lauantai 25. joulukuuta 2010

Luumu-omenajuustokakku



Toisinaan ruokabloggerin elämä on yhtä uhrautumista, kun joutuu aloittamaan joulupäivän aamun edellisen illan jälkiruuan jämillä. Vain siis siksi, että kakusta saisi  julkaisukelpoisen kuvan. Poor me….


Vihjeen tämän luumu-omenajuustokakun valmistamiseen antoi Riina Facebookissa, jossa panikoin kohdalleni langennutta tehtävää valmistaa joulupöytään jokin jälkiruoka. Minähän en siis ole mikään jälkiruokakokki. Osaan tehdä vain yksinkertaisimpia leivonnaisia ja muita herkkuja, mikäli ohje on tarpeeksi selkeä ja johdonmukainen, mutta niidenkään ulkonäköä ei voi hyvällä huumorillakaan kehua. Ei myöskään tämän, vaikka kakku hyvää olikin.

POHJA
75 g voita
200 g kaurakeksejä tai piparkakkuja

TÄYTE
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 dl luumumarmeladia
1 dl omenasosetta tai -hilloa
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl jauhettua kanelia
1/4 tl jauhettua neilikkaa
2 dl kuohukermaa
3 rkl omena- tai sitruunamehua
4 liivatelehteä

KORISTEEKSI
50 g raastettua tummaa suklaata

1. Aseta irtopohjavuoan (halkaisija 22–24 cm) pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi.
2. Murskaa keksit pieniksi muruiksi. Sulata voi ja sekoita keksimurujen joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
3.  Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen 10 minuutiksi.
4. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri, luumumarmeladi ja omenasose, vaniljasokeri, kaneli ja neilikka. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon.
5. Kuumenna omenamehu mikrossa tai kattilassa. Purista liivatelehdet kuiviksi ja lisää omenamehun joukkoon. Sekoita ja kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon.
6.  Kaada täyte vuokaan. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia. Koristele raastetulla tummalla suklaalla..

2 kommenttia:

  1. Kakku vaikuttaa ihanalta! Täytyypä kokeilla joku päivä tai viimeistään ensi jouluna.. :)
    -Elli

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...