keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Toscapannari

Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä havainneet, ettei tämä foodie harrasta juurikaan:

1. Leivonnaisia
2. Jälkiruoka
3. Jälkiruokaleivonnaisia

Tämä musta aukko omassa osaamisessani on sitä sorttia, että olen harkinnut jopa jotain kursseja tai muuta opetusta (saa vinkata), mutta toistaiseksi olen tyytynyt vain kiertämään kakkublogit kaukaa säästyäkseni nöyryyttäviltä alemmuuskomplekseilta.

Onneksi on kuitenkin joitakin takaportteja, kuten tämä superhyvä toscapannukakku, jota maistoin ensimmäisen kerran ystäväni Lauran tekemänä. Toscahommat on vaan niin parasta!


(Ohjeesta tulee uuninpellillinen pannukakkua)

7 dl maitoa
2 luomumunaa
3 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
3/4 dl öljyä
100 g mantelilaustuja
3/4 dl sokeria
2 rkl täysjyvävehnäjauhoja
3 rkl maitoa

1. Vatkaa kierrevatkaimella maidon joukkoon munat, jauhot, rasva ja suola. Taikina saa turvota kulhossa noin 1/2 tuntia.
2. Kaada pannukakkutaikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Paista 200 asteessa 15 - 20 minuuttia uunin keskitasolla.
3. Toscakuorrutus: Mittaa kuorrutuksen aineet kattilaan ja kiehauta.
4. Nosta pannukakku uunista ja levitä päälle toscakuorrutus tai ripottele pannukakulle valmista tosca-mantelikuorrutetta. Jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia. 

Ohje: Pirkka

 

10 kommenttia:

  1. Tän on pakko olla ihan tautisen hyvää! Juuri fiilisteltiin viime viikonloppuna klassisella toskakakulla. Itsehän siis vaan kuolasin sivusta, kun pähkinät on nounou-listalla. Mutta voishan tän ehkä viritellä pinjansiemensitä tms...

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavaaa! Just söin viikonloppuna tavallista toscakakkua ja mietin, että voi kun sais jotain sellasta, missä olis enemmän sitä "toscaa" ja vähemmän kakkua. Ja tässä vastaus siihen. :D Jesh!

    VastaaPoista
  3. Näyttää ja kuulostaa tosi hyvältä! Täällä on toinen laiska leipuri, joten yksinkertaiset leivontaohjeet on aina tervetulleita! :)

    VastaaPoista
  4. Voin vakuuttaa teille kaikille, että tätä kannattaa kokeilla. Tuolla toscakuorrutuksella saa vaivatta sellaista kaivattua luksusta arkeen ;)

    VastaaPoista
  5. Hmm, näyttää ainakin tosi hyvältä! Mun inhokki pienenä oli toscakakku, jota äiti tyytyväisenä teki kun sai syödä sen yksin. Sittemmin en ole maistanut, mutta kun makuaisti on kehittynyt tykkäämään kaikesta vanhemmiten, niin ehkä tällekin on annettava mahdollisuus! :) Paitsi en kyllä koskaan onnistu pannareissa. ;)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa sen verran maistuvalta, että pitänee tehdä ensi viikolla kun on vapaata. Nam!

    VastaaPoista
  7. Uijui! Onneksi toscakuorrutusta ei saa valmiina jostain purkista, muuten täyttäisi mun ravintoympyrän.

    VastaaPoista
  8. Saija, miten kukaan voi inhota toscakakkua! Hullua! Anna ihmeessä mahdollisuus, tuo ei ole ihan normaalia ;D.

    Ville, toivottavasti pannarisi onnistuu :)

    Jytis, ikävä kertoa, mutta sellainen valmis toscakuorrute ON olemassa :P. Valmistaja on Risetti. Siinä manteli on tosin jauheena, ei lastuina.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Ou nou!! Pakko testaa. Shit!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...