tiistai 28. helmikuuta 2012

Salaattien keisari

Se se on. Joten mennäänpä kerrankin pidempiä löpisemättä suoraan lempisalaattiini.

Tosin sen haluan polleana vielä julistaa, että tein tätä annosta varten ensimmäistä kertaa ikinä ihan itse majoneesia! Eikä ollut edes vaikeaa! Vapise Felixin kruunumajoneesi!


CEASARSALAATTI  (neljälle)

noin 2 l suikaloitua romainesalaattia ja jäävuorisalaattia
parmesaanilastuja
leipäkrutonkeja

Kastike:
2 kananmunan keltuaista
2 tl sitruunamehua
2 dl oliiviöljyä
4 anjovis- tai sardellifileetä
2 valkosipulinkynttä
4-6 rkl raastettua parmesaania
1 tl dijoninsinappia
1 tl worcestershirekastiketta
hiukan mustapippuria
(tilkka maitoa tai ruokakermaa)

1.Valmista kastike tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella korkeassa kulhossa. Mittaa astiaan keltuaiset ja sitruunamehu ja sekoita.

2.Lisää öljyä ensin tipoittain ja sitten ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti sekoittaen.

3.Lisää murskattu valkosipuli, murskatut anjovikset ja parmesaaniraaste sekä mausteet.

4.Suikaloi salaatti ja pane se isoon kulhoon. Sekoita kastike joukkoon. Kastike saa olla aika sakeaa, mutta voit halutessasi löysentää sitä maidolla tai ruokakermalla. Siirrä salaatti tarjoiluastiaan ja sirottele pinnalle leipäkrutonkeja ja parmesaanilastuja. Voit rikastaa salaattia lisäämällä joukkoon katkarapuja tai paistettuja lohisuikaleita.

Ohje: hs.fi


maanantai 27. helmikuuta 2012

Viisi suunnitelmaa

Hosuli haastoi minut paljastamaan viisi toteutuslistallani olevaa suunnitelmaa. Saamansa pitää!


1. Hanki Jopo. Mielellään punainen. 16 vuotta kestänyt yhtäjaksoinen haaveilu yhdestä menopelistä on yksinkertaisesti liian pitkä aika, mikäli elinvuosiakin on takana vasta 28.

2. Kevennä, kevennä, kevennä. Hukutin viime vuoden niin löyhäperäisesti kuohukermaan, voihin ja muihin eläinrasvoihin, että nyt lähinnä närästää. Muutos on välttämätöntä ja poikkeuksena rasvakeskusteluihin voin onneksi myöntää voivani paljon paremmin käyttäessäni pääasiassa kasvis- ja kalarasvoja. Elopainokin kiittää: vuodenvaihteen jälkeen kiloja on ehtinyt karista pienellä arkisella rasvaremontilla jo muutama, vaikka muut rappioromanttiset ja hedonistiset elämäntapani junnaavat yhä paikoillaan.

3. Säästä unelmiesi matkoihin. Olin 10-vuotias, kun haaveilin jo ensimmäisestä safarista Afrikan savannilla (kiitos Leijonakuninkaan!) ja paria vuotta myöhemmin lumouduin ala-asteen historiantunnilla Perun Machu Picchusta. Nyt näiden haaveiden toteuttamiseen voisi vihdoinkin olla ajallisesti ja varallisesti mahdollisuus, mikäli säästötilille kertyisi kuukausittain edes jotain.

4. Syö Chez Dominiquessa. Mutta koska sitä raaskisi, jos CityDealin kautta puoleen hintaan ostetuista illallisistakin joutuu pulittamaan lopulta nelisen sataa euroa? Ei kuulkaa, taidan sittenkin sijoittaa nekin rahat lentolippuihin Afrikkaan.

5. Osta uusi ruokapöytä ja (kirja)hylly. Keittiömme ruokapöytä on huojuvampi kuin keinutuoli ja niin sysiruma, että vaihtuvat pöytäliinat ovat sisustuksemme vakiokamaa ihan pakostakin. Olohuoneen hyllyyn ei puolestaan mahdu enää yhtään mitään. Kirjahyllyhaaveista olenkin kirjoittanut täällä ennenkin, mutten vieläkään ole vakuuttunut hankinnan kannattavuudesta. Jos sellaiseen sijoittaa, antaako kasvanut hyllytila vain luvan haalia nurkkiin liikaa ns. turhaa kirjallisuutta?

Haastetta voi jatkaa ken haluaa, mutta eritysen kiinnostunut olisin kuulemaan muiden ruokablogistien suunnitelmista!

Raukeaa maanantai-iltaa!



sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vakiotuliainen


Sitä ei saa Suomesta, mutta kaikkialta muualta tietysti.

Tähän asti Plantan pulloja on kulkeutunt meille milloin Sisilian lomalta, milloin Berliinistä, mutta näemmä en voinut vastustaa himoa edes Sri Lankan lentokentällä 23 USD:n järjettömästä hinnasta huolimatta. Mielen heikkoutta ja järjen köyhyyttä? Ehkä, mutta toimisiko tämä siitä huolimatta avoimena kirjeenä viinejä maahantuoville tahoille: hankkikaa Planetan La Segreta  Alkoon!


perjantai 24. helmikuuta 2012

Soijarouheen turvotuksesta

Keväisen perjantain kunniaksi ajattelin palauttaa mieliin kaksi tärkeintä pointtia soijarouheen käsittelystä:
  1. Unohda soijarouhepussin turvotusohje. Sillä ei synny muuta kuin kasvisliemikuution makuista soijapuuroa.
  2. Toteuta turvotus ennemmin pannulla. Kuullota ensin mausteita ja sipulia runsaassa tilkassa öljyä. Nakkaa kuiva soijarouhe sekaan, hämmennä ja lisää pikkuhiljaa vettä, yhteensä tuplasti soijarouheen määrän verran. Ei ole vaikeaa.
soijarouheet pannulla hetkeä ennen nesteen lisäämistä

Nyt soijarouhe istuu vaikkapa tähän maailman parhaimpaan soijamakaronilaatikkoon, jonka reseptiikka on täysin allekirjoittaneen monen kasvissyöjävuoden kehityksen tulos. Ihanaa arkiruokaa, vaikka itse sanonkin!

SOIJAMAKARONILAATIKKO

1 ps (400 g) tummia makaroneja
 
1,5 dl tummaa soijarouhetta
1 sipuli
öljyä paistamiseen
½ tl savupaprikajauhetta
ripaus chilijauhetta
1 tl kasvisliemijauhetta (voi korvata myös tilkalla soijakastiketta)
3 dl vettä
3 rkl tomaattipyreetä

Munamaito:
8 dl maitoa
3 kananmunaa
ripaus suolaa

Pinnalle:
juustoraastetta
tomaattia
ripaus kuivattua tai tuoretta basilikaa

1. Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan.
2. Hienonna sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja lisää savupaprikajauhe, chili, kasvisliemijauhe ja sipuli. Kuullota minuutti tai pari. Lisää pannulle soijarouhe ja sekoita sen verran, että soija imee itseensä öljyn ja maut. Lisää vesi pikkuhiljaa parissa erässä samalla hämmentäen. Viimeistele tomaattipyreellä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
3.Valmista munamaito. Vatkaa munat rikki ja sekoita ne samaan kulhoon maidon kanssa. Mausta ripauksella suolaa.
4. Kaada puolet keitetystä makaronista voidellun uunivuoan pohjalle. Kasaa sen päälle soijarouheseos ja peittele vuoka lopuilla makaroneilla. Lisää munamaito ja pinnalle juustoraastetta, viipaloituja tomaatteja sekä basilikaa. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti.



Pssst. Jos soijarouhe ei raaka-aineena ole vielä tuttu, kannattaa vilkaista Liemessä-blogin soijakouluun!


torstai 23. helmikuuta 2012

Hot hot hot!

...eli päällimmäiseksi mieleen jäänyt maku sri lankalaisesta ruoasta. Mausteita tuottavan saarivaltion curry on tunnetusti tulisinta maailmassa, mutta mitkä muut makumuistot jäivät kutittamaan kielenkärkeen? Yrtit ja mausteet, brittien siirtomaa-ajan vaikutteet, Ceylonin tee, tuoreet ravut, banaanien makeus, ananaksien epämakeus sekä rapsakat rotit!

rapucurry

avokado-rotty

Mitä Sri Lankassa kannattaa sitten syödä?

- Rice & curryja. Täyteläisen mausteisia ja tulisia. Ihania. Turistialueiden ravintolat tarjoavat kana- ja lihacurryjakin, mutta pääsääntöisesti curryt ovat Sri Lankassa joko kasvispohjaisia (joskin mausteena käytettyjä kuivattuja ja jauhettuja pikkukaloja saattaa olla myös vegeruuissa) tai kala-/rapusoosseja.

Oppaat peloittelivat paikallisten syövänsä currynsa käsin, oikean käden sormia aterimina käyttäen, mutta me emme tähän tapaan törmänneet. Käsidesiä kannattaa silti kuljettaa mukana varmuuden vuoksi (toki muutenkin!).

- Roteja, rottyja, eli täytettyjä lettuja. Pikaruokaa. Maksavat korkeintaan euron kappaleeltaan ja ne tehdään silmiesi edessä valitsemillasi täytteillä. Hikkaduwan paras rotty-ravintola oli nimetty yllätyksellisesti Rotty Restaurantiksi ja se sijaitsi aivan hotelliamme vastapäätä, Galle Roadilla. Iltaisin paikka oli tupaten täynnä etupäässä paikallisia.

- Mereneläviä. Kalaa, rapuja ja hummereita. Etenkin rannikolla nämä ovat halpoja ja tuoreita.

- Hedelmät, kuten ananas, mango, papaya ja banaanit, ovat paikallista lähiruokaa, liki ilmaisia ja monien juomienkin pohja (makeisiin esansseihin tottuneen länkkärin kannattaa tosin pyytää tuoremehunsa ja pina coladansa sokerilla. Etenkin paikallinen tuore ananas oli mielestäni ihan käsittämättömän mauton). Suosittelen myös maistamaan oranssin king coconutin vettä, jota juodaan pillillä suoraan hedelmästä samaan tarkoitukseen kuin meillä energiajuomia. Paikalliset uskovat sen auttavan krapulaankin.

Curd & honey. Saaren ainoita maistamiamme jälkiruokia, joka käsittää (yleensä) buffalonmaitojugurtia ja palmusokerisiirappia.

- Lion beer. Tuomas halusi ehdottomasti huomiota myös tälle lagerille.

Vältä sen sijaan näitä:

- Hanavesi.
- Liha- ja kanaruoat. Ties mistä kaukaa ja mistä olosuhteista nekin on tuotu.
- Tuontiviinit, jotka ovat saarella ihan sikahinnoissa.
- Länsimaalaisille turisteille suunnatut ravintolat, mikäli et tahallasi halua keskinkertaisia ranskalaisia, pizzaa tai pastaa. Tähän lokeroon meni myös hotellimme (Citrus Hikkaduwa) keittiö, jonka illallisbuffa oli aika karsea esitys.

 
curry-lajitelma

papaya-mehut suoraan tuoreista hedelmistä

Bonus: sri lankalaiset uskovat ayurvediseen ajatteluun, joka jaottelee ruoka-aineet  niiden kuumuuden ja kosteuden mukaan. Myös tähän ajatteluun kannattaa tutustua paikan päällä! Ayurvedisessä keittiössä mm. ainesten sisäisten ominaisuuksien täytyy olla tasapainossa, jotta ruoka olisi terveellistä, ja se ottaa huomioon myös henkilön terveydentilan; vilustuneen pitää syödä "kuumia" ruoka-aineita, kuten chiliä ja inkivääriä, ja välttää "kylmiä" aineksia, kuten limenttiä ja ananasta.

jotain (?) kalaa ja keitettyjä vihanneksia

Kaiken kaikkiaan tyytyväisyys nousi väkevimmäksi tunteeksi loman ruokasaldoa muistellessa, sillä vain kasvisruokien suppeahko tarjonta Hikkaduwalla oli pieni pettymys. Tosin ymmärtäähän sen, jos kylän ravintoloiden tarjonta on luotu vastaamaan pääasiassa länsimaalaisten surffipummien kysyntään. Syökää hipit enemmän kasviksia!


maanantai 20. helmikuuta 2012

Sri Lanka

ARGH. En ole tippaakaan talvi-ihminen, mutta tänä vuonna kuluva vuodenaika on närästänyt ihan yli sietokykyni. Tänäkin aamuna vietin valehtelematta 40 minuuttia kaivaen autoani lumihangesta. Ja kun sen sitten sain poikittain keskelle auraamatonta parkkipaikkaa, vietin seuraavat 40 minuuttia yrittäen sutia sillä  edes johonkin suuntaan... päätyen takaisin siihen samaiseen parkkiruutuun. Kuinka yksilöä kehittävää!

Talvi - mikä ihana tekosyy matkustaa sinne missä pippuri kasvaa.

Ja sitä kasvaa muuten Sri Lankassa.


Byhyy. Ikävä +30 asteen lämpötilaa ja tuota Hikkaduwan biitsiä!

Haluaisitteko muuten lukea tarkempaa raporttia Sri Lankasta ja etenkin Hikkaduwasta matkakohteena?  Ruoasta onkin tulossa ihan oma postauksensa, mutta kiinnostaako teitä käytännönasiat (saarella liikkuminen, maksutavat ym.) ja se, mitä paikan päällä kannattaa nähdä ja kokea?


sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Sesonkikeitto

+
=

HERNEKEITTO KYLMÄSAVUTOFULLA

500 g kuivattuja herneitä
2 litraa vettä (voit lisätä määrää loppuvaiheessa, jos keitto tuntuu liian paksulta)
1 pkt kylmäsavutofua
1 iso sipuli
2 tl suolaa (tai maun mukaan)
1 rkl kuivattua meiramia

1. Liota kuivattuja herneitä kylmässä vedessä vähintään 8 tuntia, mielellään yön yli. Kaada liotusvesi pois.
2. Keitä herneitä 1,5 - 2 tuntia. Herneiden kiehuessa hienonna sipuli ja paloittele kylmsavutofu. Lisää ne herneiden sekaan .
3. Mausta keitto meiramilla ja suolalla. Tarkista maku ennen tarjoulua.

Herkullista laskiaissunnuntaita kaunokaiset! 

torstai 16. helmikuuta 2012

Putten pizzat

Kronologinen järjestys ei ole ollut ikinä tämän blogin vahvuuksia, joten palaan hetkeksi joulukuun alkuun. Piipahdin tuolloin Antto Melasniemen (ainakin vielä silloin) uusimmassa ravintolaviristelmässä Putte´s Bar & Pizzassa seuranani yksi, kaksi, kolme, neljä eikun VIISI bloggaavaa kaunokaista. Ainakin joku heistä nimittäin tiesi, että paikasta saa kehuttua pizzaa.


Totean heti kärkeen, etten ole mikään pizzanatsi, vielä vähemmän pizzapohjanatsi. Minulle riittää, että pizza vie nälän ja täytteiden combo on loppuun asti hiottu ja ensiluokkaisista aineksista. Paraskin pizza jää tosin mieleeni vain, mikäli ateriatilanne on ollut muuten mieleenpainuva (tästä syystä väitän syöneeni elämäni parhaimmat pizzani New Yorkin kadulla dollarin slaissina, pienessä kroatialaisessa saaressa turkoosin veden ympäröimänä sekä ensimmäisenä iltanani Sisiliassa, munakoisopizzojen pyhässä saarekkeessa). Tunnelmaan verrattuna pizzataikinan jauhojen laatu, pohjan paksuus tai paistoaika ovat aivan yhdentekevissä sivurooleissa, väitän.

Mutta minkälaisen lopputuomion epäpizzasnobi antaa ravintolasta, joka on saanut lähes ainoat kehunsa mallikelpoisista pizzapohjistaan?


Ainakin funghi-pizzan mozzarellasta, sienistä ja rucolasta koostunut täyte oli ensiluokkaista ja mutkatonta, mutta liian keskitettynä läjänä ihmiselle, joka ei syö ikinä pizzan reunoja. Pohja oli varmaan ihan hyvän makuinen, mutta ei muuten mitenkään ihmeellinen. Jos se olisi ollut edes täysi fiasko, muistaisin sen jostakin.

Pizzan hinnan sentään muistan, sillä 13 euroa keskikokoisesta, muutaman täytteen käntystä ON PALJON. Olen mielettömän pahoillani kantakaupunkilaisten suhteellisuudentajun hämärtymisestä, mikäli tuo hinnoittelu on asiakkaiden mielestä ookoo. Minulle se ei ole. Pizzan kuuluu olla halpaa ja hyvää - ei kallista ja hyvää tai halpaa ja pahaa. Jos täytteinä ei ole käytetty arvokkaita aineksia, en tajua, miten kukaan kehtaa pyytää siitä yli kymppiä Suomessakaan.

Hassua kyllä, viehätyin silti Puttesin betonibunkkerimaisesta interiööristä ja tarjoilijoista, joiden huhu kertoi aivan turhaan olevan vain turhantärkeitä, epäammattimaisia ja tylyn koleita. Ellen olisi yhä niin kiinni entisen asuinalueeni Kallion kaljakuppilakulttuurissa, voisin hyvinkin pyytää kavereitani joskus Puttesiin yksille.



Loppuun vielä: kiitos ja anteeksi.

Mistä teidän mielestä saa Suomen parhaimmat pizzat?


tiistai 14. helmikuuta 2012

Martan kasviskeittiö

Keittokirjakokoelmani kasvu on ollut viime aikoina varsin verkkaista orastavan säilytystilan puutteen johdosta, mutta kyllä sinne aina yksi gratinoiduilla ruusukaaleilla (oi nam!) koristeltu teos mahtuu. Helposti.


Sain blogin kautta arvostelukappaleen Arja Hopsu-Neuvosen ja Kaisa Härmälän kokoamasta Martan kasviskeittiöstä, johon on koottu suosikkireseptejä niin Martat-lehdestä kuin muista Marttojen julkaisuista. Ohjeita on yli 170 ja ne on jaoteltu perinteikkäästi (joskin lukijan näkökulmasta hieman epäselvästi) kevääseen, kesään, syksyyn ja talveen. Ruokaohjeiden lisäksi kirjan lopusta löytyy pieni ravinto-oppi, pieni ruoka-aineoppi sekä omat lukunsa lapsen kasvisruokavaliosta, sesonginmukaisten raaka-aineiden valitsemisesta ja kasvisaterioiden kokoamisesta. Kiistatta arvokasta tietoa juuri kasvissyönnin aloittaneelle tai lihansyöntiä merkittävissä määrin vähentävälle - kaltaiselleni, 12 vuotta kestäneen vegeilyn koulimalle, ei ehkä niinkään (vaikka pieni kertauskurssi ei, krhm, olisikaan pahitteeksi).


Ensivaikutelma kirjasta on kaunis. Pitkälle on tultu köksänkirjamaisuudesta, jolle Marttojen julkaisut niin usein haiskahtavat. Läheskään kaikista kirjan resepteistä ei löydy kuvia, mutta helppojen ja ymmärrettävien ohjeiden vuoksi se ei tässä nidoksessa edes haittaa. Sitä paitsi ne harvatkin kuvat näyttävät äärimmäisen herkullisilta.

Myös kirjan reseptiikka vaikuttaa raikkaalta, helposti lähestyttävältä sekä arkeen ja juhlaan nöyrtyvältä, mikäli poisluetaan perus soijarouhemakaronilaatikot ja kasvislasagnet. En jotenkin jaksa sitä, että nämä tavallistakin tavallisemmat ruuat pannaan viemään tilaa jokaisesta kasviskeittokirjasta, mutta kaipa jotkut niistä innostuvatkin. Itse arvostan kuitenkin enemmän kekseliäitä juurespurtavia, joita Martan kasviskeittiöstä luojan kiitos löytyy ja paljon.

Tarmokkaan läpipläräilyn jälkeen kirjan suurimmaksi puutteeksi nousi sesonkien hatara esille tuominen siitäkin huolimatta, että ruoat on jaettu vuodenaikojen mukaan. Mikäli kirjan avaa sattumanvaraisesti joltain sivulta, ei siitä käy ilmi, onko kyseisen sivun ohje talvi- vai kesäruokaa, vaan tieto pitää onkia välillä sivujenkin päästä. Asia on häiritsevä, kun sesonkiajattelua kuitenkin korostetaan Martoilla ja tässä kirjassa muuten paljon. 


Kyllä minä tätä keittokirjaa silti suosittelisin. Kannen ruusukaaligratiinin koeponnistin muuten eilen. Kuvista tuli susirumia mutta gratiinia tulee varmasti tehtyä toistekin. Säästän teidät ja odotan  kevätaurinkoa tulemaksi ennen kuin suoritan uusinnan parempilaatuisten kuvien toivossa.

Keittokirjan sponssasi Martat.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Postikortti: Hikkaduwa beach


Sinne se meni ja sieltä se tuli.

Käperryn vielä hetkeksi hytisemään villasukkiini, mutta sen jälkeen lupaan herättää blogin eloon heti pikimmiten!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...