lauantai 1. joulukuuta 2012

LUUKKU 1: Omenaglögi makuliemestä

Jihuu! Joulu! Joulukuu!  Joulukalenteri! Yksi jouluinen resepti jokaiselle joulua edeltävälle päivälle! Tästä tulee niiiiin kivaa! Ja mainitsinko jo joulun?

Aloitan joulukalenterin klassisilla glögihommilla, sillä arvon bloggarinne täällä ruudun takana on oikea glögin suurkuluttaja. Kaikki glögimaut kelpaavat, mutta ehdottomasti parasta glögi on ollut silloin, kun sen pohjana on käytetty makulientä, eikä se ole maistunut pelkälle lämmitetylle mehulle (kuten liian moni alkoholiton versio on tupannut tänä vuonna tekemään etenkin kahviloissa. Terv. nimim. "Tiineenä ja ärsyttää -84").


Makuliemeen keitettyä glögiä kannattaa kokeilla ainakin kerran joulussa. Esimerkiksi tähän omaan versiooni tarvitaan vain omenamehua,  neilikkaa, kanelia, tähtianista, sitrushedelmää ja avot! Huumaavaa. Makuliemen pohjanhan voi oikeastaan keittää mehusta kuin mehusta, mutta tärkeintä on muistaa laittaa se tekeytymään jo edellisenä päivänä, sillä ajan kanssa maut vain voimistuvat.

OMENAGLÖGI (2 litraa)

Makuliemi:
1 litra omenamehua
½ dl sokeria
2 kanelitankoa
6 kokonaista neilikkaa
2 tähtianista
muutama pitkä siivu luomuappelsiinin kuorta
muutama pitkä siivu luomusitruunan kuorta

Valmista makuliemi edellisenä päivänä ennen tarjoilua. Kaada omenamehu kattilaan  ja lisää mausteet. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin tunti. Nosta sivuun, jäähdytä ja siirrä jääkaappiin. Siivilöi mausteet seuraavana päivänä. Säilytä valmis liemi viileässä.

Glögi:
1 annos makulientä
1 l kuivaa omenasiideriä, -mehua tai valkoviiniä
rusinoita
manteleita

Valmista glögi sekoittamalla kattilassa yhtä paljon makulientä ja siideriä/mehua/viiniä. Makeutta ja mausteisuutta voit säädellä lisäämällä vettä. Kuumenna glögi ja tarjoile rusinoiden ja manteleiden kera.


4 kommenttia:

  1. Ihana idea! Laitoin linkin Facebook-seinällenikin. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloinen glögiresepti. Tämä menee ehdottomasti kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Itse ajattelin keittää makulientä vielä ainakin puolukkamehusta :).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...