Aamulla mietin alkanutta vuotta, tulevaisuutta ja ennen kaikkea tämän blogin tulevaisuutta. Pohdinnan päätteeksi päällimmäisinä tunteista oli into, uteliaisuus, tahto ja tekemisen nälkä, mutta ennen uusiin tuuliin heittäytyistä tahdon sanoa pari sanaa viimeisimmästä joulukalenterista. Se oli nimittäin tasan tarkkaan viimeinen kerta, kun mokoman teen.
Tuliko yllärinä? Ehkei, kun katsoo viimeisimmän joulukalenterin tasoa.
Kovillehan se on ottanut joka vuosi. Tehdä nyt 24 blogipostausta sellaisena vuodenaikana, jolloin a) on koko ajan pimeää kuin säkissä ja b) jatkuvasti ihan hitonmoinen kiire ilman mahtipontisia suunnitelmia viettää kaikki vapaa-aikansa kokaten, leipoen, kuvaten ja kirjoittaen. Tällä kertaa bloggaaja tilttasi kuitekin pahemman kerran.
Syitä on kaksi: aiheet ja aika. Kun 2012 pakersin kasaan ensimmäisen kalenterin, ei kummastakaan ollut puutetta. Olin jäänyt valtavan vatsani kanssa juuri äitiysvapaille ja takataskusta löytyi iso nippu reseptejä omista lempijouluherkuista. Nyt neljä vuotta myöhemmin tilanne oli aivan päinvastainen. Töiden, perheen ja muun elämän takia ehdin valmistaa blogattavia ruokia ja kokata niitä vain viikonloppuisin klo 10-14 välillä (eli 8h viikossa!) ja naputella ne kasaan iltahämärässä aivan sairaan väsyneenä. Ne lemppareimmat jouluherkutkin oli jo käytetty aiempien joulukalenterien täytteeksi ja sekös juuri pani kapuloita rattaisiin, sillä olen loppupeleissä aika perinteikäs jouluttaja. Jos nimittäin rakastan klassista rosollia ja omalla reseptilläni paistettua lanttulooraa, en viitsisi millään lähteä jalostamaan niitä eteenpäin vain siksi, että saisin blogiini uutta materiaalia. Se ei oikein mätsää omiin periaatteisiin, joissa blogiin pääsee vain ne reseptit, joista tykkään itse tosi tosi paljon.
Ja sitten tulee vielä syy numero kolme. Surullisinta viime vuosien joulukalenteriprojekteissani (ja etenkin tässä viimeisimmässä) on nimittäin ollut jouluun kyllästyminen, välillä jopa ahdistuminen. Joulun innokas odotus onkin vaihtunut päässäni megastressiin. Kun muut leipovat lastensa kanssa pipareita, käyvät viikonloppuisin joulumyyjäisissä ja fiilistelevät Tuomaanmarkkinoilla, olen itse viettänyt kaikki viikonloppuni hellan, kameran ja läppärin välissä, kiukutellut perheelle ja ahdistunut ahdistumistani. Ei sellaista enää, kiitos! Ensi vuonna minäkin haluan kasata sen piparkakkutalon siitäkin huolimatta, ettei meillä kukaan edes tykkää pipareista.
Elikkä näin. Ensi joulukuussa saatte siis luettavaksenne jotain ihan muuta kuin perinteisen blogijoulukalenterin (ehkä huomattavasti pienitöisemmän adventtikalenterin? Hmm hmm hmmm...), mutta sitä ennen on onneksi melkein vuosi aikaa keskittyä kaikkeen muuhun! Hip hei vuosi 2016, täältä tullaan!
