TASTE OF HELSINKI 2015. Kesän ensimmäiset puistorieslingit skoolattiin Kansalaistorilla tuttujen valkoisten hiippatelttojen ja loistavien POPUP-ravintoloiden keskellä. Ehdin paikalle vain yhden kattauksen ajaksi, mutta ennätin onneksi maistamaan kaikki mielestäni mielenkiintoiset annokset. Niistä oma lempparini oli Pastorin ceviche, mutta Kaskiksten sokerisuolattu lohi ylti hyväksi (ja kauniiksi!) kakkoseksi. Mielenkiintoisin lautanen oli puolestaan Berthan verimarenkia ja pekonilta maistuvaa vanukasta(?) sisältänyt jälkiruoka ja juomien kuninkaaksi kiilasi Liberty or deadh -baarin Taste of Helsinki –cocktail hurmaavine minttupuskineen. Aivan huikeat festarit, aivan huikeat ruuat ja aivan huikeat juomat! Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan ja tästä Emmi Nuorgamin kirjoituksesta inspiroituneena meinaan kaapata mukaani myös yhden pienemmän (tulevan) kulinaristin.
GRILLAUS. Tiedän, tämä oli jo viime kuun hiteissä. Listaan sen silti, koska tässä kuussa olen päässyt jo tositoimiin. Makkaran
BLOGIRINGIN KESÄJUHLAT. Shokkipaljastus: huippujen sisältöyhteistyökuvioiden ja kamppisten lisäksi Blogiringin mimmit osaavat järjestää myös huippuja bileitä! Tänä vuonna perinteiset kesäjuhlat pidettiin Suvilahden Magitossa, jossa esim. bloggaajien vatsojen täyttämisestä huolehti mikäs muu kuin Richard McCormicin catering. Makeasta puolesta huolehti Dansukkerin kakkumestarikilpailu, johon osallistuneet kakut näet yllä. Ja juu-u, saatiin skaban jälkeen syödä niitä K A I K K I A.
MANSIKAT. Rakastan mansikkaa ja syön sitä monta kourallista päivittäin aina vapusta syyssatoihin asti. Tätä kesä-heinäkuun taitetta odotan erityisen paljon, sillä se tietää myös kotimaisen mansikkasesongin kunnollista starttia. Tänä vuonna saan jännittää myös parvekemansikoiden kohtaloa. Ehdinkö syödä ne ennen lokkeja ja variksia?
KESÄ.This is it.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti