Muistatkin varmaan vielä sen, kun kerroin pari viikkoa sitten yhteistyöstäni Blogiringin ja Valio Eila Kotijuuston kanssa. Tehtävänäni oli kehittää juustosta pari uutta reseptiä ja blogata ne, joten tässä tulee toinen kotijuustoreseptini.
Ja voi ristus, miten hyvä resepti tuleekin!
Kesäkurpitsarullavuoka. |
Uskalsin ottaa ruuasta revanssin vasta nyt, kun tutustuin Valion kotijuustoon. Se kun ei pehmeydestään ja vähärasvaisuudestaan (rasvaa 9%) huolimatta sula yhtä totaalisesti kuin mozzarella. Ja toden totta - tällä kertaa juusto pysyi rullien sisällä sulaen vain sillein ihanan täydelliseksi! Toki tuunasin vanhaa reseptiäni muutenkin ja maustoin tällä kertaa tomaattikastikkeen kunnolla ja käytin paljon yrttejä. Rullien sisään käärin myös prosciuttoa, mutta mielestäni sen voi jättää myös pois, jos ruokavalio ei kestä lihaa.
Kaiken kaikkiaan aika mieletön ruoka. Suosittelen kokeilemaan!
KESÄKURPITSARULLAVUOKA
Tomaattikastike:
2 rkl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1 tlk (400g) säilöttyjä kirsikkatomaatteja
1 rkl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua rosmariinia
3 rkl punaviinietikkaa
1-2 rkl hunajaa
Suolaa
Mustapippuria
Kesäkurpitsarullat
2 kesäkurpitsaa
150 g prosciuttoa
1 pkt Valio Eila Kotijuustoa
Kuivattua rosmariinia
Kuivattua oreganoa
Basilikanlehtiä
Pinnalle:
Runsaasti parmesaania raastettuna
Valmista tomaattikastike. Kuumenna öljy korkealaitaisessa paistinpannussa ja kuullota siinä hetki hienonnettuja valkosipulinkynsiä. Lisää tomaattimurska, kirsikkatomaatit, punaviinietikka ja mausteet. Hauduta kastiketta miedolla lämmöllä sen aikaa, kun valmistat kesäkurpitsarullat.
Vedä juustohöylällä kesäkurpitsasta pitkiä viipaleita. Puolita kotijuusto pituussuunnassa ja leikkaa kummastakin puolikkaasta 10-12 pienempää palaa.
Ota yksi kesäkurpitsasiivu kerrallaan käsittelyyn. Aseta kesäkurpitsan päälle ensin prosciuttosiivu, sitten kesäkurpitsasiivun toiseen päähän kotijuustopala ja juuston päälle pari basilikanlehteä. Ripottele siivulle vielä kauttaaltaan hieman kuivattua rosmariinia ja/tai oreganoa ja rulla sitten tiukaksi kääröksi siten, että juusto jää rullan keskelle. Valmista loput rullat samalla tavalla.
Tarkista tomaattikastikkeen maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Kaada kastike uunivuokaan. Asettele sekaan kesäkurpitsarullat ja raasta päälle reilusti parmesaania. Paista 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
Yhteisyössä Valio.
No joo! Näyttää superilta!
VastaaPoistaAika hauska, että mietin ensin munakoisosta hyvin samankaltaista reseptiä, mutta päädyin sitten viime viikkoiseen, salaattimaiseen juustoreseptiin. Eli luulen, että tämä reseptisi toimii myös munakoison kanssa.
Tiedätkös, mun piti alunperin kokeilla valmistaa tätä samaa munakoisosta :D. Onneksi lähikaupan munakoisotarjonta petti. Tästä tuli meinaan ihan törkeen hyvää!
VastaaPoistaNäyttää todella herkulliselta! Täytyy kyl kokeilla.
VastaaPoistaKiitos Veera! :)
VastaaPoistaOn kyllä hyvänoloinen setti. Mä olisin varmaan laittanut ajattelematta kummemmin kinkun päälle, mutta se varmaan olis kuivahtanut niin. Mä voisin kokeilla tätä joku päivä munakoisolla, sillä himo jatkuu!
VastaaPoistaMiksei se päälläkin menisi, jos hautaa rullat tomaattikastikkeen ja parmesaanin alle. Tapoja on yhtä monia kuin on kokkejakin! :). Munkin täytyy ehdottomasti tehdä tätä jossain vaiheessa munakoisosta!
PoistaVoi ristus! Myity!
VastaaPoistaHaha! Hyvä!
VastaaPoista