keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Ihanaa hurahtamista!

Meillä on menty vähän sekaisin superfoodeista. Kaikki alkoi viattomalla osallistumisella CoCoVin bloggaajailtaan, eteni luontevasti smoothie-innostukseen ja on nyt siinä pisteessä, että superfoodeja löytyy vähän joka ruuasta. Jopa Tuomas on paahtanut hampunsiemeniä paistetun riisin sekaan ja seissyt pariinkin otteeseen kuiva-ainekaapin edessä miettien, mitä superfoodeja tänään käyttäisi. Ihanaa hurahtamista!

 

Tämän aterian kehitin toukokuun Yhteishyvän Ruoka-liitteen pohjalta. Perunasalaatti on ihan perinteinen sitruunavinegretteineen, mutta uunilohen kuorrutin tällä kertaa superilla inkamarka-tuorejuustolevitteellä ja viimeistelin älyttömän hyvillä Marcona-manteleilla. Niitä muuten napsin ihan sellaisenaankin välipalana.

Inkamarjat maistuvat makean kirpsakoilta ja vastaavat suutuntumaltaan aurinkokuivattua tomaattia. Tässä ruuassa ne voikin korvata hyvin esim. kuivatuilla karpaloilla tai sitten niillä aurinokuivatuilla tomaateilla. Herkkua on!


SITRUUNAINEN PERUNASALAATTI

 

1 kg uuden sadon perunoita
250 g retiisejä
tuoretta pinaattia

Sitruunavinegretti:
1 1/3 dl neitsytoliiviöljyä
3/4 dl sitruunamehua
1 luomusitruunan raastettu kuori
2 rkl ruokokidesokeria
1 tl Kalaharin suolaa
rouhittua mustapippuria

1. Pese perunat. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Valuta vesi. Imeytä kosteus lisäämällä kattilaan muutama arkki talouspaperia ja anna vetäytyä hetki kannen alla. Paloittele perunat hieman jäähtyneinä ja siirrä kulhoon.

2. Sekoita vinegretin ainekset. Viipaloi retiisit ohuksi siivuiksi. Huhtele ja kuivaa pinaatti. Yhdistä ainekset perunoiden kanssa.

INKAMARJA-UUNILOHI

 

n. 600 g ruodotonta lohifileetä
1 tl Kalaharin suolaa
rouhittua mustapippuria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
kourallinen kuivattuja inkamarjoja
1½ tl murskattua roseepippuria
2 - 3 rkl silputtua ruohosipulia
muutama kourallinen rouhittuja marcona-manteleita

1. Nosta lohifilee nahkapuoli alaspäin uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Silppua inkamarjoja kevyesti pienemmäksi veitsellä. Yhdistä tuorejuusto, inkamarjat, roseepippuri ja ruohosipuli. Levitä seos lohifileelle.

3. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia tai kunnes lohi kypyy. Ripottele päälle ennen tarjoilua rouhittuja manteleita.



10 kommenttia:

  1. Mistä hiivatista tuo omituinen ja hienostelevasti pikkusormi pystyssä sanottu "inkamarja" nimitys on pesiytynyt ruokabloggareiden sanavarastoon?! Se on ananaskirsikka! Se ihan sama pikkuinen hedelmä jota myydään tuoreena joka ikisessä ruokakaupassa.
    Siis a n a n a s k i r s i k k a :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan se pesiytynyt ihan pakkauksien kyljestä? En sitä paitsi kutsu rusinoitakaan viinirypäleiksi.

      Poista
  2. Resepti sinällään vaikuttaa oikein hyvältä ja seuraan blogiasi säännöllisesti. Kiitos hyvistä ohjeista siis heti kärkeen! En ole tainnut ennen kommentoida, mutta nyt on pakko, kun kyse on superfoodeista jälleen. Superfoodit ovat toki ravinnerikkaita, sitä ei käy kieltäminen, mutta niiden markkinointiin on kyllä upotettu aimo annos ihan rahanahneuttakin. Siis siinä mielessä, että usein nämä ruoat ovat tuotettu toisella puolella maapalloa, ei täällä Suomessa, vaikka omasta takaakin superia löytyisi vaikka millä mitalla. Esim. kotimainen mustikka, nokkonen ja tyrni ovat mielettömiä terveyspommeja - ja mikä parasta, ne ovat lähiruokaa ja ihan luomua luonnostaan. Ei kulu luonnonvarat superfoodien raijaamiseen Suomeen toiselta puolelta maapalloa, kun käytetään näitä omia supereita ensin. Jotenkin näen tässä vahvasti nimittäin tuon hiilijalanjälkipuolen, koska tässä kohtaa on helppo tehdä valintoja kotimaisenkin puolesta. Tosin parempi vaihtoehto sitä on hurahtaa superfoodeihin kuin vaikka karkkiin ja limukkaan. Ei sillä.

    Olisiko sinulla innostusta tehdä näistä suomalaisista superfoodeista joskus reseptiä, kun olet superruoasta kiinnostunut?

    Kirjoitan itsekin vegepainoitteista ruokablogia. Tervetuloa tutustumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Larilyn ja kiitos kommentista. Superfoodit näyttävät jakavan mielipiteitä ja, usko pois, olen itsekin käyttänyt joskus mainitsemiasi argumentteja niitä vastaan. Monet brändätyt superfoodit mietityttävät minuakin juuri tuon hiilijalanjäljen takia, esimerkkinä nyt vaikka gojimarja. Olen kuitenkin päättänt antaa sille(kin) mahdollisuuden. Ajattelen jotenkin niin, että ulkomaiset ja kotimaiset superfoodit eivät kilpaile toisiaan vastaan vaan voivat yhdessä täydentää meidän ruokavalioita. Esim. itse syön joka aamu luonnonjugurttini tyrnirouheella, otimaisilla pakastepuolukoilla, chia-siemenillä ja kaakaonibseillä :)

      Blogistani löytyy muuten ohje nokkoslettuihin ja mustikkaa olen käyttänyt myös jonkin verran. Tyrni-appeliini-juustokakkubrownieissa korvasin jauhetun gojin tyrnirouheella ja tässäkin reseptissä kerroin kuivatun karpalon tai aurinkokuivattujen tomaattien olevan pätevä vaihtoehto inkamarjoille.

      Täytyy käydä kurkkaamassa blogiasi :)

      Poista
    2. Joo, nykypäivänä tota hiilijalanjälkeä tulee pohdittua asiassa kuin asiassa. Välillä sitä tuskastelee asian kanssa, kun on kolmet legginssit kädessä KappAhlissa jne. Maailmanparannuksen kanssa ei voi tulla koskaan valmista. Ahdinko on ikuinen tietyllä lailla.

      Ja olet oikeassa siinä, ettei vastakkainasettelua kukaan kaipaa. Syödäänhän sitä kaikkea muutakin ulkomailta raijattua, mutta tätä hiilijalanjälkiasiaa tulee nykyisin pohdittua enemmän kuin aiemmin. Superfoodit varmaan ovat saaneet tietyn leiman jo, ikään kuin niiden käyttäminen tekisi hurahtaneeksi johonkin lahkoon, mikä ei nyt ollenkaan pidä paikkaansa suurimman osan kohdalla, enkä sitä sun kohdalla ajanut takaakaan. Leimansa vuoksi superfoodeja onkin helppo parjata. Nyt kun luin ton mun aiemmin kommentin, tuli sellainen olo, että ikään kuin olisin tässä käynyt jeesustelemassa sun valintoja, vaikka siihen ei ole itsellä mitään varaa. Se ei ollut kyllä ollenkaan tarkoitukseni, mutta kun iltasella myöhään silmät ristissä hektisen lapsiperhepäivän jälkeen kommentoi, niin puolet saattaa jäädä ajatuksesta matkasta... :D Pahoittelut, kun olin töksö!

      Kiva, kun sulta löytyy tuo nokkoslettuohje. Käynkin heti tsekkaamassa. Itse taisin tänä keväänä myöhästyä nokkosten keruulta, mutta syksyllä uusiksi. :)

      Kiitos kivasta blogista!

      Poista
    3. Et ollut töksö :). Hyvä vaan, että aiheesta keskustellaan! Ja lopultahan me ajatellaan aika samalla tavalla. :)

      Poista
    4. No hyvä, huh! Ja näin se on, taitaa olla ajatukset saman suuntaiset. :)

      Poista
  3. Ihania herkkuohjeita! Laitan minäkin lusikkani tähän superfood-soppaan. Ymmärrän oikein hyvin ärsytyksen, jota ylisanoja vilisevä ulkomaisten superfoodien markkinointi aiheuttaa. Se saa omatkin karvani pystyyn, samoin kuin "ihmeitä tekevien" lisäravinteiden, energiajuomien, terveysvaikutteisten tuotteiden mainoslauseet. Mutta sitten, jos alan miettiä, loppujen lopuksi superfoodit ovatkin aika pieni osa tätä liikoja lupailevaa mielikuvamarkkinointia. Plus-maitoja, terveysmargariineja ja vastustuskykyä lisääviä probiootti-juomia vilisee lehtien mainossivuilla ja muussa mediassa paljon tiuhempaan tahtiin, kuin acai-marjamainoksia.
    Oli myös hyvä, kun toit esiin sen, että ei goji syrjäytä tyrniä vaan molempia voi nauttia vaikka yhtä aikaa. En ole huomannut, että superfoodeja markkinoivat yritykset erityisesti dissaisisvat mustikkaa, nokkosta tai pakuria. Nehän ovat myös superfoodeja eli alkuperäisiä, ravintotiheitä ruoka-aineita.
    Ja mitä tulee ulkomaisuuteen: Niin kauan kuin en ole täydellinen fenno-vegaani, vaan juon teetä, kahvia, syön banaaneja, suklaata, käytän mustapippuria, suolaa ja muita mausteita, puhumattakaan muista tuontielintarvikkeista en ainakaan itse oikein voi valittaa gojimarjojen hiilijalanjäljestä. Veikkaan nimittäin, että näitä ensin mainittuja kuluu suomalaisissa talouksissa huomattavasti gojia- ja inkaa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, justiinsa näin. Tämä se munkin pointti oli, mutta kuten yllä sanottu, meni päin honkia. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...