maanantai 18. toukokuuta 2015

SYDÄN MIELESSÄ GRILLIN ÄÄRESSÄ

Ensinnäkin: grillikesä korkkaantui sunnuntaina, joten kesä on virallisesti alkanut! Woop woop!

Toiseksi: Sydänmerkki haastoi mukaan kilpailuun, jossa etsitään kesän herkullisinta reseptiä sydän mielessä. Sääntöjä skabassa oli kaksi: ruuan piti olla annoskokonaisuus (esim. pääruoka lisukkeineen) ja siinä tuli käyttää ennakkoon määritellyistä Sydänmerkki-tuotteista vähintään yhtä. Nappasin listasta komponentiksi jo entuudestaan fantastikseksi tuotteeksi paljastuneen Torino Ohrahelmet ja lähdin kehittämään ohjetta pääpalkinto (=kahden hengen kahden yön reissu Tukholmaan, Osloon, Köpikseen, Berliiniin tai Hampuriin) silmissä kiiluen.


Totta puhuen tässä ohrahelmisalaattiannoksessa ei ole itselleni hirveästi mitään "uutta", sillä syön grillattua juustoa (tai tofua) ja kasviksia lisukesalaatteineen ja soosseineen kaik' kesät läpensä.  En juuri pidä grillilihasta, ellei itse tehtyjä hampurilaispihvejä ja hodarisämpylän väliin taiteltuja nakkeja lasketa. Huomauttaisin silti, että tässä reseptissä on  hirveästi hyviä elementtejä lihankin rinnalle. Erityisesti paahdettu paprikahummus on ihan ykkönen ihan minkä tahansa kanssa!

Noniin kisaraati, päästäkää mut Köpikseen! Jooko, jooko jooko?

Jooko?

OHRAHELMISALAATTI GRILLATUILLA KASVIKSILLA JA HALLOUMILLA, PAAHDETTU PAPRIKAHUMMUS JA MINTTU-JUGURTTI-KASTIKE (6 hengelle)


Salaattipohja:
5 dl vettä
1/2 tl suolaa
2 dl Torino Ohrahelmiä
2 kevätsipulia
1/2 dl tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna
1/2 dl tuoretta korianteria hienonnettuna
3 rkl sitruunanmehua
3 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria

Kasvikset:
Noin 1/2 kg kasviksia (esim. kesäkurpitsaa, munakoisoa, kirsikkatomaatteja, paprikaa...)
2 rkl pestoa
1 dl öljyä
2-3 valkosipulinkynttä murskattuna
1/4 tl suolaa

Halloumi:
500 g haloumia tai muuta grillijuustoa
Noin 1 dl öljyä paistamiseen
Varrastikkuja

Valmista salaattipohja hyvissä ajoin ennen grillausta. Kiehauta suolalla maustettu vesi kattilassa ja lisää ohrahelmet. Keitä 15 min. Huuhtele kypsät ohrahelmet kylmälä vedellä ja valuta siivilässä. Siirrä isoon salaattikulhoon ja lisää hienonnetut yrtit, kevätsipulit, sitruunamehu, öly ja mausteet. Sekoita ja siirrä syrjään odottamaan.

Pese ja leikkaa kasvikset suuhun sopiviksi isohkoiksi paloiksi. Sekoita erillisessä kulhossa pesto, öljy, murskatut valkosipulinkynnet ja suola. Kippaa ja pyörittele kastike vihannesten joukkoon. Grillaa kasviksia grillissä tai paahda 200-asteisessa uunissa kunnes ne ovat kypsiä ja saaneet hieman väriä. Kippaa valmiit kasvikset hieman jäähtyneinä salaattipohjan sekaan ja sekoita. Jos mukana on kirsikkatomaatteja, murskaa niitä hieman esim. kauhalla, jotta tomaattien mehu tirskahtaa salaatin sekaan.

Paloittee halloumi isohkoiksi kuutioiksi. Jos haluat, liota kuutioita tovi runsaassa kylmässä vedessä, jotta liika suola liukenee pois. Työnnä juustokuutiot varrastikkuihin ja valele sen verran öljyllä, etteivät tartu grilliritilään kiinni. Grillaa juustoja kunnes pintaan on tullut väriä.


Paahdettu paprikahummus:
1 prk (310g) kikherneitä
Noin 150g pahdettuja paprikoita purkista
1 tl savupaprikajauhetta
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl sitruunamehua
1/4 tl suolaa

Huuhtele ja valuta kikherneet. Aja kaikki ainekset sileäksi tahnaksi tehosekoittimessa tai tehokkaalla sauvasekoittimella. Tarkista maku.

Minttu-jugurttikastike:
2 dl turkkilaista jugurttia
1/2 dl tuoretta minttua hienonnettuna
1 rkl sitruunamehua
1/4 tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
1/2 rkl agave-siirappia tai hunajaa

Sekoita ainekset keskenään ja siirrä kylmään makustumaan vähintään puoleksi tunniksi ennen tarjoilua.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ! (MANSIKKA-KUOHUVIINIKAKKU)


Ihanaa äitienpäivää kaikille kanssaäideille!

Toivottavasti aamunne on ollut suloinen ja kakkuja, kortteja ja valkovuokkoja on sadellut!

Oma aamuni alkoi sängyssä puputetulla jugurttiaamiaisella ja jatkuu mitä ilmeisemmin lättybrunssilla/-lounaalla (woah!). Tällä kertaa päivään ei mahdu omatekemää kakkua, mutta se on oivallinen tekosyy  julkaista tämä vappupäiväksi leipomani komea mansikka-kuohuvinikakku. Pienen, mutta riittoisan hyydykekakun reseptin alkulähde on Baking Instinct -blogissa, enkä lopulta lähtenyt muokkaamaan sitä mitenkään. Parhaasta kun on vaikea parantaa.

MANSIKKA-KUOHUVIINIKAKKU (halkaisija 20 cm)


Pohja:
260 g kanelikeksejä (LU Bastogne)
110 g voita

Täyte:
2 dl mansikkasosetta
1 dl makeaa kuohuviiniä
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyttä!)
1,5 dl tomusokeria
2 tl sitruunankuorta hienoksi raastettuna
2 rkl sitruunamehua
6 kpl liivatelehteä
0,5 dl makeaa kuohuviinia

Kiille:
3 kpl liivatelehteä
0,5 dl vahvaa mansikkamehua
1,5 dl makeaa kuohuviiniä

Koristeeksi:
Mansikoita
Rouhittuja pistaasipähkinöitä

Valmista ensin pohja. Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisijaltaan 20–22 cm) leivinpaperilla. Murskaa keksit monitoimikoneessa. Sulata voi kattilassa. Yhdistä keksimurska ja voisula. Painele keksiseos tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin 30 minuutiksi.

Valmista sitten täyte.  Yhdistä kulhossa mansikkasose ja kuohuviini. Vatkaa sähkövatkaimella toisessa kulhossa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto. Yhdistä kermavaahto, tuorejuusto ja tomusokeri. Lisää mansikka-kuohuviiniseos. Mausta sitruunankuorella ja -mehulla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria.

Liota liivatteita kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kuumenna kuohuviini kattilassa. Liuota kuohuviiniin kuivaksi puristellut liivatelehdet. Nosta kattila pois levyltä ja anna liivateseoksen jäähtyä.
Sekoita haalea liivateseos muuhun täytteeseen. Kaada täyte keksipohjalle. Peitä kakku ja siirrä jääkaappiin hyytymään 2–3 tunniksi.

Kiillettä varten liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kuumenna mehu kattilassa. Liuota mehuun kuivaksi puristellut liivatteet. Nosta kattila pois levyltä. Lisää liivateliemeen kuohuviini.
Anna liivateseoksen jäähtyä. Kaada se varovasti hyytyneen täytteen päälle.

Siirrä kakku peitettynä jääkaappiin vielä 1–2 tunniksi, jotta kiille asettuu. Koristele kakku ennen tarjoilua mansikoilla ja rouhituilla pistaaseilla.
 
Ohje: Baking Instinct


tiistai 5. toukokuuta 2015

HELPPO KAALIPATA


Kirjoittaessani vauva(nruoka)blogiani Mini Pumpkinia, nousi kotiäidin helppo kaalipata blogin suosituimmaksi reseptiksi. Yhä edelleen sitä fiilistellään mm. Facebookin mammaryhmässäni, joten ajattelin kopsata ohjeen myös tämän blogin puolelle. Onhan tämä edelleen ihan törkeän hyvä ohje!

HELPPO KAALIPATA (neljälle)


400g jauhelihaa
1 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
vajaa 1 kg valkokaalia
3 porkkanaa
1 lihaliemikuutio
1-2 dl vettä
2 dl ruokakermaa
suolaa
tuoretta oregaanoa tai lehtipersilja

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta porkkanat karkeasti. Poista kaalin uloimmat lehdet ja hienonna loppuosa ohuiksi suikaleiksi joko terävällä veitsellä tai mandoliinilla. Luovuta kuitenkin kovan kannan kohdalla. Sitä ei tähän pataan kannata käyttää.

Kuumenna öljy isolla, korkeareunaisella pannulla ja ruskista jauheliha. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja raastetut porkkanat. Paista sen verran, että sipulit kuullottuvat, ja lisää joukkoon vielä suikaloitu kaali, liemikuutio, vesi ja kerma. Hauduta kannen alla kunnes kypsää (tässä menee kaalisuikaleiden koosta riippuen ehkä noin 20 - 30 minuuttia).

Mausta kypsä kaalipata tarvittaessa suolalla ja viimeistele tuoreilla yrteillä, kuten lehtipersiljalla tai oreganolla.



KESÄN KUUMIN BLOGI


Hei huomasitko jo blogin sivupalkkiin ilmestyneen Kesän kuumin blogi -leiman? Blogiringin blogit kisaavat toukokuun ajan Kesän kuumin blogi -tittelistä ja ehdokkaita on kolmessa eri kategoriassa: lifestyle, leivonta ja ruoka. Pumpkin Jam kisaa tietysti ruokagenressä ja vaikka en pienellä blogillani oletakaan pärjääväni sellaisille kuumille nimille kuin vaikka Chocochilin tai Liemessä, otan kaikki äänet vastaan nöyrästi kiitellen. Tässä skabassa äänestäminen sitä paitsi todella kannattaa, sillä kaikkien äänensä antaneiden kesken arvotaan Arabian upea 350 euron arvoisen kesäkattaus-tuotepaketti! Oi olisipa hienoa, jos sen pokkaisi joku bogini lukija!

>>> TÄSTÄ ÄÄNESTYKSEEN <<<



sunnuntai 3. toukokuuta 2015

ORANSSI TOUKOKUU! (KORIANTERI-PORKKANASALAATTI)


Meilläpäs keltainen toukokuu onkin tänä vuonna oranssi! Äkkäsin nimittäin ihanan Hannan blogista tämän hullun hyvän korianteri-porkkanasalaatin ohjeen ja siitähän tulikin meidän perheen lemppari heti ensi maistamalta. Lime, korianteri ja ripaus chiliä toimivat upeasti tutun juuresraasteen mehevöittäjinä. Hassua, että juuri alkuvuodesta muistelin, kuinka en tätä ruokablogiharrastusta aloitellessani voinut sietää korianteria ja julistinkin asiaa noin joka toisessa postauksessa. Nyt 8 (häh?!) vuotta myöhemmin tilanne on aivan päinvastainen: en voisi elää ilman tuoretta korianteria! Ihan parissa vuodessa korianteri on päihittänyt keittiössämme jopa tuoreen basilikan, joka oli aikanaan ainoa tuoreyrtti, jota osasin kaupasta ostaa. Näin ne meiningit muuttuu.


KORIANTERI-PORKKANASALAATTI

500 g porkkanoita
Paljon tuoretta korianteria
1/2 dl paahdettuja ja rouhittuja cashew-pähkinöitä 

Kastike:
3/4 tl korianterinsiemeniä
1 pieni valkosipulinkynsi
1 limen mehu
1/4 tl chilirouhetta
3/4 dl oliiviöljyä
Suolaa

Kuori ja raasta porkkanat. Paahda pähkinötä kuivalla pannulla hetki ja rouhi ne sen jälkeen.
Paahda korianterinsiemeniä kuumalla kuivalla pannulla noin minuutin ajan. Anna jäähty. Murskaa siemenet morttelissa. Mittaa korianterirouhe, hienonnettu valkosipuli, oliiviöljy, limemehu ja suola  kannelliseen purkkiin ja ravista huolellisesti sekaisin.

Sotke kastike porkkanoiden joukkoon ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia. Sekoita joukkoon pähkinät ja hienonnettu korianteri ja tarjoile.



Ps. Huhtikuun Parasta just nyt fuusioituu todennäköisesti toukokuun kanssa. Kalenterikierto vähän niinku yllätti bolggaajan. Taas.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

PERINTEINEN PINAATTIKEITTO

Moikka!

Ja heti kärkeen sorit radiohiljaisuudesta! Kevät on tuonut taas ihan hitoksen paljon uusia kiireitä ja rutiineja arkeen, mutta suurin ongelmani bloggaamisessa tuntuu yhä edelleen olvan se, etten voi edes ajatella koneelle istuutumista ilman, että yksi alle metrinen rupeaa ruinaamaan YouTuben Tomi Traktori -videoiden perään (onneksi Teletappi-buumi sentään meni jo). Rehellisesti sanottuna alan jo ymmärtää, miksi taaperoillekin ostetaan omia tabletteja ja tietokoneita...

Mutta asiaan. Päätin päättää hiljaiseloni sopalla, jota maistoin syksyllä ensimmäistä kertaa noin 25 vuoteen. Pinaattikeitto ei ollut lainkaan lempparini ollessani lapsi, joten kypsästi kieltäydyin syömästä sitä aina 30. ikävuoteen asti. Nyt jälkikäteen en tosin ihan ymmärrä, miksi kuvittelin sen olevan pahaa. Popsinhan pinaattilettujakin, joiden raaka-aineet ovat lähestulkoon samat kuin keitonkin.


Pinaattikeiton makuun sitten päästyäni sulattelin jonkin aikaa soppani jäisistä pakastejärkäleistä, mutta aika pian huomasin keiton syntyvän nopeammin alusta asti itse tekemällä. Parempaakin siitä tulee, kun kattilaan nakkaa ehtaa voita ja rasvaista maitoa. Näin sesongin ulkopuolella olen keittänyt kaikki pinaattkeittoni pakastepinaateista, mutta toivon ensi kesän pinaattiviljelmieni tuottavan sen verran satoa, että  saisin edes yhden oman maan keiton kasaan.

PERINTEINEN PINAATTIKEITTO (neljälle)


50 g voita
4 rkl vehnäjauhoja
1 l täysmaitoa (mieluiten luomua vanhanajan täysmaitoa)
150 g pakastepinaattia
1 tl suolaa
1 tl sokeria 
Ripaus valkopippuria 
Ripaus muskottipähkinää 

Lisäksi: 4 kpl keitettyjä kananmunia ja ruisleipää

Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää jauhot hyvin sekoittaen. Anna voi-jauhoseoksen poreilla hetki. Lisää maito ohuena nauhana koko ajan sekoittaen ja kuumenna samalla kiehuvaksi. Lisää pakastepinaatti. Anna kiehua muutama minuutti välillä sekoittaen. Mausta.

Tarjoile pinaattikeitto halkaistujen, keitettyjen kananmunien ja ruisleivän kera.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...