Meillä asuu nykyään kaksivuotias. |
Pandafanin pandakakku. |
Kaksivuotiaan lempiunilelu on jo matkassa pölyttynyt Ikean kolmen euron panda, joten halusin juhliin ehdottomasti pandakakun. Google ja Pinterest toimivat hyvinä inspiraation lähteinä, mutta lopulta päädyin apinoimaan Patalintu -blogin pandakakkua, joka on kerännyt ihailuani ennenkin. Se näytti paitsi upealta, myös riittävän simppeliltä, eikä vaatinut erillisten sokerimassakoristeiden räpeltelyä (olen niissä ihan sikahuono!). Noudatin Patalinnun ohjetta pohjan ja koristelun suhteen aika prikulleen, mutta täytteen vaahdotin mansikkakermasta, valkosuklaasta ja mansikkarahkasta. Hirveän makeahan kakusta tuli, mutta sellaisiahan nämä vaahtokarkkimassalla kuorrutetut kakut tuppaa vähän olemaan.
Pandakuppikakut. |
Pandakakun kaveriksi halusin myös pandakuppikakkuja, joiden koristeluohjeen olin nähnyt täällä. Eh, eihän niistä ihan sellaisia tullut kuin piti, mutta aika symppiksiä silti! Kuppikakkujen pohjat leivoin pätkis-muffiniohjeella ja päällä oleva valkoinen kreemi on jotain kaupan valmista pussikamaa. Korvat ja nenä ovat Pirkan tummia suklaahippuja ja silmät rakensin niin ikään suklaahipuista ja vaahtokarkkimassasta sopivan kokoisella tyllalla painetuista ympyröistä. Pupillit piirsin mustalla elintarviketussilla, jollaisia myy esim. Confetti.
Voileipäkakku. |
Voileipäkakkua en sentään ryhtynyt tuunaamaan pandan mittoihin, vaikka näin jälkikäteen tuumattuani se ei olisi ollut homma eikä mikään esim. norilevällä. Nyt kakku näyttikin sitten enemmän... hmm... ruumisarkulta? Totta puhuen en itse edes välitä voileipäkakuista, joten panostukseni tähänkään ei ollut häävi. Leipäkerrosten väliin tein avokado-kylmäsavulohitäytettä sekä piparjuuri-lämminsavulohitäytettä Kinuskikissan ohjeilla ja päälle levitin maustamatonta tuorejuustoa. Nuo ruusut on muuten tehty tomaatin kuorista. Ohje niihinkin löytyy Kinuskikissalta.
Voikkarin lisäksi tarjolla oli suolaisten puolelta tietysti myös sinihomejuustohyrriä. Ilman niitä kun juhla ei tunnu juhlalta. Tein tosin taas sen virheen, että käytin valmista isoa lehtitaikinalevyä voitaikinalevyjen sijasta ja pahvillehan se maistui. Pienten voitaikinalevyjen yhteen liimaamisessa ja ison levyn askartelussa on taas oma duuninsa, joten kysynpähän vaan, miksi isojen voitaikinalevyjen tuotanto on lopetettu?
Pienesti fiilistelen jo ensi vuotta ja juuri saamaani pingviinikakkuideaa. Kakku ilman mustavalkoista eläinteemaa kun tuntuu olevan mahdottomuus (tsekkaa vaikka viimevuotinen kakku!). Tosin voisihan sitä hieman hullutella ja käyttää vähän keltaistakin pingviinin nokkaan? Mutta sillein vähän vaan, ettei nyt mene ihan kreisiksi sateenkaari-ilotteluksi. ;)
Hauska teema ja upea kakku! Ihania myös nuo toljottavat kuppikakut :D Pienen apukokin pikkukeittiö bongattu, meiltä löytyy sama :) Onnea vielä kaksivuotiaalle!
VastaaPoistaKiitos! :) Ikean lastenkeittiö on ihan mahtava! Siinä keitetään päivittäin "iisipuuloo", pastaa ja kalakeittoo ;)
PoistaIhana teema ja onnittelut pikku prinsessan synttäreiden johdosta.
VastaaPoistaKiitos Jael :)
PoistaOnnea pikku neidille! Ja kiitos vinkeistä. Meillä 2 v. synttärit parin kuukauden päästä ja epäilen, että teemana on työkoneet;)
VastaaPoistaKiitos! Työkoneteema onkin varmasti monen pikkuisen mieleen :).
PoistaIhana teema pienelle tytölle! Onnittelut :)
VastaaPoistaKiitos Peggy! :)
VastaaPoistaSiis nuo panda-muffarithan ovat aivan sekopäisen suloisia! Saatampa joskus itsekin tehdä samanmoisia...
VastaaPoistaKiitos Paula :).
Poista