En karppaa, koska en pode tarvetta sille. En tarkoita, etteikö vatsani olisi yhtä mahamakkaraa aineenvaihdunnan huomattua lähestyväni enemmän kolmea- kuin kahtakymppiä ja etteikö minuakin välillä "turvottaisi". Satun vain oleman siitä onnekas, että ruokavalioni on jo valmiiksi melko monipuolinen. En esimerkiksi käytä juurikaan eineksiä enkä edes muista, koska olisin korvannut aterian leivällä, mitä monet karppaukseen koukuttautuneet muistelevat halveksien entisestä elämästään. Arkisin syön leipää ehkä yhden siivun lounaalla ja joskus toisen illalla, mikäli ilta-ateriaksi on tehty esim. saaristolaisleivän seuraa kaipaavaa kalakeittoa. Pasta, peruna ja riisi eivät myöskään kuulu jokapäiväiseen lautasmalliini, vaikka kahta ensimmäistä palvonkin, sillä tilaa on annettu myös muun muassa vihreille pavuille ja parsakaalille, joita luojan kiitos rakastan ihan yhtä paljon kuin kermaan ja voihin muussattua rosamundaperunaa.
Toisaalta syyt ovat myös henkisiä, sillä kun on tärvellyt puolet elämänsä ruokahetkistä eettiseen morkkikseen, ei halua lisätä syömisen aiheuttamaa huonoa omaatuntoa enää entisestään. Etenkään nyt, kun nuoruuden piikkiin pantavat kärkkäät mielipiteet ovat saaneet hieman pyöreyttä ja absoluuttinen pahuus on muuttunut suhteelliseksi. Saatan ohittaa edelleen sen työpaikkaruokalan kinkkukiusauksen vanhasta tottumuksesta, mutten enää hakemalla hakeudu tilanteeseen, jossa kieltäisin itseltäni ne leipäkorin uunituoreet vehnäsämpylät, joihin on saletisti käytetty myös eilisen perunamuussit. Rajat ne oli Neuvostoliitollakin.
Ja rehellisesti: rakastan huonoja hiilihydraatteja! Perunaa! Pastaa! Maitosuklaata! Uunituoretta leipää! Ben & Jerry's -jäätelöä! Omnomnomnom! Vaikka perunamuussittomasta annoksesta tulisikin hoikempi ja energisempi olo, tulen siitä saletisti myös ärtyneemmäksi, jos vierustoveri louskuttaa samettisen möyheää pottua. Olen jo lähtökohtaisesti annoskateellisin ihminen maan päällä, joten kyllä kiitos, muusia mulle.
Mitä niihin mahamakkaroihin ja jenkkakahvoihin tulee, voi hyvin olla, että karppaus toimii joillekin painonhallinnassa. Itse vain tykkään hikoilla ne ylimääräiset nesteet salilla ja olen kantapään kautta huomannut, että tarvitsen silloin hiilareita jaksaakseni (ts. salaattilounaan jälkeen spinning tuntuu suojuoksulta). Vatsoja on taatusti yhtä monta erilaista kuin on vatsan kantajiakin, joten tuntuu loukkaavalta kuulla ulkopuolisten "asiantuntijoiden" neuvoja siitä, kuinka laihtuisin, jos vain söisin kunnon proteiinia (=lihaa) enkä mitään pupjen ruokaa (=puuroa). Olisiko todella näin? Mites se henkinen hyvinvointi? En todennäköisesti voisi kovin hyvin silloinkaan, jos täyttäisin vatsani työpaikkaruokalan tehokidutetuilla broilereilla.
Ei minua haittaa muiden karppaus ja toivon, ettei tästä postauksesta tullut sellaista fiilistä, että halveksisin kyseistä ruokavaliota. Karppauksessa on paljon hyviäkin pointteja, mutta se ei vaan ole mun juttu. Ja tahdon kai myös sanoa, ettei tästä blogista tule ikinä löytymään mitään alleviivaavaa karppikamaa - tällaisia törkeän hyviä kasvislisukkeita kylläkin ;)
KERMASSA HAUDUTETTU RUUSUKAALI
400 g ruusukaalia
1 rkl voita
1,5 dl kermaa
1 rkl sitruunamehua
suolaa
1. Poista ruusukaaleista päällimmäiset lehdet ja kanta. Leikkaa ruusukaalit neljään osaan.
2. Kuumenna voi kattilassa/ kannellisessa pannussa ja lisää ruusukaalit. Kuullota ruusukaaleja hetki, lisää sitten kerma. Pienennä levyä sen verran, että kerma juuri ja juuri hieman poreilee, ja laita kansi päälle. Hauduta n. 20-30 min, kunnes kerma on imeytynyt ruusukaaleihin ja niistä on tullut pehmeitä.
3. Lisää sitruunamehu ja mausta suolalla. Tarjoile heti.
Ohje: Voisilmäpeliä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti