tiistai 8. joulukuuta 2015

8. SINIHOMEJUUSTO-PEKONIPIIRAS


Selailin jokin aika sitten Kaikki mitä rakastin -blogia pitkän pitkän tauon jälkeen ja huomioni vangitsi heti muheva ja syntiseltä kuulostava sinihomejuusto-pekonipiirakka. Siinäpä vasta härski täytekombo, ajattelin, joten pakkohan sitä oli testata.

Väänsin piirakan lopulta itsenäisyyspäivän illaksi ja voi luoja että olikin hyvää! Ihan täydellinen suolapala vetelään ja pimeään joulukuun iltaan, eikä ketään haitannut, vaikka hieman oioin pohjan kanssa käyttäen valmista piirakkataikinaa. Vahva suositus tälle reseptille! *tähän sellainen pystyssä oleva peukku*

 

 SINIHOMEJUUSTO-PEKONIPIIRAS


1 valmis piirakkataikina

Täyte:
1 keskikokoinen purjo
150 g pekonia
Tilkka oliiviöljyä
170 g sinihomejuustoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
150 g mustaleima emmentalia raastettuna
2 kananmunaa
0,5 dl tuoretta timjamia hienonnettuna
Mustapippuria rouhittuna

Koristeluun:
Tuoretta timjamia

Sultata piirakkataikina ja painele se piirakkavuoan pohjalle. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Valmista täyte. Puolita pesty purjo ja viipaloi se. Paloittele pekoni. Paista purjosilppua ja pekonia pienessä öljytilkassa kuumalla pannulla, kunnes purjo on läpinäkyvää ja pekoni ruskistunut. Nosta pannu levyltä pois jäähtymään.

 Murustele sinihomejuusto. Säästä 1/3 sinihomejuustosta koristeluun. Sekoita kulhossa keskenään tuorejuusto, 2/3 sinihomejuustosta, kerma, juustoraaste ja kananmunat. Sekoita joukkoon purjo ja pekoni. Mausta timjamilla ja  rouhitulla mustapippurilla.

Paista piirasta uunissa 25-30 minuuttia.


Pssst. Lisää jouluisia reseptejä löydät täältä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...