VUODEN 2014 PARAS KEITTOKIRJA

Näin vuoden vaihtuessa uuteen media tykkää myllyttää listauksia erilaisista kuluneen vuoden parhaista paloista. Niin tykkään minäkin. Tänään ajattelin kuitenkin säästää aikaanne (ja myös omaa aikaani) ja loikata suoraan parhaimpaan. Mielestäni viime vuoden paras keittokirja on --- TÄTTÄRÄÄ --- tässä:

Vuoden 2014 paras keittokirja on Elina Innasen Vegaanin keittiössä.

Kun vuosi sitten kuulin Elinalta, että hän kuvaa ja kirjoittaa taas keittokirjaa, pieni innostus hiipi kytemään minuun kasvaen koko ajan sitä syksyistä päivää kohti, jolloin kirjan arvostelukappale* kolahti postiin noudettavaksi. Tiesin odottavani priimaa, sillä Elinan ensimmäinen opus Viiden tähden vegaani on pysynyt keittiömme kymmenen luetuimman keittokirjan joukossa ilmestymisestään lähtien ja onhan tuo Elinan blogi Chocochilikin aika puhki plärätty. Entisenä kasvissyöjänä kaipaan lautaselleni välillä ihan vegaanistakin ruokaa ja useimmat Chocochilin arkistoista löytyvät ohjeet ovat onneksi helposti kopioitavissa myös sekasyöjän kotikeittiöön, vaikka ei omistaisikaan sitä kaupan tehokkainta ja kalleinta pähkinöitä jauhavaa tehosekoitinta ja suurta superfood-varastoa. Välillä nimittäin harmittaa, että niin moni hyvä ja laadukas kasvisruokablogi on täynnä reseptejä, joita ei voi valmistaa ellei satu olemaan joku pro rawfood-välineurheilija.

Vegaanin keittiössä on muhkea 252-sivuinen makumatka köökkiin, jossa ei käytetä lainkaan eläinperäisiä ruoka-aineita. Tämän eepoksen kokoisen kirjan reseptit ovat terveellisiä, edullisia, arkeen sopivia ja ennen kaikkea ajan hermolla. Kun vielä 15-20 vuotta sitten kasviskeittokirjat olivat tylsästi yhtä juusresröstiä, sosekeittoa ja papumuhennosta, saa tähän kirjaan tarttuva herkutella trendikkäästi vaikka nopealla cola-seitanilla, rice & beansilla, kukkakaalicoucousilla, bataattifalafeleilla, avokado-perunasalaatilla, omenapaninilla, lanttusämpylöillä, linsseistä tehdyllä sloppy joella, vesimeloni-gazpacholla ja viiden minuutin suklaakakulla! Reseptien ja huikeiden ruokakuvien lisäksi kirjasta löytyy myös kikat idätykseen, kuivattujen papujen keittämiseen, yrttien ja versojen kasvattamiseen, sesonkiajatteluun sekä ruokamenojen leikkaamiseen. Ja jos vegaanisen ruuan perusteet eivät ole ennestään tuttuja, ei huolta, sillä kirjan takaosasta löytyy tietoa raaka-aineista.

Olen nyt parissa kuukaudessa testannut muutamia kirjan reseptejä, mm. uunissa paahdettua lanttua ja vihreitä papuja, ja vietin minä yhden kokonaisen viikonkin kokkaamalla ja syömällä vain ruokia tästä kirjasta. Tähän asti oma suosikkiruokani on ollut rice & beans, mutta paljon herkkuja on vielä testaamattakin.  Luulenkin, että tämän kirjan sivuja selataan ahkerasti myös tänä alkaneena vuonna 2015. 

Kiitos vielä Elinalle vuoden kovimmasta keittokirjasta! Good job!


* Kirja saatu kustantajalta.

AURINGON MAKU & FENKOLISLAW

Eletään vuoden 2013 lumista tammikuuta. Olen lampsinut aiemmin päivällä kotiin Kätilöopiston sairaalasta mukanani muutaman päivän ikään ennättänyt Vilja. Kömmin hormonien nuuduttamana sohvalle niin sulavasti, kuin vastasynnyttänyt vain voi, ja avaan television. Jään töllöttämään MasterChef Suomen kolmannen kauden avausjaksoa, vaikken edes pidä formaatin suomalaisesta versiosta. Siellä on kilpailijana joku kaunotar, joka jää heti taidoillaan ja luovuudellaan mieleeni. Eikä vissiin turhaan. Myöhemmin keväällä sama mimmi voittaa Master Chefin tittelin ja syksyllä blogillaan Truly Kira parhaan ruokablogin arvonimen Glorian blogiawardseissa. Nyt neito on tehnyt keittokirjankin. Ja ihan himskatin hyvän sellaisen!

Ensivaikutelmani Kira Åkerström-Kekkosen Auringon maku -kirjasta on kesäinen, herkullinen ja esteettisesti upea. Nidettä selatessa tunnen haluavani yht'äkkiä kesäiseen Hankoon, jossa Tomi Parkkosen ottamien kuvien perusteella eteerisen kaunista. Christer Lindgrenin välihöpinät Hangon kesän legendoista puhaltavat kirjan henkiin.

Auringon maun reseptiikka ei ole mitään perus arkikauraa, vaan Kira on kylvänyt ohjeisiin maukkaita jippoja. On mustaherukanlehdillä maustettua avokadokreemiä, vispipuuroa inkiväärikermalla, seljankukalla maustettua raparperia köyhien ritareiden kera ja sitruunakakun kanssa tarjoiltua mustikkavoita.

Aivan,  mustikkvoita. Olen sanaton.

 

Jo eEnsimmäisen läpiselaamisen jälkeen paloin halusta päästä kokkaamaan Auringon mausta ties mitä reseptejä, mutta taidan jättää niistä suurimman osan kesään, jolloin ohjeiden raaka-aineita on paremmin saatavilla. Onneksi fenkolia löytyy kaupan vihanneshyllystä maaliskuussakin, joten nautimme eräänä keväisenä lauantaipäivänä tätä fenkolislawia paistetun hauen ja perunamuusin kanssa. Fenkolislaw(kin) on suorastaan nerokas keksintö Kiralta ja sitä tulee tehtyä varmasti toistekin hyvän kalan kaveriksi.

FENKOLISLAW

3 isoa fenkolia

2 rkl turkkilaista jugurttia

1,5 rkl juoksevaa hunajaa

2 tl sitruunan mehua

lehtipersiljaa

fenkolinvarsia

suolaa

Leikkaa fenkolit terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi. Laita jääveeen rapeutumaan noin 15 minuutiksi. Sekoita kulhossa hunaja, jugurtti, sitruunanmehu ja maun mukaan suolaa. Valuta ja kuivaa fenkolit hyvin ja sekoita kulhossa kastikkeen kanssa. Tarkista maku ja lisää joukkoon silputtua lehtipersiljaa ja fenkolinvarsia. Anna maustua noin 10 minuuttia.

Resepti Kira Åkerstöm-Kekkosen kirjasta Aurinkon maku.

Kirja saatu arvosteukappaleena.

ON SE KAUNIS

 

 

 

 

Yksi ei-niin-salainen haaveeni on aina ollut oma keittokirja. Kun taidot - saati aika - eivät sellaiseen kuitenkaan yllä, olen valjastanut energiani olemaan vain hävyttömän onnellinen ja innostunut jokaisesta keittokirjasta, jonka joku sinnikkäämpi ruokabloggaaja on maailmaan saattanut. Tänä keväänä "blogikirjoja" on julkaistu useampikin, mutta tänään ihailuuni pääsee Jenni Häyrisen esikoisnide Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa. On se vaan niin kaunis!

Kirjan sivut on täytetty nimensä mukaisesti paremmalla roskaruualla: gourmet burgereilla, hodareilla, pizzalla, snägäriklassikoilla, meksikolaisilla ja lähi-idän tuulahduksilla. Jälkiruokia tietenkään unohtamatta. Roskaruoka kärsii turhaan huonosta maineesta, sillä tämän keittokirjan avulla kaiken voi tehdä itse paremmin herkullisuudesta tinkimättä, hyviä raaka-aineita hyödyntäen.

Reseptejä oli pakko päästä testaamaan heti. Koska moni kirjan herkku pulled porkista falafeleihin löytyy jo omasta tai Tuomaksen repertuaarista, päätin korkata katukeittiö-neitsyyteni harvemmin kokkailemillani burritoilla ja salsa rojalla. Pääsinpähän ostamaan pakastemaissia ensimmäistä kertaa vuosiin. 

  

Salsa roja oli super käyttämistäni säilykejalapeñoista huolimatta, mutta burritojen täytteen tulisuutta olisin voinut viilata hintsasti ärjymmäksi. Itä-Helsinkiin turhan eksoottiset masa harina -maissijauhot ja niistä valmistetut kotitekoiset tortillat vaihdoin puolestaan pieniin valmismaissitortilloihin, joten loppupeleissä burritoni olivatkin enemmän kai tacoja. Mutta hyviä näinkin!

MUSTAPAPU-KVINOA-BURRITO (4-6 hengelle)

1 prk (250g) mustapapuja
1 dl kvinoaa (tai riisiä)
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1,5 dl kasvislientä
1 pss pakastemaissia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
puolikkaan limetin mehu
1 tl murskattuja kuminansiemeniä
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
tuoretta korianteria
cayannepippuria maun mukaa
suolaa
pippuria
öljyä paistamiseen

Lisäksi:
tortilloja
cheddarjuustoa
ranskankermaa 
salsa rojaa
salaattia

Laita kvinoa (tai riisi) kiehumaan. Kvinoa huuhdellaan lämpöisellä vedellä ja keitetään 10 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaan.

Kuullota pienitty sipuli öljyssä pannulla. Lisää pienitty valkosipuli. Sekoita joukkoon tomaattimurska mausteet ja keitetty kvinoa. Hauduttele 30 minuuttia lisäten kasvislientä erissä. Lisää sulaneet pakastemaissit ja mustapavut. Hauduta 10 minuuttia. Tarkista suola ja tulisuus.

Täytä tortillat mustapaputäytteellä. Kokeile seuraksi vaikka itse tehtyä salsaa, ranskankermaa, raastettua cheddarjuustoa ja salaattia.

SALSA ROJA

3 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
1 punasipuli
tuoretta korianteria
puolikkaan limen mehu
0,5 rkl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
5 jalapeñoa 
suolaa
pippuria

Kuutioi tomaatit ja pilko sipuli ja jalapeñot pieniksi. Sekoita kaikki ainekset ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään tunti.

Reseptit Jenni Häyrisen kirjasta Katukeittiö - parempaa roskaruokaa.

Kirja saatu arvostelukappaleena.

24 ASKELTA JOULUUN

Opin tänä syksynä uuden sanan: jouluttaja. Sillä kai viitataan jonkin keskustelufoorumin jouluhulluihin, mutta päätin adoptoida sen myös itselleni.  Jouluttaja, se minä olen!

Kuultuani kahden muun jouluttajan Kaisa ja Aleksi Kuokan kirjasta 24 askelta jouluun, pyysin opuksesta salamana arvostelukappaleen WSOY:lta.  Toivoin löytäväni kirjasta uusia resepti-ideoita joulukalenteriini, mutta sainkin kätösiini tuhdin annoksen kaikkea, mitä joulun odotukseen voi liittää: ohjeet perinteisen himmelin askarteluun, monivuotisen joulukalenterin ompeluun, täydellisen juustotarjottimen kokoamiseen sekä juhlavan kattauksen tekoon. Reseptejäkin löytyy, mutta mitään uutta niissä ei ole. Ei ainakaan jouluttajalle, joka ryhtyy jo syyskuussa googlettamaan reseptejä joulupöytään. Kirjan kivuus kuitenkin piilee 24 luvussa, jotka ovat kuin joulukalenterin luukkuja. Lue yksi luku tänään ja huomenna seuraava ja joulumieli pysyy tuoreena aina aattoon asti.

Mutta nyt minulla on ongelma: oma (keitto)kirjakokoelmani tursuu jo yli äyräiden ja vaatisi inventaariota. Laittaisinkin tämän kappaleen  mieluusti kiertoon. Eli jos suinkin haluat  24 askelta jouluun -kirjan omaan hyllyysi, huuda kommenttikenttään hep jollain tunnistettavalla nimimerkillä. Suoritan arvonnan kaikkien keskiviikkoon 27.11 mennessä jätettyjen kommenttien kesken.

Kirja saatu WSOY:ltä.

EDIT: ARVONTA ON SUORITETTU. Kirjan itselleen nappasi Minttu. ONNEA!

SALTY PECAN APPLE PIE

Pahin keittokirjahulluuteni on onneksi laantunut vuosien varrella ja kirjakokoelmani laajuus on nykyään enemmän laskeva kuin nouseva. Sitä ei tosin uskoisi, sillä silti se olen aina minä, joka notkuu Prisman kirjaosastolla tai Suomalaisen alelaareilla. Eikä niiltä valitettavasti aina poistuta tyhjin käsin. Viimeksi ostoskärryihin luikersi Jonas Crambyn kirja Texmex alusta alkaen.

Okei, onhan se ihan törkeän tyylikäs opus eikä reseptiikkakaan onnu. Se ainoa tökkivä asiakin löytyy kirjan nimestä, sillä sanasta TEXMEX tulee auttamatta mieleen ysäri, vakuumipakatut tortillalätyt ja purkki-guacamole. Myönnän olevani niin diiva, että olen jo vuosia puhunut syöväni meksikolaista ruokaa silloin, kun pöytään on katettu juurikin ne samat vakuumitortillat ja lasipurkkisalsat. Guacamole on  sentään aina alusta asti itse tehtyä.

Ja minähän muuten  sitten r a k a s t a n texmexiä. Siis sitä oikeaa texmexiä, jonka juuret ovat syvällä Yhdysvaltojen eteläisimmissä osavaltioissa ja Meksikossa. Avokadoa, chiliä, limettiä, korianteria, salsaa, mangoa, maissitortilloita, bbq-soosseja, fressiä cevicheä,  shrimpsejä, papuja ja rapeita nachoja! Oh!  On huippua, että nyt tämän kirjan avulla minunkin lähtökohdat rehellisen texmexin puurtamiseen itse alusta asti ovat erinomaiset.

Päädyin testaamaan ensimmäiseksi kirjan jälkiruoka-annista löytyneen salty pecan apple pien. Kyseessä on klassinen teksasilainen omenamurupaistos, joka saa rapeutensa ja pähkinäisen makunsa pekaanipähkinöistä. Salty viittaa murupohjaan lisättävään suolaan, joka tekee sokerista entistäkin makeampaa.

PEKAANIPÄHKIÄ-OMENAMURUPAISTOS (6-8 annosta)

Murupohja:
125 g pekaanipähkinöitä
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl fariinisokeria
2 rkl sokeria
½ tl suolaa
½ tl kanelia
100 g voita

Omenatäyte:
4 - 6 omenaa
1 luomusitruunan hienoksi raastettu kuori
1 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
ripaus raastettua muskottipähkinää

Painele pussissa olevia pähkinöitä kaulimella tai muulla kovalla esineellä. Jauha pähkinät, jauhot, sokerit, suola, kaneli ja voi murumaiseksi seokseksi moitoimikoneessa (tai nypi seos taikinaksi käsin).

Pese omenat huolellisesti ja poista kodat. Viipaloi omenat. Sekoita omenaviipaleiden joukkoon loput täytteen ainekset ja levitä ne uunivuokaan.

Ripottee päälle muruseos ja paista piirakkaa 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pinta on rapea ja omenat ovat pehmenneet. Tarjoile hyvän vaniljajäätelön kanssa.

LUUKKU 22: Paahdettua punajuurta ja sinihomejuustoa

Sain jokunen viikko sitten arvostelukappaleen Christer Lindgrenin uudesta Parasta maatiaisruokaa -kirjasta. Opus on tuhti tietopaketti suomalaiseen nykykeittiöön hiljattain palanneista maatiaiseläin- ja kasvilajeista, kuten kyytöstä, kaskinauriista ja sitruunaomenasta. Lisäksi sivumäärää on kerrytetty taidokkailla valokuvilla ja resepteillä, joissa maatiaislajit ovat tähden asemassa.

Tunnen moniakin maatiaislajeista innostuneita foodieita, mutta itse en ole vielä päässyt niiden makuun kotikeittiössäni. Kyytönsmetana ja maatiaiskananmunat toki kuulostavat vastustamattomilta, mutta ongelma on niin hinta kuin saatavuus. Ja erityisesti se saatavuus. Ajatus siitä, että lähtisin täältä Itä-Helsingin lähiöstä ydinkeskustaan asti ostamaan ruokaa jostain niistä kymmenestä kolmosen raitiovaunulinjan sisäpuolelle lykätyistä lähiruokapuodeista, on järjen vastainen. Ei ihme, että kyyttö on kasvaneen suosionsa myötä ruvennut leimaantumaan kantakaupunkilaisten herkuksi - eihän sitä saa muualta! Ärrr!

Toisaalta: toivoa paremmasta saatavuudesta on juuri niin kauan, kun on maatiaislajien puolestapuhujia. Ja yksi tällainen puolestapuhuja on Parasta maatiaisruokaa.

Valitsin kirjan resepteistä testattavaksi tämän mausteliemessä keitetyistä ja sen jälkeen paahdetuista punajuurista ja sinihomejuustosta kasatun salaatin, koska huomasin sen olevan raaka-aineiltaan varsin jouluinen. Tuli erinomaista, vaikka vaihdoinkin ohjeen ilmasipulinvarret, spelttivehnän oraat ja punajuuren versot lähiöystävällisempään napolitan mixiin. Vaihdokkini ei ehkä tue yritystä tuoda maatiaislajeja julkisuuteen, mutta tässä reseptissä vähintään yhtä huomioitavaa on tuo mausteliemi, jossa punajuuret keitetään! Perinteisessä keitinvedessä kypsennetyt punajuuret häviävät niiiiin tälle.

Syödäänkö teillä muuten jouluisin punajuuta jossain muussakin muodossa kuin rosollissa?

PAAHDETTUA PUNAJUURTA JA SINIHOMEJUUSTOA 

Paahdetut punajuuret:
6 punajuurta
1 l vettä
3 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
4 rosmariininoksaa (tai hömpsäys kuivattua rosmariinia)
4 timjaminoksaa (tai hömpsäys kuivattua timjamia)
½ dl tummaa balsamicoa
suolaa
sokeria
öljyä ja voita

Laita vesi, paloitellut sipulit ja muut liemiainekset kattiaan. Keitä punajuuret kuorineen lähes kypsiksi. Anna punajuurten jäähtyä liemessä.
Kuori ja lohko punajuuret. Paista lohkot kuumalla pannulla tai paahda 200-asteisessa uunissa öljyn ja voin kanssa. Pintaan saa tulla paahtunut väri.

Salaatti:
paahdettuja punajuurenlohkoja
sinihomejuustoa
paahdettuja cashewpähkinöitä
valmis napolitan salaatti mix
laadukasta ja hyvää oliiviöljyä

Sekoita ainekset keskenään ja aseta tarjolle.

Ohje: Christer Lindgren: Parasta maatiaisruokaa.

Kirjan tarjosi Maahenki-kustannus.

SAFKAA!

Syksyn kuumin keittokirjauutuus näkyy alla. Yli 60 kipaletta rautaisia ideoita parempaan arkiruokaan tyylillä ja taidolla räpsittyjen kuvien kera. "Tykkään tästä taitosta", sanoi Tuomaskin. Myhäilin vieressä tietäväisenä ja ahmin niteen sivuilta heti kokeiluun päätyneitä punajuuria.

Olen myötäelänyt häpeilemättä Alexander ja Hanna Gullichsenin keittokirjaprojektin mukana aina siitä lähtien, kun pariskunta nosti viime syksynä lasin kuplivaa kustannussopimuksen kunniaksi. Kirjan valmistumista unelmista todelliseksi, paperiksi ja musteeksi, on ollut helppo seurata Hannan superhyvän blogin välityksellä, jossa kirjoittajan innostus on ollut sädehtivää  ja tarttuvaa ja lukijoiden palaute vastavuoroisesti toivottavasti kannustavaa. TIESIN, että Safkasta tulee parempi kuin hyvä ja keväällä sain siitä jo etukäteen varmuudenkin, kun pääsin koekokkaamaan muutamia Gullichsenien kirjaan päätyviä reseptejä. Yhden innokkaan viikonlopun aikana meillä pyöräyteltiin niin haukimurekepihvejä, hapankaalilaatikkoa, kuhacevicheä kuin sitä kuuluisaa Raflan lohi-avokadosalaattia. Operaatio oli mieletön kunnia, vaikka Tuomas pilasikin salaattimme lorauttamalla koko wasabilla tulistetun salaatinkastikkeen kahden hengen annokseen (nyttemmin kirjassa on onneksi maininta, että kastike on mitoitettu kahdeksaan salaattiin). 

Mikä sitten tekee juuri tästä keittokirjasta niin mielenkiintoisen? Huippukokki Alexander on mainioiden helsinkiläisten ravintoloiden Maxillin ja Raflan ravintoloitsija, Hanna vapaa kirjoittaja, blogisti ja amatöörivalokuvaaja. Kirja on rakkaudenosoitus ruokaa, pariskunnan yhteisiä makumuistoja ja koettuja ruokaelämyksiä kohtaan. Se ei tarjoa sivu tolkulla uutta ja uniikkia, vaan pieniä arkirokailun kultahippusia ja perusruokaa hyvällä maulla. Suosittelen kirjaa sekasyöjälle, joka pohtii liian usen, mitä tänään syötäisiin.

On vähättelyä todeta, että Safkaa olisi vain odotettu. Sitä on fiilistelty, toivottu, ihailtu, tsempattu ja, no, myös odotettu jo kauan ennen viime keskiviikkoista maljannostoa kirjan julkkareissa. Suoraan painosta tulleiden niteiden läsnäolo oli jännittävää, valmiiden painettujen sivujen selailu suorastaan tärisyttävää. Hiirenkorville menivät ainakin moni kirjan lisukkeita käsittelevä sivu - jatkossa varmasti moni muukin.

Onnea vielä kerran Hannalle ja Alexanderille tyylikkäästä esikoiskeittokirjasta!

Ps. Huomenna julkaisen ohjeen niihin kirjasta löytämiini mehukkaan makeisiin lisukepunajuuriin. Pysy kuulolla!

Burani Bonjon - Munakoisoa jugurtin kera

Eksyin mennä viikolla Suomalaisen Kirjakaupan keittokirjaosastolle ja oho mitä sieltä löytyikään. Keittokirjarakkautta ensisilmäyksellä.

Sally Butcherin Vegestan on vakuuttava, värikäs, informatiivinen ja ennen kaikkea kattava pläjäys Lähi-Idän kasvisruokakulttuurista. Kirjan nimi on kunnianosoitus itäisen Välimeren ja Arabian niemimaan alueilla vuosituhansien aikana kehittyneelle omantakeiselle kasvisruokapainotteiselle keittiölle, eikä kirjankaan reseptiikassa näy juuri muuta eläinperäistä kuin jugurtti, halloumi ja kananmunat. Miltä kuulostaa esimerkiksi yrttiriisi sahramikasvisten kera, inkivääri-tamaridimunakoisot tai arabialainen semolinakakku?

Vegestanissa harmittaa oikeastaan vain se, ettei jokaisesta ruuasta ole kuvaa ja että monet resepteistä on täytetty tekstiä pidentävillä täytesanoilla, joita muuten inhoan. Hyvä ruokaohje ei ole osa romaania, vaan dynaaminen ja mahdollisimman lyhyt jättämättä mitään oleellista pois (tästä syystä otin oman käden oikeudeksi siistiä alla olevan burani bonjonkin ojeistusta).

Päätin jo kirjakaupassa, että ensimmänen Vegestan-sooloiluni tulee olemaan jugurtin ja munakoison yhdistävä Burani Bonjon (Jovi?). Aika hyvä valinta. Suosikkiraaka-aineeni munakoiso ei tarjoa ruokaan täydellisyyttä kummempaa makua ja tekstuuria ja jugurtin happamuus sekoitettuna kasvisten mausteisuuteen on suorastaan suussa sulavaa. Tätä meillä syödään varmasti jatkossakin, vaikkakin seuraavalla kerralla tulen kyseenalaistamaan jugurttiin tulevien valkosipulinkynsien määrän. Niin ihanaa kuin valkosipuli onkin, ei sitä halua maistaa vielä seuraavana aamunakin suussaan.

Yksi toinenkin omituisuus ohjeen määrissä on. Kirja käskee käyttämään ruokaan kolme keskikokoista munakoisoa, mutta itselläni oli suuri työ saada mahtumaan nuo kaksikin pannulle saati tarjoiluastiaan. Ehkä Lähi-idässä harrastetaan kookkaampia astioita ja pienempiä munakoisoja  - en tiedä. Näin suomiolosuhteissa suosittelen kuitenkin harkisemaan kahdesti ennen kuin viipaloitte sen kolmannen koison tätä ruokaa varten.

BURAN BONJON - MUNAKOISOA JUGURTIN KERA (neljälle)

2-3 munakoisoa, huuhdeltuna
suolaa
rypsiöljyä paistamiseen
1 iso sipuli silputtuna
4 vihreää chiliä silputtuna
1 tl kurkumaa
4 tomaattia silputtuna (tai 1 tlk tomaattimurskaa)
1 pieni nippu korianteria

Jugurtti:
5 dl sakeaa valutettua luonnonjugurttia (käytin turkkilaista)
2 rkl sitruunanmehua
5-6 valkosipulinkynttä hienonnettuna
kourallinen tuoretta minttua silputtuna (tai 2 tl  kuivattua minttua)
suolaa ja mustapippuria

1. Munakoiso kuuluisi oikeaoppisesti kuoria, mutta aika turhaahan tuo. Poista "lakit" ja leikkaa munakoisot n. 6-7 mm paksuisiksi, pyöreiksi viipaleiksi.  Sirottele viipaleiden pinnalle suolaa ja itketä puolen tunnin ajan. Huuhdo viipaleet ja taputtele talouspaperilla kuivaksi.
2. Kuumenna reilu tilkka öljyä pannussa ja kuullota sipuli ja chilit pehmeiksi. Siirrä lautaselle odottamaan.
3. Lisää vielä tilkka öljyä pannuun ja ruskista munakoisoviipaleet kevyesti molemmin puolin parissa erässä. Lisää lopuksi munakoisoviipaleiden joukkoon kurkuma, tomaatit, korianteri ja chili-sipuliseos. Lisää vettä sen verran, että ainekset ovat suurin piirtein veden peitossa. Peitä pannu kannella (tai sen puuttuessa foliolla). Alenna lämpöä ja anna porista hiljalleen n. 30 min. Vahdi, että pannussa on koko ajan riittävästi nestettä.
4. Pyöräytä kastike. Sekoita jugurtti, sitruunamehu, valkosipuli ja minttu keskenään kulhossa. Mausta kastike suolalla ja mustapippurilla ja siirrä jääkaappiin vetäytymään.
5. Kokoa ainekset yhteen. Tarkista munakoisopaistoksen maku; joudut ehkä lisäämään hyppysellisen suolaa. Lusikoi puolet jugurtista tasaisesti melko kookkaalle vadille niin, että pohja peittyy hyvin. Asettele munakoisoviipaleet päälle. Levitä loput jugurtista pinnalle. Koristele yrteillä ja tarjoile välittömästi, sillä kuuma munakoiso ja kylmä jugurtti alkavat jo kokoamisvaiheessa sekoittua toisiinsa. Nauti naan-leivän tai riisin kanssa!

Alkuperäinen ohje: Sally Butcher - Vegestan.


Pssst. Liity Pumpkin Jamin Facebook-ryhmään saadaksesi tietää villeimmät uutset ja parhaimmat ruoat aina ennen muita.

Martan kasviskeittiö

Keittokirjakokoelmani kasvu on ollut viime aikoina varsin verkkaista orastavan säilytystilan puutteen johdosta, mutta kyllä sinne aina yksi gratinoiduilla ruusukaaleilla (oi nam!) koristeltu teos mahtuu. Helposti.

Sain blogin kautta arvostelukappaleen Arja Hopsu-Neuvosen ja Kaisa Härmälän kokoamasta Martan kasviskeittiöstä, johon on koottu suosikkireseptejä niin Martat-lehdestä kuin muista Marttojen julkaisuista. Ohjeita on yli 170 ja ne on jaoteltu perinteikkäästi (joskin lukijan näkökulmasta hieman epäselvästi) kevääseen, kesään, syksyyn ja talveen. Ruokaohjeiden lisäksi kirjan lopusta löytyy pieni ravinto-oppi, pieni ruoka-aineoppi sekä omat lukunsa lapsen kasvisruokavaliosta, sesonginmukaisten raaka-aineiden valitsemisesta ja kasvisaterioiden kokoamisesta. Kiistatta arvokasta tietoa juuri kasvissyönnin aloittaneelle tai lihansyöntiä merkittävissä määrin vähentävälle - kaltaiselleni, 12 vuotta kestäneen vegeilyn koulimalle, ei ehkä niinkään (vaikka pieni kertauskurssi ei, krhm, olisikaan pahitteeksi).

Ensivaikutelma kirjasta on kaunis. Pitkälle on tultu köksänkirjamaisuudesta, jolle Marttojen julkaisut niin usein haiskahtavat. Läheskään kaikista kirjan resepteistä ei löydy kuvia, mutta helppojen ja ymmärrettävien ohjeiden vuoksi se ei tässä nidoksessa edes haittaa. Sitä paitsi ne harvatkin kuvat näyttävät äärimmäisen herkullisilta.

Myös kirjan reseptiikka vaikuttaa raikkaalta, helposti lähestyttävältä sekä arkeen ja juhlaan nöyrtyvältä, mikäli poisluetaan perus soijarouhemakaronilaatikot ja kasvislasagnet. En jotenkin jaksa sitä, että nämä tavallistakin tavallisemmat ruuat pannaan viemään tilaa jokaisesta kasviskeittokirjasta, mutta kaipa jotkut niistä innostuvatkin. Itse arvostan kuitenkin enemmän kekseliäitä juurespurtavia, joita Martan kasviskeittiöstä luojan kiitos löytyy ja paljon.

Tarmokkaan läpipläräilyn jälkeen kirjan suurimmaksi puutteeksi nousi sesonkien hatara esille tuominen siitäkin huolimatta, että ruoat on jaettu vuodenaikojen mukaan. Mikäli kirjan avaa sattumanvaraisesti joltain sivulta, ei siitä käy ilmi, onko kyseisen sivun ohje talvi- vai kesäruokaa, vaan tieto pitää onkia välillä sivujenkin päästä. Asia on häiritsevä, kun sesonkiajattelua kuitenkin korostetaan Martoilla ja tässä kirjassa muuten paljon. 

Kyllä minä tätä keittokirjaa silti suosittelisin. Kannen ruusukaaligratiinin koeponnistin muuten eilen. Kuvista tuli susirumia mutta gratiinia tulee varmasti tehtyä toistekin. Säästän teidät ja odotan  kevätaurinkoa tulemaksi ennen kuin suoritan uusinnan parempilaatuisten kuvien toivossa.

Keittokirjan sponssasi Martat.

Lupaus uudelle vuodelle

Tiedättekö, minkä uudenvuodenlupauksen tein? Opettelen leipomaan leipää! Juuri sellaista rapeakuorista ja sisältä sitkosta vaaleaa limppua. Ja pehmeitä bageleita! Juureen leivottua hapanta ruisleipää! Italialaista focacciaa! Sämpylöitä! Spelttileipää! Ahm, meillä ei taideta karpata tänäkään vuonna.

Eikä tässä lupauksessa vielä kaikki. Aion toteuttaa samalla myös yhden kauan haaveilemani jutun. Nimittäin Julie&Julia -henkisen keittokirjaprojektin, jossa kokkaillaan (ja vähän bloggaillaankin) läpi yksi kokonainen keittokirja. Olen suunnitellut tätä jo pienen ikuisuuden, mutta aiemmin tuntui, ettei yksikään Suomessa julkaistu keittokirja ole läheskään läpikokattavaa matskua.

Sitten törmäsin Herkun ja Koulun blogissa Heléne Johanssoin kirjaan Leipä, joka vastasi kaikkea sitä, mitä tähän projektiin etsin. Kirja ei sisällä ainoastaan herkullisen näköisiä leipäohjeita, vaan se myös opettaa alusta asti leipomisen niksit sekä tarvittavat faktat välineistä ja raaka-aineista.  Siis täydellinen tietopaketti tällaiselle jauhopeukalon keskelle kämmentä kasvattaneelle, joka osaa hädin tuskin leipoa teeleipää.

Homma menee siis niin, että minulla on koko tämä alkanut vuosi aikaa leipoa läpi kaikki Heléne Johanssoin Leipä-kirjan reilut 40 leivontaohjetta. Jos joku leivontayrityksistä menee pipariksi, yritän uudestaan niin monta kertaa, että kädessäni on vähintäänkin tyydyttävä hyvä leipä. Yhtään reseptiä en saa jätää leipomatta vain siksi, kun en osaa. Sellaiset ajatukset ovat niin vuotta 2011.

Aion myös blogata projektistani tänne, mutta lähinnä kuvin ja fiiliksin. Muutaman leipäohjeenkin saatan julkaista, mutta pääsääntöisesti pyrin olemaan viemättä leipää leipäkirjalijan suusta. Jos leivät siis rupeavat tuntumaan ylitsepääsemättömän houkuttelevilta, suosittelen hankkimaan tämän kirjan :)

Eli näillä eväillä uuteen vuoteen. Toivotaan, että 366 päivän päästä täällä ruudun takanana bloggailee tuore leipäexpertti!

Viiden tähden vegaani

Rehellisesti: kun sain Kustannusosakeyhtiö Moreenilta käsiini arvostelukappaleen Elina Innasen Viiden tähden vegaanista, olin nuolla paketin. Tätä on odotettu!

Olen ollut hirmu innoissani tästä keittokirjaprojektista aina siitä lähtien, kun Elina Chocochili-blogissaan asiasta kertoi. Sillä vaikka kyseessä ei olekaan Suomen ensimmäinen keittokirjailijaksi yltänyt ruokabloggari, tuntuu tämä ensimmäistä kertaa siltä kuin perheenjäsen olis palkittu jollain mahtavalla palkinnolla. Onnea Elina! Haluan, että tämä keittokirja menestyy, enkä ole epäillyt hetkeäkään, etteikö niin myös kävisi. Elina on mestari saamaan vegaanisetkin ruuat niin hyvän näköisiksi,  kuuloisiksi ja makuisiksi, että lihansyöjätkin tykkää. (Ainakin, jos oma kaveripiirini kelpaa puolueettomaksi otannaksi).

 

 

Kirja käsissäni ensimmäinen arvioni oli, että Viiden tähden vegaani vaikuttaa inspiroivalta ja herkulliselta esteettisine kuvineen. Siis juuri sellaiselta, jonkalaista kotimainen kaviskeittokirjaskene on kaipaillutkin. Tarkoitan, että toki muutkin aiemmin ilmeistyneet suomalaiset vegaanikeittokirjat ovat olleet laadukkaita ja ihan kivoja.  Ne vain ovat harmikseni keskittyneet siihen, mikä maailmalla on jo epäolennaista: ravintoarvoihin, kasvisproteiineihin ja B-vitamiinilähteisiin.  Suomalaisista kasviskeittokirjoista on puuttunut tähän asti kokonaan nautinto. Enkä tiedä teistä, mutta itseäni ei ainakaan inspiroi lukea viiden aukeaman pituista paatosta siitä, miksi liha kannattaa jättää pois lautaselta ja millä kananmunan voi korvata kasvisperäisesti, kun vaihtoehtona voisi olla nide täynnä mielitekoja. Viiden tähden vegaani on sellainen.

Kirjan kuvat ovat Elinan tapauksessa tietysti upeita ja tavattoman kauniita. Taidettiin elää vuotta 2007, kun eläinoikeusfoorumeilla kuhistiin suomalaisesta vegaanista, joka jakaa hälyyttävän herkullisia vegaaniruokakuviaan Flickrissä. Ei ole mikään sattuma, että neljä vuotta myöhemmin pystyn pitelemään käsissäni samaisen ruokakuvaajan esikoiskeittokirjaa.

Viiden tähden vegaaniin on mielestäni kiteytetty onnistuneesti se, mitä vegaaninen kasvisruoka on parhaimmillaan: maku- ja väriloistoa, tasapainoisia ateriakokonaisuuksia ja mässäilyn sallivia herkkuja. Vai miltä kuulostaa portobello-tofuburgerit, viikuna-focaccia, vadelmat viskikermassa ja mansikka-ananasgranita? Ennakkoluuloista huolimatta  nuokaan reseptit eivät ole mitään tavatonta hifistelyä, sillä turha näpertely ei kuulu Elinan keittiöfilosofiaan. Korkealaatuisissa raaka-aineissa ei silti säästellä.

Ei vaan voi muuta kuin ylistää.

Jos Viiden tähden vegaani himottaa, niin mars kirjakauppaan siitä. Kivijalkaliikkeiden lisäksi kirjaa voi tilata myös Animalian nettikaupasta, mitä suosittelen lämmöllä, sillä silloin tuotto menee eläinoikeustyöhön. :)

Pieni obsessio

Kanssafoodiet julistavat, ettei keittokirjoja voi olla liikaa. Kaksi muuttoa vuoden sisällä kokeneena olen hieman eri mieltä, mutta tunnistan itsessänikin pahimman luokan keittokirjahamstraajan ja keräilyobsession, jonka synnystä syytän  alle kouluikäisenä kaappeihin hamstrattuja kissa-aiheisia postikortteja (ja myöhemmin pyyhekumeja, tarroja, Kinder-elukoita, cd-levyjä, leffoja ja kauniita astioita). KEITTOKIRJAT ON IHANIA RAKASTAN KEITTOKIRJOJA!

 

Mitä teen näillä kaikilla teoksilla? Selailen, ihailen, haen inspiraatiota ja nautin. Hyvän  keittokirjan ei tarvitse olla se nidos hyllyssä, josta poimitaan suurin osa käytetyistä resepteistä, joten vitriinini notkuu myös niitä, joista etsitään potkua ateriakokonaisuuksiin, ideoita ruokakuviin tai köksäntuntien opintosuunnitelman ulkopuolelle jäänyttä ruuanlaittotietoutta. Ja onpa kokoelmassani myös sellaisia niteitä, jotka vain miellyttävät esteettistä silmääni - sisällöstä viis.

Yksi helpotus hyllytilan puutteelle on onneksi jo havaittu: olen alkanut vähän nirsoksi! En  enää hyväksy kokoelmaani esimerkiksi niitä kaviskeittokirjoja, jotka tarjoavat vain version vegaanisesta soijabolognesesta, koska näitä tavallisimpia kotiruokaohjeita löytyy netistäkin. Taattuja floppeja ovat myös aiheet "sata ja yksi täytekakkua" tai "välimerellistä ruokaa (paskoilla kuvilla)". Kyllä keittokirjankin olemassaololle täytyy löytyä joku syy ja kysyntä! Esteetikolle ja suoranaista ruokapornoa harrastavalle varma katastrofi on myös tilata netin kautta jenkkiläisiä keittokirjoja, koska rapakon takana on enemmän sääntö kuin poikkeus jättää kirjat kuvittamatta.

Tällä tammikuisella hetkellä suurimpia keittokirjasuosikkejani ovat poikaystävältä joululahjaksi viimein saatu, Eeva Salosen kokoama Hesarin Ruokatorstai sekä Yotam Ottolenghin ravistelevan inspiroiva PLENTY, jonka maailman parhaimpaan kirjakauppaan itsensä töihin buukannut Anna suorastaan pakotti hankkimaan. Kyseessä on kasviskeittokirjaksi varsinainen mestariteos.

 

Hyville jaetuille suosikkisijolle yltävät kokki-idolini Jamie Oliverin tasokas ja innoittava tuotanto sekä pastanrakastajan raamattu Aglio & Olio. Syksyllä hankkimaani  Fiona Beckettin Rakkaudesta juustoon - kirjaa on myös selailtu viimeiset kuukaudet vesi kielellä, sillä kattavan juustotietouden tueksi sen sivuille on koottu mys pari herkun oloista reseptiä.

Tällä hetkellä ei Suomen markkinoilla taida ollakaan yhtään must have -keittokirjaa (siis sellaista, jonka olemassaolosta tietäisin), mutta periaatesyistä odottelen edelleen sitä, milloin WSOY vaivautuu vastaamaan kuluttajien kysyntään ja suomentamaan loputkin Jamien kirjat. Välillä ihan toivoisin olevani suomenruotsalainen, koska jostain syystä ruotsiksi käännetään keittokirjojakin paljon enemmän ja nopeammalla aikataululla.