloppubrunssibuffetti, jonne viisaammat varaisivat pöydän etukäteen. Meillä kävi todellinen munkki, kun onnistuimme saamaan istumapaikat lennosta. Hintakin taisi olla jokin hyvn hillitty 10 euroa jos sitäkään.
  •  Cafe Morgenrot (Kastanienallee 85. U Eberswalder Str.). Hippimäinen vasemmistokahvila imee mukaansa kasarihittien soidessa ja erilaisia vegaanisia ja vegetaristisia tahnoja tarjoillen. Jos voisin aikakoneella poistaa kaikkien aikojen ensimmäisestä Berliinin reissustani jotakin, olisi se se aamupalasämpylä, jonka hotkin karmeimpaan nälkään ennen Morgenrotin brunssia, sillä olematon ruokahaluni ei ollut paikalle edukseen. Morgenrotissa aamiaisesta maksetaan oman varallisuuden ja omantunnon mukaan noin viidestä eurosta kahdeksaan. 
  •  Schwarzes Cafe (Kantstr. 148. S Savignyplatz) pätee hyvin perinteisillä tarjoiluilla (jos perinteiseksi voi kutsua laajuudeltaan  kokonaisen sivun pituista listaa erilaisista aamiaiscomboista, joiden jälkeen alkoi vasta muna- ja sämpylälista) ja on taideopiskelijoiden suosiossa. Schwarzen tarjoilee brunssia 24 tuntia vuorokaudessa ja vaikka palvelun nopeudessa olisi ollut toivomisen varaan, oli paikan päällä syömäni juustobrunssi varsin pätevä.
  •  Blumencafé (Schönhauser Allee 127a). Persoonallisesti heinäpaaluilla ja kadulle asti levittäytyneillä kukilla ja kasveilla sisustettu kahvila saa haukkomaan henkeä kauniilla brunssiannoksillaan (kuva alla). Pienet kukkaruukut keitettyjen munien kuppeina on kuin piste iin päällä.

MUITA RAVINTOLASUOSIKKEJA:
  • Yellow Sunshine (Wiener Strasse 19, U Görlitzer Bhf) Kuuluisa kasvispikaruokala, joka on pakko testata. Paikan purilaiset eivät juurikaan häviä helsinkiläiselle Vegemestalle, mutta erilaisten (soija)pihvien valikoima on huumaava.
  • Tiki Heart Café  (Wiener Strasse 20, U Görlitzer Bhf) Käytännössä Morenaa vastapäätä ja Yellow Sunshinen vieressä sijaitseva järjettömyys, joka on sisustuksessaan ja yleisessä habituksessaan onnistunut yhdistämään punkin, Elviksen ja Hawaijin. Aamiaista tarjoillaan kello 17:sta asti (kts. kuva lautasen kokoisista mustikkapannukakuista), minkä jälkeen menu muuttuu rokkilegendojen mukaan nimetyiksi burgereiksi. Myös paikan cocktailit havaittiin päteviksi.
  • Frittersalon (Boxhagener Straße 104, U Frankfurter Tor) Nälkäkiukkua helpottava (pika)ruokala ihan kilpailukykyisillä kasvisburgereilla ja ei-niin-voitokkailla vegaanisilla currywursteilla.  Parempi kuin Mäkki!
  • Mirchi (Oranienstr. 204. U Görlitzer Bhf.) on pysynyt etappinani jokaisella Berliinin matkallani hyvän singaporilaisen ruuan ja loistavien drinkkien tähden. Paikka on  värikäs ja ISO, mutta täyttyy nopeasti ilta seitsemän aikoihin. Fiksu lomalainen suuntaakin Berliinissä ravintoloihin ennen paikallisia, eli noin kuuden aikaan.
  • Avril (Graeferstr. 83. U  Schonleinstr.) esitellään Mondossa kasvisravintolana, mutta sai sieltä ainakin pari vuotta sitten vielä yhden lohiateriankin. Itse olen nauttinut Avrilissa  aivan uudenlaisen yhdistelmän perunamuusia, punaviinikastiketta ja tapanadella täytettyä munakoisoa, joka oli sanalla sanoen jännittävää! Ravintolan miljöö on miellyttävän avara ja jazzahtava. 
  • Miseria & Nobiltàsta (Kopernikusstr. 16. U ja S Warschauer str.) vie mielen aitoon Sisiliaan. Paikan hintataso on kohtuullinen (Berliinin mittakaavassa ehkä jopa kallis?), ruuan ja palvelun laatu  taas hykerryttävä. Alkuruokalistalta sai tilata kaikkea, minkä kokki miksasi kahdelle hengelle riittäväksi, isoksi 15 euroa kustantaneeksi vadiksi ja pasta on ensiluokkaista. Tämä ravintola tutustutti minut aikanaan yhteen lempiviineistäni.
 
Siinä ne. Ja nyt iski ikävän lisäksi myös hirveä nälkä. PÄÄSTÄKÄÄ MUT TAKISIN BERLIINIIN!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Haasteiden haaste

Kesä ei selvästi inspiroi tätä blogistia bloggaamaan. Onneksi se on ohi ny!


Yksi merkki kesän varmasta päättymisestä on erilaisten bloggaajille kohdistettujen reseptikilpailujen käynnistyminen, joihin osallistumista by the way rakastan. Kilpailureseptejä onkin ollut tässä blogissa muutama kuluneen vuoden aikana. Nyt tuorein skaba kulkee nimellä Jules Destrooper -jälkiruokahaaste, jossa  tarkoituksena on kehittää Paloma Communicationsilta saaduista ylellisistä Jules Destrooper  Butter Crisps -kekseistä vähintään yhtä ylevä jälkiruokaresepti. Kuolaan etenkin kilpailun palkintoa, sillä voittaja saa annoksensa ainakin viikoksi  ravintola Postresin listalle sekä tietyti lahjakortin kahdelle ko. ravintolaan. Olen kuullut Postresista vain kehuja, joten mielelläni korkkaisin myös oman postresneitsyyteni.

Mutta enää puuttuu se resepti. Mitähän näistä kekseistä saisi loihdittua? Yksi keksipaketti tuli nautittua jo sellaisenaan kahvin kanssa ja pelkään, että tälle toiselle käy pian samalla tavalla ellei ideoita synny.






lauantai 3. elokuuta 2013

PIZZA X 2

Heinäkuu sitten jotenkin... meni? Olen vähän järkyttynyt siitä, ettei tänne ole tullut blogattua melkein kuukauteen, vaikka ei, taustalla ei ole uutta vauvaa, matkustelua tai muita kiireitä. Aina silloin tällöin sitä vain tuntee tarvetta istua sohvalla seuranaan Candy Crush Saga / Pet Rescue Saga / Farm Heroes Saga / mitänäitsaagojanyton aivot totaalisessa off-tilassa. Tällä kertaa joku vain unohti kytkeä ne takas on-tilaan jonkun järjellisen ajan jälkeen.

Sitten asiaan. Heinäkuun puolivälissä pyysin ystävääni Nonnua kylään fiilistelemään tulevan aviomieheni Robbie Williamsin pian koittavaa konserttia ja katselemaan herran vanhoja keikkataltiointeja. Seuraksemme päätin leipoa parit pizzat ja koska emme Nonnun kanssa jaa kovinkaan monta täytesuosikkia, päädyin turvalliseen pizza alla Capreseen, eli tomaattipizzaan. Ylijääneen taikinan kaulin senkin pizzapohjaksi ja valkkasin täytteiksi ricottaa, kauden parhampia marjoja ja valkosuklaata.  Oi nam. Pöyristyttävän hyvää!

Kummankin ohjeet ovat Leila Lindholmin Vielä yksi pala! -kijasta.

PIZZATAIKINA (neljään pizzaan)


15 g (1/3 palaa) hiivaa
3 dl haaleaa vettä
2 tl sokeria
1 tl sormisuolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 dl durumvehnäjauhoja
5½-6 dl erikoisvehnäjauhoja

Murenna hiiva kulhoon ja lietä se sekoittaen veteen. Lisää sokeri, sormisuola ja oliiviöljy. Lisää durumvehnäjauhot ja vähän kerrallaan erikoisvehnäjauhot. Alusta taikinaa koneella noin 10 min (tai käsin kaksinkertainen aika), kunnes se on kimmoisaa. Ripottele hiukan jauhoja taikinan pinnalle. Kohota taikinaa leivinliinan alla noin 45 min tai kunnes se on kooltaan kaksinkertainen.


PIZZA ALLA CAPRESE


1 annos pizzataikinaa
1 annon tomaattikastiketta
375g puhvelinmaitomozzarellaa
6 tomaattia (eri värisiä)
4 valkosipulinkynttä
ruukku tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
mustapippuria myllystä

Valmista pizzataikina ja tomaattikastike. Kuumenna uuni 250 asteeseen.

Jaa taikina neljään osaan, kaaviloi palat ohuiksi levyiksi ja peitä tomaattikastikkeella. Viipaloi mozzarellajuusto, tomaatit ja valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi. Jaa viipaleet pohjien päälle kokonaisten basilikanlehtien kanssa.

Kypsennä pizzoja uunin keskitasolla 5-10 min. Ota pizzat uunista ja valuta päälle hiukan oliiviöljyä. Mausta pinta pippurilla ja muutamalla basilikanlehdellä.


MARJAINEN PIZZAPAISTOS (PIZZA GINO)


½ annosta pizzataikinaa
½ prk (125 g) ricottajuustoa
2 dl erilaisia marjoja (mansikoita, mustikoita, vadelmia, herukoita)
50 g valkoista hyvälaatuista suklaata
1 rkl sokeria
tomusokeria ja tuoretta basilikaa koristeluun

Valmista pizzataikina. Kuumenna uuni 250 asteeseen.

Kaaviloi taikina ohueks pohjaksi ja levitä päälle kerros ricottaa. Viipaloi mansikat ja levitä ne sekä muut marjat juuston päälle. Rouhi suklaa  karkeasti ja sirota sokerin kanssa pizzan pinnalle.

Kypsennä pizzaa uunin keskitasolla 5-10 min. Ripottele valmiin pizzan päälle sihdin läpi tomusokeria ja koristee tuoreella basilikalla.


lauantai 6. heinäkuuta 2013

Paras aika vuodesta


Harva ruokaan viittaava asia saa minut yhtä onnelliseksi kuin kantarellien ilmestyminen torimyyjien kojuihin. Olkoonkin, että ne ensimmäiset ovat yleensä peräisin Virosta. Näin Helsingin maaperältä katsottuna etelänaapurissa poimitut sienet kun ovat sitä paitsi enemmän lähiruokaa kuin Keski-Suomen metsien siskonsa ja veljensä.

Ensimmäisen litrani kullannuppuja upotin kermaiseen muhennokseen, jonka nautimme eilen uuden sadon pottujen ja paistetun ahvenen kanssa.  Seuraavat sienet kelpuutan varmaan risottoon ja sitä seuraavat pastaan. Hyviä kantarellit ovat myös piiraan ja pizzan täytteenä. Ah, r a k a s t a n näitä sieniä! Ja tämä alkava kantarellisesonki on niin vuoden parasta aikaa! ♥


KESÄN EKA KANTARELLIMUHENNOS

 

1 l kantarelleja
pala purjoa
50 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
ruohosipulia

Puhdista ja huuhdo sienet.  Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo.

Sulata voi laakeassa kasarissa ja kypsennä siinä silputut sienet ja purjo hauduttaen enimmät nesteet pois.  Lisää joukkoon sekoittaen jauhot ja kerma. Keitä muhennosta 10 - 15 minuuttia. Mausta suolalla ja valkopippurilla ja viimestele hienonnetulla ruohosipulilla. Nauti uuden sadon perunoiden kanssa.



tiistai 2. heinäkuuta 2013

Hyvä me Marit!

Kadehdin hieman synttäreitään keskikesällä viettäviä. He voivat juhlia ulkona, täyttää kakkunsa tuoreilla marjoilla, eikä kukaan kanssajuhlijoista valita lumitilanteesta (aina liikaa tai liian vähän), joulun tuomista kiloista ("joo en varmana syö mitään kakkua sit hei") ja alennusmyyntien kasvattamista luottokorttilaskuista ("en sit raaskinu sulle lahjaa ostaa, sori"), kuten niin monena vuonna tammikuun viides. Onneksi edes nimipäiväni osuvat heinäkuun alkuun. Lapsena Marin päivä tuntuikin ihan toiselta syntymäpäivältä mummin leipomine mansikkakakkuineen kaikkineen.


Tänä vuonna nimpparikakku vaihtui tähän suloiseen mansikkatorttuun, jonka ohjeen löysin Sirpa Talkan kirjasta Makeaa ja suolaista puutarhasta. Mehevät kotimaiset mansikat, appelsiininkuori ja sitruslikööri antoivat sille kepeän raikkaan maun ja ranskankerma samettisen pehmeyden. Torttu on helppo valmistaakin ja pohjan voi vaikka paistaa etukäteen valmiiksi ja täyttää juuri ennen tarjoilua. Niin kätevää!

Tämän mansikkatortun myötä tahdon toivottaa aurinkoista nimipäivää kaikille kaimoilleni sekä Maria, Maija, Meeri, Marika, Maiju, Riia, Maaria, Maikki, Maj, Marie ja Kukka-Maaria -nimisille lukijoille. Olette parhaita! :)


MANSIKKATORTTU

 

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g voita
1 luomuappelsiinin raastettu kuori
½ appelsiinin mehu (noin 2 rkl)

Täyte:
2 dl kuohukermaa
2 prk (à 200 g) ranskankermaa
2 rkl sitruslikööriä
½ dl sokeria
½ l mansikoita
(tomusokeria)

Mittaa kaikki pohjan ainekset yleiskoneen kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina irtopohjavuoan (halkaisija 19 cm) pohjalle ja reunoille. Tue reunat foliolla ja paista pohjaa 200-asteisessa uunissa 5 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä ja kauniin värinen. Jäähdytä pohja.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon ranskankerma ja jatka vatkaamista vielä hetki. Mausta seos liköörillä ja sokerilla ja levitä jäähtyneelle torttupohjalle. Koristele mansikoilla ja halutessasi siivilöi vielä reunoille tomusokeria. 


maanantai 1. heinäkuuta 2013

FOLLOW ME!


Intternet kuhisee. Google Raeder on kuollut. Mitä se ikinä sitten tarkoittaakin ja mihin vaikuttaa, on nyt  hyvä hetki kerrata, millä muilla sivustoilla ja palvelimilla pystyt seuraamaan Pumpkin Jamia.

BLOGILISTA
Vanha kunnon Blogilista on ollut oma kanavani seurata blogeja jo vuodesta 2007. Tässä ajassa sivusto ei ole mielestäni eläköitynyt pätkääkään. Rekisteröitymällä saitille voit rakentaa oman suosikkilistan, jolle lempiblogiesi uusimmat postaukset päivittvät aikajärjestyksessä. Pumpkin Jamin voit lisätä suosikkeihisi suoraan TÄSTÄ linkistä.

BLOGLOVIN
Voit seurata Pumpkin Jamia myös Bloglovinissa, joka on sivustona ihanan pelkistetty ja fressin oloinen. Rekisteröidy, mene TÄNNE ja paina Follow. Voit jakaa myös söpöjä sydämiä tykkäämillesi postauksille.

FACEBOOK
Kyllä, Pumpkin Jam löytyy myös Facebookista, jonne ainakin yritän muistaa jakaa uusimmat postaukset (myös Mini Pumpkinin postaukset!) ja välillä jotain muutakin. Homma toimii niin, että tykkäämällä Pumpkin Jamin SIVUSTA näet osan tuoreista statuksista ja linkeistä uusimpiin postauksiin suoraan etusivusi feedissä. Mutta et kaikkia! Facebook tahtoo rajoittaa typerästi tykkäämiesi sivustojen julkaisujen näkyvyyttä etusivullasi, mutta asian voi onneksi korjata muutamalla hiiren painalluksella:

Vie hiiren nuoli Tykätty / Liked -nappulan päälle ja valitse alastulovalikosta Näytä uutisissa / Show in News Feed. Sen jälkeen paina Asetuket.../ Settings… ja valitse valikosta Kaikki päivitykset / All Updates (oletuksena taitaa olla Useimmat päivityset / Most Updates). Voit myös tilata tapahtumat ilmoituksina. Se tapahtuu samasta Tykätty / Liked -näppäimen valikosta valitsemalla Saa ilmoitukset / Get Notifications.

TOP 100 RUOKABLOGIT
Mikäli suomalaiset ruoka- ja leivontablogit inspiroi, tutustu ihmeessä Top 100 ruokablogit -sivustoon. Siellä et valitettavati pysty rakentamaan omaa suosikkilistaa, mutta se on ymmärtääkseni ainoa nettisivu, josta löydät kerralla lähes kaikki kotimaiset ruoka-aiheiset blogit. Etusivu listaa tällä hetkellä suosituimmat blogit, mutta viemällä hiiren nuolen oikean yläkulman Näytä-valikkoon ja valitsemalla alastulovalikosta kohdan Viimeksi päivitetyt, näet ruokablogiskenen uusimmat postaukset aikajärjestysessä. Ja kyllä, myös Pumpkin Jamin uusimmat postaukset.

+ PINTEREST, jonne aloin rakentaa vasta eilen omaa seinää Pumpkin Jamille (tahtoo sanoa, että se on vielä varsin vaiheessa). Seinä sijaitse TÄÄLLÄ. Seuraa ja "pinnaa" kuviani!

+ INSTAGRAM, jota voit vaklata TÄÄLLÄ. Ruokaa sisältävien luurikuvien lisäksi sinne tulee lisättyä myös muita räpsyjä.

+ Bloggerin oma lukulista, joka ei huhuista huolimatta katoakaan Google Readerin kuoleman myötä. Toisin sanoen: mikään ei sitten loppupeleissä muutukaan, vaan voit seurata blogeja edelleen omista suosikkikanavistasi.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...