Kesäkurpitsalasagne. |
En voi sille mitään, että kesäkurpitsalasagnesta tulee aina ensimmäisenä mieleen karppaus. Vähän sillein samalla tavalla kuin maitorahkasta tulee mieleen Jutta Gustafsberg ja kaalikeitosta... no... kaalikeittodietti. Eikä näissä mielleyhtymissä ole siis mitään vikaa, mutta koska pyörittelin niin pitkään silmiäni karppaukselle, meni myös aika hitoksen pitkään ennen kuin maistoin saati valmistin itse kesäkurpitsalasagnea. Nyrjähdys oikeaan suuntaan tapahtui itse asiassa vasta viime syksynä ja sen jälkeen en ole tainnut valmistaa kertaakaan tavallista pastalasagnea (Mikä on harmi! Täytyykin ottaa unohdus heti takaisin ja kokata sitäkin joku päivä.)
Kesäkurpitsalasagnea olen tehnyt niin jauhelihasta kuin soijarouheesta. Tässä on nyt jauhelihaversio, mutta yhtä hyvin sen tilalla voi käyttää 3 dl tummaa soijarouhetta. Turvota soijarouhe silloin pannulla ja valmista lasagne muuten ohjeen mukaan.
KESÄKURPITSALASAGNE
1 iso kesäkurpitsa
Jauhelihakastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g jauhelihaa
70g tomaattipyreetä
1 tlk tomaattimurskaa
2 rkl punaviinietikkaa
Loraus hunajaa
Suolaa
Mustapippuria
Kuivattua basilikaa ja oreganoa
Savupaprikajauhetta
Juustotäyte:
250g mascarponejuustoa (ricottakin käy!)
2 kananmunaa
150 g voimakasta juustoraastetta (esim. mustaleimaemmental tai cheddar)
Pinnalle:
Juustoraastetta
Nosta jauheliha puoli tuntia aiemmin jääkaapista huoneenlämpöön ja laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele uunivuoka.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna korkealaitaisessa kasarissa öljy ja kuullota sipuleita hetki. Lisää pannulle jauheliha ja paista, kunnes se on ruskistunut. Lorauta joukkoon tomaattimuska, tomaattipyre, punaviinietikka ja hunaja. Mausta, maistele ja mausta lisää, sillä jauhelihakastikkeessa saa olla aika paljon makuja. Jätä kastike porisemaan miedolle lämmölle siksi aikaa, kun käsittelet kesäkurpitsan ja valmistat juustotäytteen.
Valmista juustotäyte notkistamalla tuorejuustoa ensin lusikalla. Riko mukaan kananmunat ja lisää juustoraaste. Sekoita, kunnes täyte on tasaista.
Pese ja kuivaa kesäkurpitsa. Vuolla terävällä juustohöylällä kesäkurpitsasta suikaleita pituussuunnassa.
Täytä uunivuoka. Lusikoi pohjalle ensin jauhelihakastiketta ja lado päälle hieman limittäin kerros kesäkurpitsasuikaleita. Levitä päälle juustotäytettä ja toista kaikki kerrokset siten, että juustotäyte jää päällimmäiseksi kerrokseksi. Levitä päälle lopuksi reilusti juustoraastetta.
Paista lasagnea uunissa noin 30 - 35min. Tarjoile salaatin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti