perjantai 4. helmikuuta 2011

Keittiön kulmakivet

Hei vaan ja pahoittelut tylsästä radiohiljaisuudesta. Syinä siihen olivat sekä viime viikon sairastelut että tämän hetkinen terve halu tehdä ihan mitä muuta tahansa paitsi maata kotona läppäri sylissä. Aallonharjoja ja -pohjia energiatasoissa, sanoisin.

Mutta asiaan. Janna nakitti jännän haasteen: listaa omien ruokakaappien kulmakivet. Iisi homma. Vaikka tehtävän tausta onkin kantaanotto tavallemme heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin, olen pohtinut asiaa jo jonkin aikaa ihan itsekkäistäkin syistä. Ilman tiettyjä raaka-aineita ei omista kokkailuistani  tule nimittäin mitään. Ideoita ei synny, ruuanlaitto ei huvita ja olo on yhtä eksynyt kuin Maija Silvennoisella Top Chef-keittiössä. Loppuviimeeksi tilaan pizzan, vaikka käytännössä kaappi olisikin täynnä ryynejä, hilloja ja mehuja. Ne vain sattuvat olemaan vääriä ruoka-aineita. Kyllä voi ihmisen elämä mennä välillä vaikeaksi.


On siis parempi täyttää kaapit niillä ruoka-aineilla, joista osaan ja haluan ruokani valmistaa. Sellaisia ovat...

- luomukananmunat
- voi
- Dellariini
- port salut -henkinen juusto
- parmesaani
- kuohukerma, sininen maito, ranskankerma ja turkkilainen jugurtti
- valko-, kelta- ja punasipulit
- (alkoholiton) valkoviini
- tomaattimurska ja -pyre (Mutti)
- inkivääri- ja chilitahna (täten tunnustan, etten käytä tuoreita muuhun kuin salaatteihin)
- sitruunat ja limet (ja hätävarana sitruunamehu pullosta)
- Knorrin Fond du chef -kasvisfonikuutiot ja kalafondi pullosta
- kokojyvävehnäjauhot ja durumjauhot
- risottoriisi, rikotut ohrasuurimot, kuskus ja jasmiiniriisi
- spagetti ja muut eri kuivapastalaadut
- kaurahiutaleet
- punaiset ja vihreät linssit kuivina
- valkopavut, isot voipavut ja kikherneet tölkissä
- soijarouhe ja -suikaleet
- kookosmaito
- kuivatut yrtit, kuten basilika, timjami, rosmariini ja oregano.
- myllymerisuola ja -mustapippuri, sormisuola ja valkopippuri
- rypsiöljy ja neitsytoliiviöljy
- balsamico, puna-, valko- ja väkiviinietikka, soijakastike
- juokseva hunaja ja siirappi
- kaakaojauhe ja erilaiset sokerit
- kokonaiset kahvipavut
- erilaiset siemenet, kuten seesami- ja auringonkukansiemenet
- kalamataoliivit ja vihreät oliivit

Näiden lisäksi kaapit toki täyttyvät tarpeesta riippuen tofusta, eri kaloista, katkaravuista, vihanneksista, juureksista, sienistä, juustoista, hedelmistä, leivästä ja muusta perusarsenaalista, mutta kun omistan ylläolevasta listasta edes kolmasosan, helpottaa se keittiöharrastuksia huomattavan paljon.

Ehkä sisälläni ei sittenkään piile ei Master eikä Top Chef? Ainakin joku haastetehtävä määrätyistä raaka-aineista  olisi kuolemaksi. Vai olenkohan vain asennevammainen?

4 kommenttia:

  1. Tämä ilta on näköjään omistettu ruokablogilinkkien kautta löytyviin linkki-linkkien kommentointiin mutta hauskaa on blogimaailman keskustelu tällä hetkellä. Tunnistin tuosta postauksestasi niin itseni: tuskin minäkään löytäisin sisäistä master chefiä vain tiettyjen, harvojen ruoka-aineiden edessä. Ilman valkosipulia ja porkkanaa en luultavasti osaisi paistaa edes makkaraa pannulla.

    VastaaPoista
  2. Kivaa että eksyit tänne Kaarina! Tietyt raaka-aineet ovat kyllä ihan must. Luulen, ettei ruoka edes VOI maistua hyvältä ilman valkosipulia, vaikka eihän sitä niin pitäisi ajatella :D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi7/2/11 09:14

    Ostin rikottuja ohrasuurimoita punajuurivuokaa varten. Mitä muuta niistä voi tehdä? Niitä on jäljellä PALJON. :D

    VastaaPoista
  4. Röpörieska on ihan parhautta ja helppo tehdä: http://kurpitsamoska.livejournal.com/101565.html

    Lisäksi oon valmistanut ohrasta myös risottoa, eli ohrattoa. Toimii yllättävän hyvin. Samoin lisäkkeenä ja salaateissa kuskusin ja riisin korvikkeena :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...