sunnuntai 9. joulukuuta 2012

LUUKKU 9: Joulumysli

Loppuvuodesta joulutunnelmaa on lupa nostattaa aamupalallakin. Siksi meillä on syöty tätä piparitaikinan makuista itse tehtyä mysliä jo marraskuusta lähtien. Ai minäkö joulufani?

Rouhean myslin ainesosat ovat helposti muunneltavissa kaapin sisällön mukaan. Juhlavempaa siitä saa, kun korvaa myös kaurahiutaleet pähkinöillä. Jouluinen mysli sopii myös ruokalahjaksi pukinkonttiin tai kyläilytuomisiksi. Pakkaa se silloin sellofaanipussiin (myydään ainakin Tiimarissa) tai kauniiseen lasipurkkiin.


JOULUMYSLI (n. 5 dl)

n. 2 dl isoja kaurahiutaleita
n. 2 dl erilaisia pähkinöitä ja mantelilastuja
½ dl kuivattuja aprikooseja
½ dl rusioita
½ dl hunajaa
2 rkl haaleaa vettä
1 rkl ruokaöljyä
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
½ tl jauhettua inkivääriä
½ tl neilikkaa

1. Rouhi pähkinät hieman pienemmiksi. Pilko aprikoosit pieniksi paloiksi. Yhdistä kaurahiutaleet, pähkinät, aprikoosit ja rusinat.

2. Sekoita hunaja, vesi, öljy ja mausteet. Kaada seos kuiva-ainesten joukkoon ja sekoita hyvin.

3. Kaada seos leivinpaperin päälle uuninpellille ja paahda 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia. Sekoita mysliseosta kerran paahtamisen puolivälissä. Anna myslin jäähtyä pellillä ennen pussittamista/purkittamista.

Idea: Kotivinkin Jouluherkut 1/2012


6 kommenttia:

  1. Myslit ovat ihania ja niihin saa niin tosi paljon vaihtelua yhdistämällä eri herkkuja - vähän laiskoja ollaan oltu itse tekemään, mutta ehkä sitä pitäisi tämänkin suhteen aktivoitua. Veikkaan nimittäin, että itse tehty on kuitenkin aika paljon edullisempaa. Siitä puhumattakaan, että saa juuri niitä makuja, joita halajaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edullisuudesta en tiedä, koska itselläni lähtee aina vähän lapasesta noiden pähkinöiden kanssa, joiden kilohinta on jotain x potenssiin sata :D. Mulle suurin syy tehdä mysliä itse onin maissilastuttomuus. Inhoan maissilastuja ja tutuu, että niitä on 97%:ssa kaupan mysleistä.

      Poista
  2. Aivan ihana idea tehdä mysliä itse, kas kummaa kun en ole sitä aiemmin hoksannut! Tästä ideasta saakin vallan loistavia joululahjoja pukinkonttiin! :) "Maustoin" oman myslini tyrni-hunajalla ja tulos oli kerrassaan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mukavaa että tykkäsit ideasta. Kotitekoista mysliä voi tosiaan maustaa ja koostaa niin monilla eri tavoin kuin on tekijöitäkin. Tyrni-hunajasta en ole muuten kuullutkaan. Varmaan herkkua!

      Poista
  3. Kiitos hyvästä ohjeesta. Tein tämän perusteella joululahjan. Myslistä tuli kyllä jouluisen hyvää ja paketista söpö. Oli muuten hankala löytää sellofaanipusseja, tuntui olevan joka tiimarista ja sinellistä loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa! Toivottavasti mysli maistuu myös lahjan saajalle :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...