tiistai 31. maaliskuuta 2015

PARASTA JUST NYT - MAALISKUU

Maaliskuu ei ehkä ollut kaikkein hedelmällisin blogikuukausi, mutta hyviä ideoita ja inspiraatiota se synnytti sitäkin tehokkaammin! Parhaiten mieleen jäi superfoodit, taimien kasvattelu ja yksi erinomainen ravintolakokemus.


RAAKASUKLAA. Pääsin viime viikolla osallistumaan ilmaiseksi GreenStreetin järjestämään raakasuklaa workshoppiin, joka pidettiin Itiksen uudessa RUPLA popup-liikkeessä. Ja tiedättekö mitä? Kaiken sen kaakaovoin raastelun ja sulattelun, raakakaakaon, lucuman, tocon ja macan sekoittelun ja täydellisen makubalanssin etsiskelyn ohessa koin ujon valaistumisen! Raakasuklaa ei olekaan pelkkää kitkerillä gojimarjoilla pilattua maustettua pahaa hippikarkkia, vaan siitä pystyy oikeasti saamaan ihan hyvän makuista. Ihan huikea makuyhdistelmä syntyi varsinkin suklaaseen jemmatuista banaanin paloista ja raastetusta appelsiininkuoresta! Suklaantekokokemuksen lisäksi sain workshopista myös paljon Ainon esittelemää tietoa raakasuklaassa käytetyistä superfoodeista ja opin esimerkiksi sen, että raaka, kuumentamaton kaakao sisältää jopa 1200 aktiivista ainesosaa ja 10 kertaa enemmän antioksidantteja kuin superfoodeista superfoodeimpana pitämäni mustikka! Aikamoista!

Jos raakasuklaa workshopit kiinnostaa, kurkkaa GreenStreetin Facebook-sivuilta koska ja missä seuraavat  järjestetään. Ja poikkea ihmeessä myös kahvilla joko Itiksen tai Helsinginkadun RUPLAssa, sillä pikkulinnut kertovat niistä saavan jopa hiljattain hypeen noussutta bulletproof-  eli voikahvia!



RAVINTOLA LUSIKKA. Pinkaisimme Tuomaksen kanssa kuun puolivälissä kaksin syömään ja leffaan. Elokuvaksi valikoitui yllättävän viihdyttävä toiminta- ja scifiraina Chappie ja ravintolaksi itselleni aivan tuntematon Lusikka. Pikkuruisessa korkeakattoisessa ravintolassa pauhasi kasarirokki ja raffi mustavalkoinen sisustus huokui sopivaa sekamelskaa klassista ja modernia. Kolmen ruokalajin menun sai itse koota turvallisen suppeasta á la carte -listasta ja maistui itselläni lopulta lohelta ja vesikrassilta, nieriältä ja äyriäisiltä sekä kookosjuustokakulta ja manjari-sulaajäätelöltä. Aika täydellinen setti. Päälle vielä 12cl erinomaista viiniä, eikä lasku silti kohonnut yli viidenkympin. Ravintola minun makuuni!

Ravintola Lusikka, Lapinlahdenkatu 9, Helsinki.


KAUPUNKIVILJELY. Okei, olen näissä kasvihommissa aivan super-surkea, mutta tänä keväänä edes yritän! Yrttejä on jo versoamassa ja tomaattienkin kasvatusta voisin uskaltaa kokeilla nyt, kun luin aiheesta hyvät vinkit Kokit ja Potit -blogista.


HERKKUHETKIÄ. Yksi lempileivontabloggaajistani on sitten mennyt ja julkaissut kevään kiistämättä herkuimman leivontakirjan! Hyvä Annamari! Aion kirjoittaa kirjasta vielä oman kokonaisen postauksen, mutta sitä ennen pitäisi saada päätettyä, minkä kirjan reseptin leivon ensimmäisenä. Aaaa valinnanvaikeus!


COCOVIN SUPERSNACKSIT. Kuulun ihmisryhmään, jonka aineenvaihdunta hidastuu ja kroppa turpoaa sillä samalla sekunnilla, kun edellisestä ateriasta on kulunut kolme ja puoli tuntia. Pienet välipalat ovatkin elinehtoni, mutta pelkät banaanit alkavat tulla jo korvista ja smoothiet ja pähkinäpatukat tuntuvat usein turhan suurilta ja tuhdeilta snäkseiltä. Onneksi löysin Cocovin supersnacksit! Ne ovat just sopivan pieniä ja sisältävät hyvää tekeviä ja aitoja aineksia, eivätkä ole edes hinnalla pilattuja. Tuo suklaa on oma lempparini. Pitäisiköhän yrittää tehdä vastaavanlaisia patukoita kotonakin?

KEVÄT. No aika selvää hei!

2 kommenttia:

  1. Oon Greenstreetin workshopeja tutkaillut kuitenkaan vielä osallistumatta. Oon myös tullut tulokseen, että suklaassa mahdollisesti käytetty kaakaojauhe on maun kannalta merkittävä ja Cocovin jauhe on ihan saatanan kitkerää ja pahaa. :D En ole muita merkkejä kokeillut, että voin olla ihan väärässäkin.

    VastaaPoista
  2. Tuota Lusikkaa olen itsekkin katsonut ja miettinyt että täytyisi kokeilla! Nyt ehdottomasti :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...