Okei, käsi ylös ketä kyllästyttää joka tuutista puskevat ideat itsetehtyihin joululahjoihin? Ajattelin myös teitä ja kokosin 19. luukun taakse hieman vinkkejä niihin toisenlaisiin ruokalahjoihin, jotka löytyvät suoraan markettien hyllyistä eivätkä vaadi tuhottomasti valmsteluaikaa ja suurta askarteluarsenaalia. Ideat näihin poimin lahjoista, joita olen itse joskus antanut ja saanut, eli kaikki on testattu :).
♥ ANNA ANANAS.
Markettien suklaarasiat ovat niin passé, mutta kukapa voisi vastustaa upean muotoista ananasta, joka suorastaan kiljuu vaateita päästä joulupäivän aamiais- tai brunssipöytään. Ananaksen pitäisi lievittää suolaisesta ruuasta ja hiilareista aiheutuvaa turvotusta, joten siksikin se on ihan ykkönen joulun hedelmistä.
Vinkki: Ananas on kypsä, kun sisimmät lehdet lähtevät irti kevyesti vetämällä. Jos epäilet, ettei hedelmä tule syödyksi ihan parin päivän sisällä lahjan antamisesta, osta mieluummin aavistuksen alikypsä kuin täysin kypsä ananas.
♥ ILAHDUTA YRTTIRUUKULLA.
Minulta harvemmin saa kukkapuskaa merkkipäivinä, mutta sitäkin useammin ruukullisen vehreitä yrttejä. Perinteinen basilika paleltuu tai kuihtuu tähän vuodenaikaan alta aikayksikön eikä se muutenkaan sovellu ainakaan perinteisimpien jouluruokien mausteeksi, joten lahjo ennemmin puuvartisella timjamilla tai rosmariinilla. Ne säilyvät oikein hoidettuina pitkälle tammikuuhun.
Vinkki: Liitä lahjaan myös resepti vaikkapa maailman parhaimpaan focacciaan, jotta lahjan saaja osaa varmana hyödyntämään vihervehkaansa .
♥ PIRISTÄ PUSSILLISELLA PISTAASIPÄHKINÖITÄ.
Kuka muka pystyy vastustamaan muhkeaa säkkiä täynnä kuorellisia pistaasipähkinöitä? No sitä minäkin.
Vinkki: Älä osta valmiiksi pussitettuja pähkinöitä, tai kippaa ne edes värittömään sellofaanipussiin tai lasipurkkiin. Kietaise päälle vielä lahjanarua ja muita koristeita ja ta-daa – ihan kuin olisit tehnyt isommankin työn ko. lahjan eteen.
♥ LAHJO LAADUKKAALLA OLIIVIÖLJYLLÄ.
Maustetut erikoisöljyt ovat onnistunut lahja paljon kokkaavalle salaattifanille, mutta ihan kaikille niiden käyttötarkoitus ei aukea. Erikoisöljyä parempi lahja onkin pullollinen hyvää, korkealaatuista oliiviöljyä, jonkalaista lahjan saaja ei raaskisi ekä itse ostaa.
Vinkki: Oma (ja huhun mukaan myös mm. Sasu Laukkosen) laatuöljysuosikki on peltikanisterissa myytävä Merula, jota saa ostettua ainakin Töölön Hellasta ja Herkusta. Puolen litran pönikkä kustantaa muistaakseni noin 19 euroa ja on todellakin jokaisen sentin arvoista.
♥ MUISTA DIY RAAKASUKLAALLA.
Olen saanut paristi lahjaksi erään superfood-brändin tee-se-itse raakasuklaaboksin, joka sisältää kaikki tarvittavat ainekset yhteen raakasuklaasatsiin. Suosittelen ideaa lämmöllä, sillä samassa paketissa saa niin superherkkua kuin hauskaa tekemisen meininkiä. Bokseja myy ainakin Ruohonjuuri ja Life-myymälät, todennäköisesti myös isot marketit.
Vinkki: Jos olet itse raakasuklaa-guru, osaat varmaan kasata persoonallisen boksin ohjeineen myös ihan itse. Hauska idea on lahjoa myös raakasuklaakurssilla. Esim. GreenStreet järjestää hauskoja raakasuklaa workshoppeja.
♥ PAKKAA LAHJAPUSSIIN PULLO SHAMPPANJAA.
Suomalaiset ostavat itselleen mieluiten alle kympin viinejä, joten joulu jos joku on oikea juhla lahjoa hieman arvokkaammalla pullolla. Tai samantien vaikka rehellisellä, aidolla shamppanjalla. Sen arvon tuntevat varmasti kaikki, jotka viinejä ylipäätänsä juovat.
Pssst. Lisää jouluisia juttuja löydät täältä.
Erinomaisia vinkkejä! :)
VastaaPoista