Lohikeitto

 

Tunnen vähän ihmisiä, jotka osaavat nimetä lempiruokansa, mutta heistä, jotka osaavat, voisin kasata kuoron. Kaikki vastaavat suosikikseen lohikeiton. Aidolla kermalla kiitos, mutta kirkasliemistäkin palvotaan. Voisin hyvin kuulua heihin.

Parhaan lohisopan valmistus alkaa kuullottamalla purjoa tai sipulia voissa kattilassa. Sen jälkeen lisätään napakka kalaliemi, kotimaiset, tuoreet vihannekset ja laakerinlehti. Puikula on perunalajikkeista hellyyttävin ja maistuvin, mutta niitä ei kannata paloitella kovin pieniksi.

Kun vihannekset ovat lähes kypsiä, kaadetaan päälle reilulla kädellä kuohukermaa ja ropaus valkopippuria. Soppa kiehautetaan, minkä jälkeen lämpö käänetään kokonaan pois ja lisätään lohikuutiot ja hienonnettu tilli.  Niitä haudutetaan jäähtyvällä liedellä kannen alla noin 5-10 minuuttia ja keitto on valmis. Herkästi kypsyvä lohi ei kaipaa tämän enempää keittelyä.

Ennen tarjoilua tarkistetaan vielä suolan määrä ja noukitaan laakerinlehti pois.  Ja menestys on taattu!

(Tähän keittoon lisäsin myös puolikkaan fenkolin. Ei se siinä paljon maistunut, mutta tulipahan nyt taas hifisteltyä.)

Korento

Viimeistään nyt joku empii, olenko saanut Iittalan sponsorikseni, kun koko ajan puskee astia-asiaa. Mutta ei. Olen vain rakastuneen innoissani näistä! TAHDON!

 

 

(Korento-astiat purjehtivat kauppoihin huhtikuun puolivälissä.)

Kuvat: Iittala

RANDOMS

 

 

 

 

 

 

Vaikuttaisi siltä, että kulunut viikko oli sarjassaan iha kiva. Nyt onkin sata kertaa mukavempi käpertyä viikonlopun viettoon divaanille ja suunnitella korkeintaan röpörieskan leipomista ja kermaisen kalakeiton keittämistä. Olin eilen ensimmäistä kertaa hallilla seuraamassa SM-liigan matsia ja opin, että siitäkin hommasta saa vain päänsärkyä ja pahoinvointia. Eli ei edes viiniä näin perjantain ratoksi, kiitos.

Tiistaina kokemastani Farangista haluan sanoa sen verran, että kaiken hehkutuksen ja odotuksen jälkeen petyin pikkasen. Toki osa maistelumenun ruuista oli hyvää ja samanlaista ei saa muualta Helsingistä, mutta kaiken syötyäni päähäni pinttyi epäilys siitä yrittääkö ravintola vain brassailla eksoottisilla raaka-aineilla. Mielestäni ruuissa toistui nimittäin liikaa samat maut eikä monessakaan menun annoksissa ollut nähtävissä sellaista käsityöläisyyttä ja ammattitaitoa kuin mitä koin esim. Demossa. Joku ruoka maistui jopa festarimätöltä ja hei, jos pääkomponentti on harvoin suomalaisessa ruokapöydässä nähty taskurapu, niin kuka hullu paneroi ja uppopaistaa sen niin, että lopputulosta ei erota huoltsikan sipulirenkaista? Hämmentävä ratkaisu. Ja kun valituksen makuun pääsin, niin tilitän vielä siitä, miten hankalaa isossa salissa oli keskutella pöydän yli, kun paikan häly ja meteli oli pahempi kuin koulun ruokalassa.

Hyi kun tuli ilkeä olo antaa näin negatiivista julkista palautetta. Mutta kun ei tuo ravintola vain vastannut millään ehkä epärealistisiksikin nousseita odotuksiani.

Vespassa kävin puolestani pastalla kera tyttöjen suunnittelemassa huhtikuista matkaa Sisiliaan. Ruoka oli perushyvää, mutta interiööri eteläespalaisen ihastuttava. Kiva, että Helsingissä on vielä muitakin kuin S-ketjun italialaisia. Tuo kuvassa näkyvä jälkiruoka on muuten suklaalasagne, eli suklaamoussen sisällä oli pastalevyjä! Huimaa!

MTV3:n studiolla

Ilokseni olin saanut viime lauantaille kutsun "suklaiseen tilaisuuteen" MTV3:n studioille pöllölaaksoon  Ilmalaan. Kaahasin paikalle tuhatta ja sataa punaisella Toyotallani auringon vuodattamat kyyneleet poskilla olettaen, että myöhästyn pahasti, mutta kaiken sen tajusin kannattaneen siinä vaiheessa, kun sain suuhuni suklaakastiikkeeseen dippaamani kukkakaalin. Huhhuh! Kerronko vähän lisää?

 

Tilaisuuden juoni oli rakennettu Huomenta Suomen Makuja-studion äärelle, jossa television kuumin kokki Oula Hänninen opasti meitä suklaafonduen maailmaan. Tapahtuman järjesti Leaf, joka on lanseeraamassa kevään aikana  TV-Mix Choco Candy -makeissekoituksen. (En henkilökohtaisesti jaksa odottaa, koska TV-Mix on kautta aikojen ollut liitulakuineen ja viinikumeineen suosikkipussini kaupan makeishyllyssä. Ja jatkossa niitä kaikkia karkkeja saa vielä suklaalla kuorrutettuina! Oi nam!)

No mutta ne suklaafounduet... ihan parhautta! Niitä oli valmistettu sekä Royalin maitosuklaasta että tummasta suklaasta ja tarjolle oli aseteltu kukkakaalia, parsakaalia, makeaa limppua, lihaa, kanaa, simpukoita, kuorittuja jättikatkaravun pyrstöjä, mansikoita sekä vadelmia. Tartuin ensimmäisenä kaaleihin, joista parsa ei täysin vakuuttanut, mutta kukkakaalin suklaa sai maistumaan jopa jännän kookoksiselta.  Yllättävin makucombo syntyi kuitenkini  maitosuklaaseen dipatuista scampeista ja suunnittelinkin jo, miten upean alkupalan kevyesti grillatuista, vartaisiin ujutetuista  jättikatkaravuista ja hieman tulisesta maitosuklaakastikkeesta saisi.

Oulan vinkkien mukaan valmistettu suklaafondue syntyy muuten siten, että pilkotaan ensin suklaat kuppiin, kuumennetaan sitten sopiva määrä kermaa ja kipataan se suklaiden päälle. Kipakkaa tulisuutta halutessa kerman sekaan voi leikata palan chiliä, joka sitten kuumentamisen jälkeen noukitaan pois. Fonduen voi tarjoilla joko tavallisesta korkeareunaisesta kiposta tai pienestä fonduepadasta, joskin mitään liekkiä ei kannata pitää päällä. Liekin tarjoama lämpö on usein liian terävää suklaalle.

 

Suklaiden ohella aamupäivän yksi  huippuhetkistä oli uutisankkuri Kirsi Almin esittelykierros Maikkarin uutishuoneella. Saimme kuulla julkisia salaisuuksia esimerkiksi siitä, miten aamu-uutisten aikana nuorekkaaseen bisnestyyliin pukeutuneella ankkurilla saattaa hyvinkin olla jalassaan collegehousut ja että kamerat ovatkin robotteja, jotka seilaavat studiossa itsekseen  kuin paremmassakin scifi-leffassa. Ja tiesittekö, että uutsiankkuritkin kirjoittavat ihan itse uutisia? En olisi uskonut, vaikka toisaalta se olin myös minä, joka luuli lapsena Arvi Lindia maamme presidentiksi.

Kotiin lähdin kassi täynnä karkkia ja siirsin mielessäni diettiä taas päivällä (tai viidellä). Kiitos kaikesta tapahtuman järjetäjille, Oula Hänniselle ja ihastuttavalle Kirsi Almille!

Kuvat: Hannu Peltola 

Matkamuisto

 

 

Olohuone on sekaisin, mutta Berliinin Meuerparkin kirppikseltä löydetty karhuherra pääsi vihdoinkin seinälle. Pidän ajatuksesta, että matkamuistot ovat krääsän sijasta sellaisia, joilla kotia voi rakentaa persoonallisemmaksi.

Ps. Vastaanotan vinkkejä siitä, miten kuvata tauluja ilman, että omakuva heijastuu pleksistä takaisin. Mur.

Keittiön uudet pyyhkeet

 

 

 

Maija Louekari teki sen TAAS ♥ 

Edit: Ja nämä liinat muuten kuivasivat eilen likaantuneet Essencen kuohuviinilasit todella tehokkaasti. Vou!