sunnuntai 31. elokuuta 2014

SAITURIN ATERIA

Mitä kasata ostoskärryihin, kun tehtävänä on valmistaa purtavaa neljälle vain 30 euron budjetilla? CupoNation kysyi minulta tätä ja haastoi  mukaan kokkaamaan neljän hengen aterian mahdollisimman edullisesti. Ja tältä se lopputulos sitten näytti.


Ensimmäisenä pakko todeta, että 30 euroa on minusta iso raha käytettäväksi yhteen ateriaan. Alitamme sen arkisin kepeästi ja viikonloppuisinkin välttävästi pienen suunnitelmallisuuden avulla. Budjetti ei ylity, kun suunnittelee ruokalistat etukäteen, navigoi marketeissa ostoslista apuna, ei shoppaile nälkäisenä, syö mahdollisimman usein edullisia kasvisruokia (linssejä ja papuja!), muistaa halvat sesonkituotteet ja - tämä on mielestäni ehkä jopa tärkein neuvo - hyödyntää kaiken jääkaappiin ostamansa eikä haaskaa kallista ruokaa roskiin ilman todella painavaa syytä. On joku kumma olettamus, että ruuan hinnan kallistumisen myötä einesten syönti olisi nykyään edullisempaa, mutta olen siitä erimieltä. Eineksiä meillä syödään vain purkkihernarin ja kalapuikkojen muodossa, mutta ne onkin ihan hitoksen hyviä.

Mitä 30 eurolla (tai oikeastaan 28 eurolla) sitten sai lähimmästä S-Marketista? Ainakin valmiin, samana päivänä paistetun rapeapintaisen ciabatan, 400g mozzarellaa, säkin belugalinssejä, kimpaleen voita ja villin sekoituksen erilaisia kauden kasviksia, joiden kilohinta oli liki ilmainen. Ja tällainen menu siitä kaikesta sitten syntyi:


SAITURIN ATERIA ALLE 30 EUROLLA:

Belugalinssejä ja kauden kasviksia nyytissä
Lisukesalaatti ja hyvää, vaaleaa leipää
Keskurpitsa-suklaaruudut

Linssinyytit ovat pitkään harkittu revanssi ystäväni Sarin linssinyyteistä, pienellä modauksella tosin. Oli muuten ihan järkyttävän hyvää! Halusin nyytit pääruuaksi, koska linssit ovat yksi halvimista proteiininlähteistä. Kotimainen kesäkurpitsa oli ruokien valmistusvaiheessa oikeasti lähes ilmaista, joten halusin leipoa niistä kesäkurpitsa-suklaaruutuja. Lisukesalaattiin pääsi pala paprikaa, pinaattia, ituja, sipulia ja avomaankurkku dijon-öljy-balsamico-suola-sokeri -kastikkeen kera. Sen reseptiä en nähnyt tarpeelliseksi blogata.



BELUGALINSSEJÄ JA KAUDEN KASVIKSIA NYYTISSÄ (neljälle)


Linssit:
2,5 dl belugalinssejä (voit käyttää myös vihreitä linssejä)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä 
Öljyä paistamiseen
2 tl dijon-sinappia
1 rkl soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
2 rkl punaviinietikkaa
1/2 dl seesamiöljyä
Nippu tuoretta korianteria

Muut täytteet:
2 keskikokoista esikypsennettyä punajuurta
1/2 kesäkurpitsa
100 g herkkusieniä
Tilkka soijakastiketta
Voita paistamiseen
1/2 rasiaa baby-pinaattia
300-400 g mozzarellaa

Kasaamiseen:
4 leivinpapriarkkia
Paistilankaa

1. Huuhtele linssit ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulia ja valkosipulia kattilassa öljytilkassa. Lisää joukkoon linssit ja peitä vedellä. Kiehauta vesi, laske sen jälkeen lämpötilaa ja anna porista noin 20 minuuttia tai kunnes linssit ovat pehmeitä. Lisää välillä vettä, jos tarve.

2. Linssien kypsyessä ota kulho ja yhdistä dijon-sinappi, soijakastike, sitruunamehu, sokeri, viinietikka ja seesamiöljy. Hienonna joukkoon tuore korianteri. Lisää lopuksi pehmeäksi kypsyneet, valutetut linssit ja sekoita. Siirrä linssit syrjään odottamaan.

3. Viipaloi herkkusienet ja paista niitä voissa kuumalla pannulla pari minuuttia. Mausta tilkalla soijakatiketta. Pese ja kuutioi kesäkurpitsa. Viipaloi esikypsennetty punajuuri lohkoiksi.

4. Kasaa nyytit. Aseta leivinpaperiarkin keskelle pieni kourallinen pinaattia ja kasaa päälle loput ainekset siten, että päällimmäiseksi tulee n. 100 g mozzarellaa. Ota kiinni arkin kulmista ja sido yhteen paistinlangalla. Täytä loput nyytit samalla tavalla.

5. Laita nyytit uuninpellille ja kypsennä 200-asteessa 20 minuuttia. Tarjoile nyytit hyvän lisukesalaatin ja tuoreen vaalean leivän kera.


 

KESÄKURPITSA-SUKLAARUUDUT


3 dl kesäkurpitsaraastetta (n. 1/2 kesäkurpitsa)
5 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja
1,5 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1/2 dl kakaojauhetta
Ripaus suolaa
150 g tummaa suklaata rouhittuna (kaakaopitoisuus 70%)
150 g voita
0,75 dl maitoa

Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
2 rkl voisulaa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakojauhoa
2-3 rkl vettä

1. Raasta kesäkurpitsa. Rouhi suklaa.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja sulatettu voi ja kääntele taikina tasaiseki. Nakkaa joukkoon  lopuksi kesäkurpitsaraaste ja sekoita.

3. Levitä taikina uunivuokaan (n. 28x28cm) leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa. Anna kakun jäähtyä hyvin ja tee sitten kuorrute.

4. Sekoita tomusokeri, sula voi, vaniljasokeri, kaakaojauhe. Notkista seosta vedellä.  Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan  päälle. Leikkaa valmiiksi annospaloiksi.


2 kommenttia:

  1. Kiva ateria:) Minustakin 30 euroa on aika paljon ,ja hyvin sillä saa tehtyä kunnon aterian neljälle just kun suunnittelee hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Uskallan jopa väittää, että meillä syödään arkisin jopa alle kympillä, eikä ruoka ainakaan minusta ole pelkkää makaronimössöä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...