Sivut

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

LASKIAISKUPPIKAKUT


Olin suunnitellut naputtavani tämän reseptin blogiin vasta lähempänä laskiaista (laskiaissunnuntai on 15.2.), mutta vierailu marketin pullavuoren juurella muistutti, että meillä suomalaisilla on tapana aloittaa sesonkiherkkujen myyminen ja nauttiminen e-rit-täin a-jois-sa. Ja mikäs siinä - kyllähän minäkin leivoin näitä laskiaiskuppikakkuja hyvissä ajoin. Itse asiassa tasan kuukausi ennen h-hetkeä. Kun aloittaa varhain, ehtii syödä enemmän!

Olen useasti lipsauttanut, kuinka en välitä muusta nisusta kuin mantelimassalla, kermavaahdolla ja ehkä vielä hillollakin täytetystä laskiaispullasta. Senkin syönnissä on rajansa. Tänä vuonna se raja on ilmeisesti 0 kpl, kun silkka ajatuskin vähän kuvottaa. Niinpä keksin kehittää pullalle korvikkeen ja vaihdoin hiivan ja kardemumman muffinitaikinaan. Tosin jälkikäteen mietittynä sen kardemummankin olisi voinut hyvin nakata näihin laskiaiskuppikakkuihin.

Laskiaiskuppikakkujen nerokkuus piilee niiden sisälle jemmatussa mantelimassassa ja päälle lapioidussa hillossa ja kermavaahdossa. Kerrankin saa siis nauttia kumpaakin täytettä samassa leivoksessa! Mantelimassasydämen koossa ei muuten kannata sitten säästellä! Enempi on parempi, sanon mä!

LASKIAISKUPPIKAKUT (n. 10-12 pl)


Taikina:
4½ dl vehnäjauhoja
2½ dl sokeria
2½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 dl maitoa
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
75 g voisulaa
Mantelimassaa

Pinnalle:
Hilloa (vedalma- tai mansikkahilloa)
Kermavaahtoa
Mantelilastuja

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

2. Siivilöi jauhot, sokeri, leivinjauhe ja suola kulhoon. Vatkaa maito, munat, vaniljasokeri ja sulatettu voi toisessa kulhossa. Sekoita jauhoseos maitoseokseen.

3. Kaada taikina muffinivuokiin. Jemmaa kuppikakun sisälle pala mantelimassaa. Paista kuppikakkuja uunissa n. 20-25 minuuttia.

4. Kun muffinit ovat jäähtyneet, lusikoi niiden päälle noin teelusikallinen hilloa. Piilota hillosilmä pursottamalla kermavaahtoa päälle ja koristele kermavaahto vielä mantelilastuilla.

 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

KVINOAGRATIINI SIENILLÄ JA MUNAKOISOLLA

 
Viime aikoina minusta on tuntunut, että olen blogiharrastuksestani huolimatta  jatkuvasti hieman jälkijunassa ruokatrendien kanssa. Kuulin esimerkiksi ramenburgerista vasta vuosi sen jälkeen, kun nuudelisämpylät olivat lähteneet valtaamaan maailmaa, ja ei, en todellakaan ole maistanut nyt niin supertrendikästä vietnamilaista pho-keittoa. Mitä se edes on? Kun lehtikaali uutisoitiin burgereitakin isommaksi hitiksi jenkeissä, nyrpistelin ajatukselle nenää kotisohvalla  ja googletin.. oi kyllä... reseptejä vuoden takaisesta trendiaineksesta kvinoasta. Et kyl' maar, tässä kirjoittaa kenties Suomen epätrendikkäin ruokabloggari. Bloggaan tänään siitä, mistä muut intoilivat jo eilen.

Mutta niin, niistä kvinoaresepteistähän minun piti kirjoittaa. Harras googlaus johdatti minut nimittäin Annie's eats -blogin sieni-gouda-kvinoa-paistoksen äärelle ja siitähän se uteliaisuus ja halu kokata taas lähti. Toimiiko kvinoa muka oikeasti mac'n'cheese -henkisessä gratiinissa? Poikkesin vain sen verran Annien reseptistä, että vähensin sienten määrää (+ sienilajien määrää) ja lisäsin joukkoon munakoisoa. Nyt kun ei todellakaan ole tuoreiden sienten sesonki ja asiasta muistuitti myös lähikauppani nuupahtanut sienitarjonta.

Ja että oliko hyvää? No KYLLÄ. Juuri täydellistä keskitalven mukavuusruokaa salaatin kanssa nautittuna. Ulkonäöllisestihän gratiini ei ehkä pärjäisi ruokamaailman missikisoissa, kuten kuvasta huomaa, mutta väliäkö sillä, kun maku on mahtava, Tehkää siis tätä!

KVINOAGRATIINI SIENILLÄ JA MUNAKOISOLLA


2 dl kvinoaa
4 dl kasvislientä (4 dl vettä + 1 kasvisliemikuutio)
Öljyä paistamiseen
200-300 g herkkusieniä
1 pieni (n. 400g) munakoiso
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
½ dl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 dl ranskankermaa
150g goudaa raastettuna (tai muuta voimakasta juustoa)
Suolaa ja mustapippuria

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi kattilassa. Lisää kvinoa ja kypsennä keskilämmöllä kannen alla n. 15 min tai pakkauksen ohjeen mukaan.

2. Pese ja viipaloi herkkusienet. Pese ja kuutioi munakoiso. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta juusto valmiiksi.

3. Kuumenna öljy paistinpannulla. Öljyä saa olla aika reilusti, sillä munakoiso imee sitä rutkasti itseensä. Kuullota sipulia ja valkosipulia. Lisää muanakoistot, sienet ja timjami. Paista, kunnes munakoisot ja sienet ovat saaneet hennon rusketuksen. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

4. Yhdistä kvinoa, sieni-munakoisopaistos, ranskankerma ja 2/3 juustoraasteesta. Maista ja lisää suolaa, jos tarve. Kippaa seos voideltuun uunivukaan ja ripotele loput juustoraasteet päälle.

5. Gratinoi paistosta uunissa n. 15 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja kuplivaa.



maanantai 12. tammikuuta 2015

GRAAVILOHIPIZZA


Sain ennen joulua Delicard-lahjakortin, jonka törsäsin uuden vuoden blinejä silmällä pitäen graaviloheen. No sitä lohtahan sitten tuli - yhteensä 750 grammaa! Voitte arvata, ettei kaikkea nautittu ihan vaan blinien kaverina, vaan määrästä riitti hyvin myös muun muassa pizzaan.

Graavilohipizzan idean sain Teresa Välimäen ja Johanna Lindhlmin Hyvää joulua -kirjasta, jossa graavilohen tilalla on käytetty kylmäsavulohta ja pinaatti on korvattu rucolalla. Molempi varmasti parempi. Tämä pizza ainakin oli ihan super-hyvää!

GRAAVILOHIPIZZA (3-4 pientä annospizzaa)


1 annos pizzataikinaa
1-1,5 dl vihreää pestoa
Oliiviöljyä
2 palloa mozzarellaa viipaleina
200 g kirsikkatomaatteja
300 g graavilohta viipaleina
Baby pinaatin lehtiä
Mustapippuria

Valmista pizzataikina ja jaa se 3-4 osaan. (Itse teen tuosta taikinamäärästä aina kolme pizzaa, vaikka ohje on alunperin neljään annospizzaan.)

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Laita uuninpelti 5 minuutiksi uuniin kuumenemaan, niin saat pohjasta rapeamman.

Kauli ja muotoile pizzapohja leivinpaperin päälle. Lusikoi pohjan päälle vihreää pestoa. Asettele päälle mozzarellasiivuja. Voitele paljaat reunat oliiviöljyllä. Paista pohjaa uunissa n. 15 min. Ota sen jälkeen pohja uunista ja asettele päälle viipaloidut kirsikkatomaatit, graavilohisiivut ja pinaatinlehdet. Rouhaise perään vielä hieman mustapippuria.

Valmista loput pizzat samalla tavalla. Nauti pizzat lämpiminä.

perjantai 9. tammikuuta 2015

PARASTA JUST NYT - TAMMIKUU

Sain viime toukokuussa kuningasidean listata teille sen hetken eniten inspiroivia ja parhaiten maistuvia asioita blogini aihepiiristä. Se kuningasidea löytyy edelleen Bloggerin luonnoskansiosta - sisältäen pelkän otsikon.

Tyhjä unohdettu luonnos muistui nyt mieleeni, kun Suolaa & hunajaa -blogi lanseerasi joulukuussa saman henkisen parasta juuri nyt -palstan. Mitäs jos minäkin, sittenkin? Se on nimittäin tosi asia, että välillä mieleen ryöpsähtelee paljonkin hehkutettavan arvoisia asioita, joista ei kuitenkaan riitä aihetta kokonaiseen omaan blogikirjoitukseen. Kuten esimerkiksi tällaisia:

Lohiperunalaatikko piparjuurituorejuustolla.

PIPARJUURITUOREJUUSTO LOHI-PERUNALAATIKOSSA. Kikka kolmonen jokaiselle kokille, joka haluaa tästä klassikkoruuasta vieläkin maukkaampaa: ennen uuniin laittoa viimeistele vuoka lusikoimalla pinnalle purkillinen Cantadoun piparjuurituorejuustoa. T O I M I I.

JAMIEOLIVER.COM. Vaikka Jamien naama ja maneerit televisiossa jo kyllästyttävät, ei se poista miehen vaatimatonta titteliä omana ruokajumalanani. Jamien sivuilla viihtyisi kepeästi tunnin ellei parikin raksimassa reseptejä to do-listalle ja nauttimassa taidokkaiden ruokakuvien ja annosten viitoittamasta ruokapornosta. Netin eittämättä paras ruokasivusto!

Vegechili.

VEGECHILI. Tämä lempparein kasvisruokani sopii hyiseen tammikuuhun(kin). Mausteisen tomaatti-papusoosin, lähi-idän mausteilla kruunatun uunibataatin, guacamolen ja ranskankerman liitto on vaan lyömätön. Ohje vegechiliin löytyy täältä.

HEDELMÄT. Kuulun siihen monotoniseen ryhmään, joka vuoden vaihtuessa julisti aloittavansa terveellisemmän elämän ja vaihtoi ainakin karkit luonnollisempiin makeisiin. Suurin fixaationi on tällä hetkellä vihreät viinirypäleet ja kiivi, jota järkytyksekseni pystynkin syömään. Nuorempana (ja varmaan vieläkin siitepölykauden aikana) sain silmät vuotamaan ja kitalaen verille silkasta kiivin ajattelustakin.

HERNELEVITE. Todellakin. Muistelin eilen tätä ruokablogiskenen perinneherkkua vuodelta 2007 ja iltaan mennessä olinkin jo päällystänyt sillä kaikki leipäni. Ai että. Ohje tahnalle löytyy vaikkapa Unelias kokki -blogista, vuoden 2007 arkistoista tietenkin.

SYNTYMÄPÄIVÄT. Juhlakausi ei lopu meillä loppiaiseen, vaan joulukrääsän pois siivoaminen antaa vain mojovan lisäsysäyksen lapsen synttäreiden suunnitteluun. Pop up kemuihin lähti jo tilaus mustista ja valkoisista ilmapalloista ja ensi viikolla suuntaan Confetin Tuusulan myymälään kuluttamaan. Ajattelin leipoa tänä vuonna panda-kakun, ehkä vähän tämän tyyppisen.  Kuppikakutkin voisi koristella samalla teemalla.  Vaikka tänä vuonna juhlimme meidän kaksivuotiasta ihan vain aikuisten sukulaisten kesken, en malta millään olla panostamatta koristeluihin ja teemaan. Ja ainiin, olihan ne omatkin synttärit jo 5.1.!


Mitä mieltä olette tällaisista postauksista aina sillon tällöin tai kerran kuussa? Onko näissä mitään järkeä? Kiinnostaako ketään edes?

tiistai 6. tammikuuta 2015

THAIMAA 29/11-11/12/2014

Oli aikoja, jolloin lähes halveksin Thaimaahan matkustavia. Mitä nähtävää siellä muka on? Auringon rytistämiä skandeja ja suomea osaavia natiiveja rantakuppiloineen?  Ei niinku yhtään mun juttu. Mielummin matkustinkin vaikka Berliiniin.

Nyt hirpsteriasenteeni jo naurattaa. Reissaaminen ulkomaille loppui aikanaan kuin seinään lapsen synnyttyä (tai no tietty vähän ennen sitäkin jo) ja kun rupesimme kesäkuussa suunnittelemaan ensimmäistä matkaa sitten kesän 2012 oli päällimmäisenä tunteena vain halu päästä niin pitkälle ja lämpimään kuin vähillä rahoillamme vain pääsi. Kohteeksi valikoituikin yhdistelmäloma Bangkokissa ja Cha-amissa, siis siellä hirvittävässä Thaimaassa.

Marraskuussa näin aurinkoa yhteensä vartin, kun osasin katsoa työhuoneen ikkunasta ulos oikeassa kulmassa oikeaan aikaan, ja viikko ennen reissuun lähtöä satoi joka päivä, mikä vei yhteiselon uhmaa pulppuavan taaperon kanssa aivan uudelle tasolle kökkiessämme neljän seinän sisällä 24/7. Arvatkaa olisinko lähtenyt mielummin kahdeksi viikoksi märkään ja yhtä pimeään Berliiniin kuin +30 asteen lämpöön syömään saaveittain stir fry morning glorya? Noup. Helsinki-Vantaalla kykenin vain kättelemään itseäni ja onnittelemaan lämpimästä kohdevalinnasta ja täydellisestä ajoituksesta.


BANGKOK. Olen pitänyt kaupunkia vähän semmosena Kaakkois-Aasian Pasilana. Paikkana, jossa pääasiassa vaihdetaan vain lentokoneesta toiseen päästäkseen kirkkaammille vesille, isommille nähtävyyksille ja suurempiin seikkailuihin. Todellisuudessa tämä luulo johtui vain siitä, etten tiennyt Bangkokista yhtään mitään. Ennen reissua luin jonkin verran matkaoppaita ja kysyin kavereilta vinkkejä, mutta siitä huolimatta olo oli kuin ulapalla vielä lentokentältä ulos kuumuuteen marssiessani. Mitäs täällä pitäisi nyt sitten tehdä?

Ihan ensimmäisenä päätimme nukkua, sillä yli 24 tunnin valvomisesta aiheutuu yllättävän väkevä koomatila. Asuimme Holiday Inn Bangkok Silomissa, joka sijaitsi vain parin korttelin päässä Surasakin skytran-asemalta ja muutenkin mielestäni aika hyvillä ja siisteillä mestoilla. Ja seuraavaksi tietysti shoppailtiin, sillä MBK yllätti tämänkin antishoppailijan mm. kenkävalikoimallaan.  Saattoikin käydä niin, että mukaan Suomeen läti naurettavalla hinnalla muutamatkin conssit ja kesäkengät.

Eräänä aamuna päätimme käydä Siam Centerin Ocean Worldissa, toisena China Townissa. Kumpanenkin oli omalla tavallaan näkemisen arvoisia. Illat pyörimme pitkälti hotellin kulmilla, sillä  Bangkokin ongelma on vähän se, että pidempiä siirtymiä ainakin takseilla on pöljää harrastaa ruuhka-aikaan. Kaupunginosasta viereiseen siirtymisessä voi pahimmillaan kulua aikaa tuntikin! Aikataulujamme myöskin ahdisti vähän lapsen nukkumaanmenoaika siinä klo 21 aikaan. Siinä ei hirveän kauas viitsi lähteä seikkailemaan ja iltaa viettämään.

Ruoka Bangkokissa oli erinomaista enkä muista syöneeni reissullamme yhtään huonoa ateriaa. Oikeesti. Aivan Holiday Innin lähettyviltä, Si Wiang -kadulta löysimme pienessä puutalossa toimivan idyllisen Baan Chiang -nimisen thairavintolan, jonka morning glorylla ja vihreällä currylla olisin voinut elää  lopun elämääni.  Myös kuppilan drinkit olivat oikeaoppisia ja siis hyviä. Silom 19 Alleylla (myös Holiday Innin lähettyvillä)  Cafe De Laos tarjoili puolestaan todella herkullista thai-laos-ruokaa. Näihin kumpaankin ravintolaan suosittelen suuntaamaan, mikäli ikinä majoitutte samoille kulmille. Toki myös Siam Centerin ja MBK:n food cornerit kannattaa rämpiä läpi.


CHA-AM. Neljän Bangkokissa vietetyn yön jälkeen siirryimme pari sataa kilometriä etelään ja The Regent Cha am Beach Resorttiin, joka sijaitsee noin 7 kilometrin päässä Cha-amin keskustasta  ja  noin 30 kilometrin päässä Hua Hinista. Ah, mikä täydellinen paikka lyödä aivot narikkaan ja itsensä uima-altaaseen! Auringossa rötväämisen lisäksi tekemistäkin siellä riitti, kun pääsimme iltaisin kurvaamaan parilla sadalla bahtilla sekä Cha-amin keskustaan että Hua Hiniin (joskin täytyy sanoa, etteivät ne Bangkokin jälkeen oikein napanneet. Tykkäsin enemmän meidän rauhallisesta resortistamme). Yhtenä päivänä päätimme lähteä retkelle myös Pala-U:n vesiputouksille, mikä olikin hieno reissu. Pääsin/jouduin hei uimaan satojen suojeltujen karppien keskelle!

Cha-amissa ravintola- ja ruokatarjonta oli tietysti yksitoikkoisempaa kuin Bangkokissa, mikä ei yllättänyt. Se kuitenkin yllätti, että vaikka resortimme vieressä oli pieni paikallinen kylä ravintoloineen, jäivät parhaat ruokamuistot resortin omista ravintoloista. Cha-amissa jouduin vähän myös itkemään stir fry morning gloryn perään, sillä jostain syystä sitä ei löytynyt listoilta tai sitä ei pystytty raaka-ainekadon takia valmistamaan oikein missään. Hua Hinista löysimme pari kehuttua kalaravintolaa aivan rannan kupeesta (niitä on siellä monta vierekkäin), joissa suosittelen piipahtamaan, jos niille main eksytte. Lista ja ravintolan kala-altaat olivat täynnä ties mitä eksoottista.


SKIDIN KANSSA REISSUSSA. Vajaa 2-vuotiaan kanssa reissaaminen tuo matkaan omat mausteensa - niin hyvässä kuin pahassa, mitä sitä kieltämään. Jos olisimme päässeet tutustumaan Bangkokkiin ilman lasta, väitän, että olisimme nähneet enemmän ja syöneet ainakin muutamassa michelin-tason tähtiravintolassa. Nyt sellainen jäi vain haaveeksi. Toisaalta rantaloma paratiisiresortissa olisi varmasti ollut ikävystyttävämpi, ellei mukana olisi ollut  uimisesta täysin fileiksi menevää ja toppahaalarittomista keleistä nauttivaa naperoa.

10 tunnin lennot 12-kiloisen sylilapsen kanssa sujuivat sekä mennessä että tullessa... no... ne sujuivat.  Ja niistä viisastuneena voisin sanoa tuleville kohtalotovereille vinkkinä ainakin sen, että pakatkaa  käsimatkatavaroihin mukaan vaihtovaatteita -  myös itsellenne. Jos nimittäin sinunkin pahin pelkosi on yläilmoissa päällesi yrjöävä lapsi, tulee se myös todennäköisesti käymään toteen. Ja jos vain mahdollista, varatkaa istumapaikat  turistiluokan ensimmäisestä rivistä, jossa riittää sekä jalkatilaa itselle että jaloittelu- ja leikkimistilaa lapselle.

Olimme käyneet pitkin syksyä kädenvääntöä siitä, otammeko mukaan matkarattaat, kantorinkan vai molemmat. Päädyimme  molempiin, mikä jälkiviisaana oli ihan oikea ratkaisu. Bangkokissa huomasimme hyvin äkkiä rattaiden puutteet, kun yhdelläkään käyttämällämme skytrain-asemalla ei ollut hissiä ja jalkakäytävien kanttikivet nyt vaan sattuivat olemaan kaikkialla sen +20cm korkeita ilman madalluksia ja luiskia. Toisaalta taas välillä oli mukava käydä vaikka kaupassa ilman, että selkä valui limaa puolen korttelin jälkeen. Cha-amin resortissa olisi varmasti pärjätty kokonaan ilman rattaita tai rinkkaa retkiä lukuunottamatta ja Hua Hinissa oli sen verran väljää jalkakäytävillä ja teillä, että rattailla pääsi rullailemaan suht kivuttomasti.

Ruokapuolta emme osanneet sressata etukäteen, koska laps on kaikkiruokainen ja päässyt jo ajat sitten ns. "aikuisten ruokien" ja voimakkaampien mausteiden makuun. Matkan aikana skidi söikin  paljon paistettua riisiä sekä miedompia nuudeliruokia (esim. klassinen pad thai upposi kuin veitsi voihin), joskin yllättävän paljon myös helposti sormisyötäviä ja siten vähemmän sotkua ravintoloiden lattioille synnyttäviä ranskalaisia, uppopaistettua kalaa ja kanavartaita. Väli- ja iltapalaksi haimme kaupasta aina jugurttia ja banaania ja Cha-amin hotlasta sai ostettua huoneisiin myös valmiiksi viipaloitua ja kuorittua ananasta, vesimelonia ja papayaa.  Parasta! Parista isommasta kaupasta yritimme metsästää puurotarpeita, mutta niitä ei harmikseni löytynyt.

Kaiken kaikkiaan pidän Thaimaata helppona kohteena pienen lapsen kanssa reissaamiseen, jos ei pitkähköä (ja pahimmassa tapauksessa yrjön kruunaamaa) lentomatkaa oteta huomioon. Paikalliset tuntuivat rakastavan varsinkin länsimaalaisia vaaleaihoisia ja -hiuksisia lapsia eikä meitä katsottu pahalla edes niissä ravintoloissa, joissa suurin osa nuudeleista päätyi lapsen suun sijasta penkille ja lattioille (no annoimme kyllä vähän reilummin tippiäkin niissä paikoissa). Kaupoista löytyi myös vaippoja, lehmänmaitoa ja jonkinlainen valikoima vauvanruokaa eikä vatsatautejakaan tarvinnut pelätä. Siis sinne vaan matkalle!

***

Että sellainen reissu. Lähtisinkö uudestaan? Ehdottomasti! Bangkokkiin varmasti palaankin viimeistään sitten, kun reissata raaskii ilman lastakin, mutta sitä ennen Etelä-Thaimaan valloitus kiinnostaisi. Ehkä ensi talvena sinne? Syödäänköhän siellä stir fry morning glorya? Toivottavasti!


torstai 1. tammikuuta 2015

VUODEN 2014 PARAS KEITTOKIRJA

Näin vuoden vaihtuessa uuteen media tykkää myllyttää listauksia erilaisista kuluneen vuoden parhaista paloista. Niin tykkään minäkin. Tänään ajattelin kuitenkin säästää aikaanne (ja myös omaa aikaani) ja loikata suoraan parhaimpaan. Mielestäni viime vuoden paras keittokirja on --- TÄTTÄRÄÄ --- tässä:

Vuoden 2014 paras keittokirja on Elina Innasen Vegaanin keittiössä.
Kun vuosi sitten kuulin Elinalta, että hän kuvaa ja kirjoittaa taas keittokirjaa, pieni innostus hiipi kytemään minuun kasvaen koko ajan sitä syksyistä päivää kohti, jolloin kirjan arvostelukappale* kolahti postiin noudettavaksi. Tiesin odottavani priimaa, sillä Elinan ensimmäinen opus Viiden tähden vegaani on pysynyt keittiömme kymmenen luetuimman keittokirjan joukossa ilmestymisestään lähtien ja onhan tuo Elinan blogi Chocochilikin aika puhki plärätty. Entisenä kasvissyöjänä kaipaan lautaselleni välillä ihan vegaanistakin ruokaa ja useimmat Chocochilin arkistoista löytyvät ohjeet ovat onneksi helposti kopioitavissa myös sekasyöjän kotikeittiöön, vaikka ei omistaisikaan sitä kaupan tehokkainta ja kalleinta pähkinöitä jauhavaa tehosekoitinta ja suurta superfood-varastoa. Välillä nimittäin harmittaa, että niin moni hyvä ja laadukas kasvisruokablogi on täynnä reseptejä, joita ei voi valmistaa ellei satu olemaan joku pro rawfood-välineurheilija.

Vegaanin keittiössä on muhkea 252-sivuinen makumatka köökkiin, jossa ei käytetä lainkaan eläinperäisiä ruoka-aineita. Tämän eepoksen kokoisen kirjan reseptit ovat terveellisiä, edullisia, arkeen sopivia ja ennen kaikkea ajan hermolla. Kun vielä 15-20 vuotta sitten kasviskeittokirjat olivat tylsästi yhtä juusresröstiä, sosekeittoa ja papumuhennosta, saa tähän kirjaan tarttuva herkutella trendikkäästi vaikka nopealla cola-seitanilla, rice & beansilla, kukkakaalicoucousilla, bataattifalafeleilla, avokado-perunasalaatilla, omenapaninilla, lanttusämpylöillä, linsseistä tehdyllä sloppy joella, vesimeloni-gazpacholla ja viiden minuutin suklaakakulla! Reseptien ja huikeiden ruokakuvien lisäksi kirjasta löytyy myös kikat idätykseen, kuivattujen papujen keittämiseen, yrttien ja versojen kasvattamiseen, sesonkiajatteluun sekä ruokamenojen leikkaamiseen. Ja jos vegaanisen ruuan perusteet eivät ole ennestään tuttuja, ei huolta, sillä kirjan takaosasta löytyy tietoa raaka-aineista.

Olen nyt parissa kuukaudessa testannut muutamia kirjan reseptejä, mm. uunissa paahdettua lanttua ja vihreitä papuja, ja vietin minä yhden kokonaisen viikonkin kokkaamalla ja syömällä vain ruokia tästä kirjasta. Tähän asti oma suosikkiruokani on ollut rice & beans, mutta paljon herkkuja on vielä testaamattakin.  Luulenkin, että tämän kirjan sivuja selataan ahkerasti myös tänä alkaneena vuonna 2015. 

Kiitos vielä Elinalle vuoden kovimmasta keittokirjasta! Good job!


* Kirja saatu kustantajalta.




tiistai 30. joulukuuta 2014

BEST OF 2014


Vuosi vetelee viimeisiään. On siis perinteisen vuosikatsauksen aika!

Omat suosikkikokkailuni vuodelta 2014:


Tammikuu: Ramenburger. Veikeä hittipurilainen nuudelisämpylöistä.

Helmikuu: Late Lammas -kakku. Oman lapsen syntymäpäivät - mikä ihana tekosyy hyvästellä ainakin kerran vuodessa ne omaa esteettistä silmää hivelevät pavlovat ja muut kakut marjaröykkiöillä ja leipasta vaikkapa lampaan näköinen kakku!

Maaliskuu: Soijabolognesepizza. Soijarouheen ja minun historia on ailahteleva kuin kevätpäivien sää, mutta tämä pizza ylitti omatkin odotukset.

Huhtikuu: Tunapasta vol. 2.0. Kolmen sipulin tonnikalapasta tuli, näki ja voitti köksänkirjasta opitun tomaattimurskaversion 6-0. Ruokalistamme vakiokamaa nykyään.

Toukokuu: Parsarisotto 2.0. Toukokuussa kulman taakse hiipinyt kesä toi mukanaan parsasesongin ja Kiran parsarisoton, joka olikin niin hyvää, että vähän itkeä märräsinkin. Oi vihreä toukokuu, mikset sä jo tuu!

Kesäkuu: Vuohenjuustolla täytetyt grillatut paprikat. Ostin keväällä grillin ja tässä oli tulos. Veikkaanpa, että grilli savuaa täynnä paprikaa myös ensi kesänä.

Heinäkuu: Pippurinen bostonleipä. Leipä, jonka sisään on kieputettu pippurijuustoa, pekonia ja paistettuja sieniä - ou hellou!

Elokuu: Belugalinssejä ja kauden kasviksia nyytissä.  Yritin tehdä mahdollisimman halvan aterian - valmistinkin mahdottoman hyvän annoksen linssejä ja kasviksia!

Syyskuu: Oiottu paneer tikka masala. Sysky, arki, kiire - mahtava tekosyy oikaista ruuanlaitossa!

Lokakuu: Kesäkurpitsa-pekonivuoka. Yritin jossain vaiheessa syksyä vältellä gluteenia ja innostuin sen seurauksena riisilaatikkoruuista. Erityisesti tästä kesäkurpitsa-pekonivuuasta.

Marraskuu: No mitäs hittoa mä tässä kuussa tein? En ainakaan blogannut!

Joulukuu: Punajuurigraavattu uunilohi. Joulukuussa postasin varmaan enemmän kuin muina kuukausina yhteensä (enkä edes liioittele... valitettavasti), joten myös lempparireseptiä oli vaikeampi valita. Päädyin tähän helakan purppuraan punajuuriloheen, koska jatkossa sitä tulee aivan varmasti kokattua muulloinkin kuin jouluna.

Vuosi 2015?


Suuria visioita vai blogin hautajaiset? Makasin marraskuussa keskellä yötä valveilla ja mietin toista tuntia tätä kysymystä. Vuosi 2014 on ollut vähän semmonen erilainen vuosi. Ensimmäinen ruuhkavuosi.  Tiedättehän nää kiireet, kun kotona jaloissa hyörii huomionkipeä taapero, töitä on ja paljon, kello neljältä teillä ruuhkaa ja pää leviämässä kaikista aikatauluista, paikkoihin ehtimisestä ja asioiden muistamisesta? Tuntui, ettei blogille löytynyt enää aikaa ja intoa.

Riittääkö sitä aikaa ja energiaa sitten ensi vuonnakaan? En tiedä, mutta muutoshalu paremmaksi bloggariksi on taas kova. Ja koska vuodenvaihde on lupausten aikaa, olen kirjoittanut itselleni ylös mantran "LUPAAN TEHDÄ KERRAN VIIKOSSA JOTAIN BLOGIIN LIITTYVÄÄ". Ei siis enää oho-hupsis-kuukauden-blogitaukoja, vaan aion raivata viikostani minimissään sen pari tuntia aikaa bloggaamiselle. Aivan samalla tavalla kuin raivaan tilaa muillekin säännöllisille harrastuksille (joita siis on ihan sikana eli ööö... yksi... taaperojumppa).

Tällä lupauksella on tietysti hintansa. Saadakseni useammin jotain postattavaa olen päätänyt, että bloggaan jatkossa nykyistä enemmän myös liharuokia, koska niitä myös syön ja teen. Olen tähän asti vähän ujostellut postata niitä, sillä Pumpkin Jam lokeroitui kuitenkin aikoinaan kasvisruokapainotteiseksi blogiksi. Todennäköisesti ongelma on vain omassa päässäni, mutta tähän asti olen tuntenut pettäväni alkuperäiset lukijat (joita niitäkin on siis ihan sikana jäljellä, eli ainakin kaksi), jos lisään ruokiin pekonia saati lihalientä.

Vuonna 2015 lupaan tehdä vihdoin myös jotain tuolle kaksi vuotta päivittämättä olleelle reseptiarkistolle sekä blogin ulkonäölle ylipäätänsä. Se muutos ei tosin tapahdu vielä ylihuomenna eikä ehkä ensi kuussakaan, mutta vuoden päästä täällä saa luvan näyttää vähän toisenlaiselta ihan jo oman viihtyvyyden takia. Tää oranssi kurpitsameininki on niin blaah! Mitähän sitä keksisi tilalle?

Mutta tämän pidemmittä puheitta ja näiden lupausten vanavedessä toivotan enää...

...kuplivaa ja onnellista uutta vuotta 2015, teille jokaiselle!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...