Kappelin Helsinki Design-menu

Vuosi lähenee loppuaan yhtä tarmokkaasti kuin seuraajansa tekee tuloaan. Ja kun vuosiluku tulevana viikonloppuna vaihtuu, muuttuu myös Helsinki vuoden designpääkaupungiksi. Olen asiasta aika innoissani! Onnea Helsinki!

HOK-Elanto toimii yhtenä designpääkaupungin pääyhteistyökumppanina ja sain heiltä tästä syystä  lahjakortin, jolla pääsimme Tuomaksen kanssa maistelemaan Ravintola Kappelin uutta, seitsemän ruokalajin Helsinki Design-menua. Käytimme lahjakortin välipäivinä, kun mieli teki jo jotain muuta kuin joululaatikoita. Kutkuttavaa, sillä kumpikaan meistä ei ollut aiemmin ruokaillut ulos päin viehättävältä näyttävässä Kappelissa.

Ensin piti toki mokata sen verran, että unohdin pyytää ruuat lihattomina. Myöhemmin itsekritiikkini ei enää sallinut vaihtaa jo pöytään kannettuja annoksia, joten annoin olla. Sitä paitsi menussa ei ollut kuin yksi porollinen annos - lopuissa oli joko kasviksia, kalaa tai äyriäisiä. Kelpasi!

Ensimmäiset annokset olivat kylmäsavusilakka skagen ja karjalanpiirakan päällä tarjoiltua poromoussea ja poronkieltä karpalokastikkeella. Pidin kylmäsavusilakasta paljon, mutta Tuomaksen mielestä kummatkin annokset olivat vähän mauttomia.

Kolmas ruokalaji totteli nimeä pieni hunajainen salaatti, mikä maistui omalla kielelläni kuitenkin enemmän sinappiselta. Annoksen juju piili ilmeisesti voimakkaassa kastikkeessa, sillä itse salaatin raaka-aineet eivät olleet hääppösiä. Perus heviä. Iittalan ego-kupista tarjoiltu jokirapukeitto tilliöljysilmällä oli puolestaan oikein pätevää, vaikkakin koostumukseltaan meidän makuun aavistuksen liian lirumaista. Mutta makuasioitahan nämä.

Viidennen ruokalajin maukkaat herkkutatit timjamismetanassa olivat mielestäni menun parasta antia heti, kun asetelman pilannut pekoni oli heitetty kanssaruokailijan lautaselle. Niin överiä, niin ihanaa! Metsäsienet ja smetana - voisin elää niillä.

Suolaisen osuuden kruunasi  paistettu siika hollanninkastikkeen, pinaatin, paksoin ja voipottujen kanssa tarjoiltuna. Harmikseni olin ahtanut itseni jo niin täyteen, että pääruoka rupesi vähän tökkimään. Kalassa oli kuitenkin erinomainen kypsyys ja kastike amatöörin arvioimana itse tehtyä - ei tetrasta.

Jälkiruokatarjonta turvautui liian mauttomaan raparperisorbettiin ja rommipäärynään, sekä Kappelin makeaan, mikä käsitti pienen suklaatryffelin. Ei mitään tajunnan räjäyttävää ikuiselle creme bruleen tilaajalle. Tosin ymmärrän myös hyvin, miksi raparperisorbetti on haluttu liittää juuri suomalaisuutta alleviivaavaan menuuseen.

Ilta Kappelissa oli kaikin puolin ihana ja tunnelmallinen, mutta näin loppuun on pakko marista vähän meitä palvelleesta tarjoilijasta. Tiedän, että laskumokia sattuu ja aterimia voi tipahdella lattialle keneltä hyvänsä ja muulloinkin kuin maanantaisin, mutta mielestäni oli vähän epäammattimaista jättää kertomatta asiakkaille, mitä pöytään kannettu annos sisältää. Etenkin, kun kyse oli näinkin monen ruokalajin menusta ja itse ruokalistaa ei ollut enää pöydässä. Muiden tarjoilijoiden kohdalla tätä ongelmaa ei nähdäkseni onneksi ilmennyt, eli sama vika ei toistunut kaikissa Kappelin työntekijöissä.

Loppuarvosanaksi Helsinki Design -menulla antaisin ihan kivan kasi plussan. Menussa oli selvä suomalainen punainen lanka ja sekä annosideat että suurin osa toteutuksestakin toimi. Muutamien ruokien makumaailmat olivat silti jääneet vaisuiksi. Vai mahtoiko tämä johtua vain kokista? Mene ja tiedä.