lauantai 22. tammikuuta 2011

Savuinen siitakesienikeitto

KRÖÖÖÖH, terveisiä sairasvuoteesta! En ole normaalisti ikinä kuumeessa, joten otan kaiken irti tästä ylenpalttisesta vapaudesta vain olla ja möllöttää. (Lihaskolotuksen ja päänsäryn voisin silti lahjoittaa jollekin toiselle).

Kipeänä himoitsen aina yhtä asiaa enemmän kuin mitään muuta: voihin ja kermaan tehtyä perunamuusia. Tällä kertaa en kuitenkaan langennut, vaan toteutin jo aiemmin viikolla tehdyt lupaukset valmistaa tätä ihanan kermaista ja metsäin makuista soppaa. 


Keitto on oikeastaan alkupalaruoka, mutta koska en toipilaana jaksanut häärätä keittiössä hirveän kauaa, nautin sen ihan sellaisenaan.

100 g siitakesieniä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl tuoretta rosmariinia (tai 1 tl kuivattua)
2 rkl voita
[loraus (alkoholitonta) valkoviinia]
3-5 dl vettä
2 rkl sipulifondia
2 1/2 dl savujuustolla maustettua ruokakermaa (esim. Valion Kippari)
pinnalle lehtipersiljaa silputtuna

1. Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna rosmariini.
2. Kuumenna voi kattilassa. Lisää sienet (pienet kokonaisina, suuremmat paloiteltuina), valkosipuli ja rosmariini ja kuullota 3-5 minuuttia. 
3. Lisää valkoviini, vesi, fondi ja ruokakerma. Anna keiton porista miedolla lämmöllä 8-10 minuuttia.
4. Tarjoile keiton kanssa hapankorppua tai muuta hyvää leipää.

Ohje: Suvi Rüster, Glorian Ruoka & Viini 1/2011

Ps. Myös Anna on valmistanut  tätä soppaa! Ja yhdyn entisen naapurini sanoihin siinä, että Glorian R&V:n uusin numero on aika ässä. Taidankin vihdoin mennä ja tilata lehden ihan kotiin kannettavaksi.
 

5 kommenttia:

  1. No onpa kyllä moni iskenyt tähän keittoon silmänsä, kun minullakin se oli ensi viikon ruokalistalla :) Oma tilaus loppuikin just tuohon uusimpaan numeroon, mutta kiva että se ehti vielä tulla, tykkäsin itsekin.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa, näyttää tosiaan että tää keitto taitaa olla yksi numeron ehdottomista suosikeista! :) Mäkin meinaan juuri juttelin jonkun kanssa, joka meinasi keittoa tehdä :) Valkoviini vaikuttaa muuten erittäin hyvältä lisältä.

    VastaaPoista
  3. Mary: suosittelen! Nesteen määrä kannattaa muuten arvioida oman maun mukaan. Kun tein keittoa vain yhdelle ja tykkään hieman sakeammasta keitosta, niin lisäsin vettä vain joku vajaa kolme desiä.

    Anna: valkoviiniä sattui vain löytymään jääkaapista ja hyvin tosiaan sopi soppaan. Suosittelen muuten suosimaan noita alkoholittomia valkkareita. Ostin tuon oman pulloni arkirisottoon vuodenvaihteen jälkeen eikä se ollut vielä yhtään etikoitunut :)

    VastaaPoista
  4. Mä tein tätä myös, valkkarilla ja oikeella kermalla. Sekä nestemäisellä savulla ja raastetulla cheddarilla :-)

    VastaaPoista
  5. Mietin kans tota savuaromin käyttöä. Hyvä tietää, että toimii silläkin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...