torstai 30. joulukuuta 2010

Kookostofukeitto



Vanhan toistoa tämäkin resepti. Antakee asia anteeksi, sillä minun vain tekee mieli tätä juuri talvisin, kylmien pakkaspäivien päätteeksi. Ja erityisen hyviltä tulisen mausteiset kookoskeitot maistuvat  perinteitä tihkuneen  joulun jälkeen - sanoi valkosipuliakin vieroksuva Jaakko Kolmonen mitä hyvänsä.

1 rkl raastettua inkivääriä
1-2 punaista chilipalkoa
1 limetin raastettu kuori
1 rkl fariinisokeria
ruokaöljyä paistamiseen
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
n. 750 g erilaisia keittojuureksia ja kasviksia sesongin mukaan (Esim. porkkanaa, perunaa, palsternakkaa, parsakaalia, paprikaa tai kesäkurpitsaa. Myös nuudelit sopivat tähän)
1 pieni purjo
1 limetin mehu
1 pkt marinoitua tofua
1 prk kookosmaitoa
0,5 dl kookoshiutaleita

pinnalle tuoretta korianteria, minttua tai persiljaa

Kuori ja raasta inkivääri, hienonna chili ja raasta limetin kuori. Kuumenna kattilassa öljy ja lisää fariinisokeri, inkivääri, limetinkuori ja chili. Kuullota hetki. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Kuumenna. Kuori ja paloittele juurekset ja lisää keittoon (jos käytät parsakaalia tai muuta nopeasti kypsyvää, lisää ne vasta purjon kanssa yhtä aikaa). Anna keiton kiehua 5 minuuttia. Lisää suikaloitu purjo ja keitä vielä 10 minuuttia. Kuutioi tofu ja lisää se keittoon yhdessä kookosmaidon, limetinmehun ja kookoshiutaleiden kanssa. Anna kiehahtaa ja siirrä kattila pois levyltä. Koristele keitto juuri ennen tarjoilua tuoreilla yrteillä.

Ohje: Sanna Miettunen ja Marianne Kiskola – Tofu-keittokirja.

6 kommenttia:

  1. Hei, kivan raikas tämä uusi blogisi. Edellisessä oli niin pieni ja tiuha teksti, etten oikein nähnyt lukea :) Nyt liityn seuraajaksi, joten palaillaan.
    Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi!

    VastaaPoista
  2. Hei, ja ihanaa, ettet päättänyt kokonaan lopettaa bloggaamista! :) Ja todella raikas ja kiva on tämä uusi blogi minustakin. Seuraajaksi liityin toki myös.

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille kummallekin, ihanat :)

    VastaaPoista
  4. Hirmuisen herkullisen oloinen keitto, tekee mieli kokeilla. Tarvitsee vai esittää yksi tyhmä kysymys: Kun menen K-kauppaan, niin löytyykö sieltä hyllystä valmiiksi tuo marinoitu tofu vai alanko marinoida sitä itse ja millä?
    Mulla olis ehkä miljoona muutakin tofukysymystä, mutta aloitetaan tällä. :)

    VastaaPoista
  5. Veera: sama valmistaja, joka tekee mm. kylmäsavutofua (ei voi muistaa nimeä), tekee myös marinoitua tofua ja kyllä sitä saa jo S-marketin kokoisista kaupoista (K-ketjun kaupoista varmaan sitäkin varmemmin). Muistelen, että tykkäsit siitä silloin Sillä Sipuleilla, kun tarjosin sitä grillattuna :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä tykkäsin, kiitos! Kohti kauppaa siis.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...