tiistai 17. huhtikuuta 2012

Parsakauden korkkaus

Utelin viime viikolla Facebook-ystäviltäni, millä parsakausi kannattaa korkata. Basilikavoikastikkeella, kertoi ystäväni Janna. Jassoo! Ei siis muuta kuin puntti vihreää parsaa kauppakassiin ja sata gramma voita pannuun. Joillakin joulu on kerran vuodessa, mutta minäpä hankin rasvaöverit joka kerta, kun kauppoihin ilmestyy jokin sesonkikasvis (uusia perunoita odotellessa...).

Ohje taivaalliselle basilikavoikastikkeelle löytyi Sannan blogista. Ihan uskomatonta tavaraa. Suosittelen kokeilemaan. Parsan käyttöohjeet löytyvät puolestaan aikaisemmasta postauksestani. Suosittelen lukasemaan senkin, ellei parsan käsittely ole ennestään täysin tuttua.


BASILIKAVOIKASTIKE PARSALLE

½ dl salottisipulia hienonnettuna
1 dl kuivaa valkoviiniä
½ dl valkoviinietikkaa
½ dl vettä
1 dl kuohukermaa
100 g voita
tuoretta basilikaa
suolaa
vastajauhettua valkopippuria

1. Laita salottisipulit, valkoviini, valkoviinietikka ja vesi kattilaan. Keitä nestettä kokoon kunnes se on haihtunut puoleen. 
2. Lisää kuohukerma ja anna hautua miedolla lämmöllä viisi minuuttia. Siivilöi liemi ja kiehauta. 
3. Vatkaa joukkoon kylmä voi, lisää hienonnettu basilika ja mausta valkopippurilla ja suolalla. 
4. Kuohkeuta sauvasekoittimella tasaiseksi vihreäksi kastikkeeksi.

Ohje: Pippurimylly-blogi

Ps. Kauhaa ja rakkautta -blogin Eeva kiteytti parsaintoilun just eikä melkein oikein.


8 kommenttia:

  1. Ooooh. Kuulostaa aika ihanalta kastikkeelta monellekin ruualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Niitä uusia pottuja todellakin odotellessa ;)

      Poista
  2. Minäkin elin pitkään siinä uskossa, että parsa täytyisi kuoria. Mutta Kristian Perkola todistaa väitteen uusimmassa Glorian R&V:ssä vääräksi: vihreä parsa ei kaipaa kuorimista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä välttämättä tarvitsekaan. Tapanani on kuoria vain se vaalea/punertava tyvi, joka on selvästi elellyt mullan piilossa ja jota noissakin parsoissa oli :)

      Poista
    2. Tosin noista parsoista lipsahti kuorta vähän enemmänkin pois. Koitan malttaa seuraavalla kerralla :D

      Poista
  3. Aina oppii uutta, tämä tuli minullekin uutena tietona :) Nykytiedon valossa säästymme siis kuorimisen vaivalta ;) Kehittelin muuten tänään tällaisen: http://portobello.posterous.com/parsaa-uppomunaa-ja-marinoitua-fenkolia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, näyttää ja kuulostaa hyvältä :)

      Poista
  4. Kiitos! Kannattaa kokeilla :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...