torstai 6. syyskuuta 2012

Klassikko omenasta

Mmmmm.... omenoita.  Nyt niitä taas saa - kuka ongelmajätteeksi asti kotipihalta, kuka kalliilla torilta. Annan tehtävän: etsi kyselemällä tai maistelemalla se tarjonnan hapokkain lajike (valkea kuulas on ihan pätevä ehdokas) ja upota omput tähän rommilla kyllästettyyn klassikkoon. Et pety, koska kukapa omeakaurapaistosta ei rakastaisi!


OMENAKAURAPAISTOS (4-6 hengelle)

8-10 hapahkoa omenaa 
½ dl rommia
1 tl kanelia
150 g voita
1½ dl fariinisokeria
4 dl kaurahiutaleita

1. Kuori ja lohko omenat laakeaan, voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle rommi ja anna marinoitua  niin kauan kuin maltat (käytännössä kuitenkin vartista pariin tuntiin). Ripottele pinnalle kanelia.
2. Sulata voi ja lisää fariinisokeri ja kaurahiutaleet. Levitä seos omenalohkojen päälle.
3. Paista paistosta 200-asteisen uunin alaosassa noin 30 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelon kanssa.

Pssst. Omenan himoisen tai omenoista eroon haluavan kannattaa nyt seurata oman kotikuntansa omenapörssiä Facebookista saadakseen kodittomat omput hyvään kotiin. Esimerkiksi Stadin omenapörssi löytyy täältä.


8 kommenttia:

  1. Ehkä maailman söpöin idea tuo Omenapörssi!

    Tällaisten ideoiden takia olen jo valmis myöntämään, että Facebookissa on paljon hyvääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kyllä sä vielä joku päivä Facebookkiin liityt!

      Poista
  2. Eilen sain anopilta omenoita. Tää kuulostaa kyllä herkulta, pitäiskö kokeilla jo tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi te onnelliset, jotka vaan SAATTE omenoita. Itse yritän vielä metsästellä jostain ilmaista muovipussillista, jotta saisin talveksi omenasosetta :)

      Poista
  3. Kiitos, tämä oli todella todella hyvää! Kolmipäinen ruokailijajoukkomme kiittää. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä vielä odotellaan omenoiden kypsymistä, koska pidän eniten syys- ja talvilajikkeista. Tämä ohje pitää kyllä ehdottomasti pistää muistiin ja testata heti, kun pääsemme korkkaamaan omenakauden, kuulostaa herrrrkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvilajikkeet ovat minustakin parhaita, koska ovat (ainakin yleensä) ihanan happamia. Ja tämä paistos on vieläpä sitä parepaa, mitä happamampia omenoita käyttää :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...