perjantai 16. marraskuuta 2012

Läksärimuffinssit Pätkiksestä

Nakkasin tänään fleximin laatikon pohjalle ja työvaatteet häkkikomeroon, sillä tästä se lähtee: seuraavat lähes 11 kuukautta kestävä vapaaherrattaruus! Jihuu! Sponsored by Kela ja hyvinvointivaltio.

Vaikka olotilani alkaa ollakin kaikkea muuta kuin kevyt ja hyväkuntoinen, olen juuri nyt oikein tyytyväinen siihen, että tämän vatsassa kasvavan mini-pumpkinin arvioitu häätöhetki yksiöstään siintää vasta jossain puolentoista kuukauden päässä. Tässähän ehtii tehdä vielä vaikka mitä! Olen esimerkiksi visioinut ja osittain jo toteuttanutkin teille ihan oman joulukalenterin ja tiedossa on pari muutakin blogiin liittyvää haastetta, joihin ehdin nyt kerrankin paneutua varttia pidemmäksi toviksi. Ja mikä parasta: nyt ehdin ja VOIN kuvata blogiruuat päivien niinä ajankohtina, jolloin on vielä valoisaa! Parasta!

Niitä parempia päivänvalossa kuvattuja kuvia odotellessa saattekin nauttia tällä kertaa Instagram-räpsyistä. Jep, ne tosiaan ovat parempia kuin se räkäkuva, jonka sain aikaan järkkärillä loisteputkilampun valossa.



Nämä pätkismuffinssit ovat oikeastaan jo läksäriklassikon maineessa, sillä olen leiponut niitä viimeiset 4 - 5 vuotta eri työporukoille aina silloin, kun olen esim. päättänyt työsuhteeni. Jostain syystä kun avainsanoina ovat olleet aina helppous, nopeus, varma onnistuvuus ja helppo kuljetettavuus kotoa työpaikalle. Ohjeen olen kopsannut vuosia sitten Kinuskikissalta.  Tarkoitus on ollut testata myös samankaltaisella ohjeella tehtyjä Daim-suklaamuffinsseja, mutta jotenkin haksahdan aina kuitenkin näihin. Pätkis ♥.

PÄTKISMUFFINSSIT (15 keskikokoista muffinssia)

1 Pätkis Mini Bites -pussi
150 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa

1. Leikkaa puolet Pätkis-pussin suklaista rouheeksi ja säästä loput muffinssien sydämiksi. 

2. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen. 

3. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi mini-Pätkis ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 12-15 min. Anna jäähtyä. Koristele esimerkiksi kermavaahdolla tai tomusokerilla.

Ohje: Kinuskikissa





10 kommenttia:

  1. Pimeän ajan kuvausta helpottaa huomattavasti kunnon salama. Kuvien valkotasapainot ja samalla värit saa kuntoon jollain "kuvankehitysohjelmalla". Mä taistelin aika pitkään salaman käyttöä vastaan ja väitin sen olevan yhtä vaikeaa kuin auton peruuttaminen. En vieläkään osaa mitään ihmeniksejä mutta tiedän sentään sen, että valoa ei pidä suunnata suoraan kohteeseen vaan heijastaa se esim. katon kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tiedän, että salama auttaisi, mutta toistaiseksi sellainen ei ole hankintalitalla. Ja onneksi voin kuvailla jatkossa päiväsaikaan, sillä auringonvaloa ei voita mikään :)

      Poista
  2. Onneksi tuo Instagram toimii, kadehdin teidän omppupuhelimia pelkästään sen takia! Tämäkin kuva on mainio, minä en saa myöskään järkkärillä mitään siedettävää juuri tähän aikaan vuodesta aikaan. Mukavaa vapaaherratar-aikaa mini-pumpkinin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njoo, Instagram onneksi pelastaa pahoissa paikoissa. Mulla tosin olisi todella paljon opeteltavaa ihan kännykkäkuvaamisessakin, sillä 80% kännykkäkuvistani on tärähtäneitä.

      Ja kiitos!

      Poista
  3. Ooohh mmm... Pätkismuffinseja! Eilisissä J:n iltamissa oli kulhollinen kääreissä olevia Pätkiksiä. Jokunen kourallinen meni parempiin suihin! Inkakin taisi saada minttusuklaamaitoa, hehe. Tässä ohjeessa pitäisi varmaan olla 2 pussia, koska menekki on aika suuri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näistä sä minttusuklaahullu varmasti tykkäisit! Suosittelen kokeilemaan. Ovat tooosi helppoja ja nopeitakin valmistaa.

      Poista
    2. Minttusuklaahullulle tuli just mieleen, että jääkaapissa on ollut jo monta päivää Marianne-Kismet. Taidampa korkata sen nyt! :P

      Poista
  4. Tsemppiä pikkujamin yksiötaipaleelle ja sen jatkolle :) <3

    VastaaPoista
  5. Jes, mietinkin juuri, mihin käytän Halloweenista yli jääneet mini-Twixit (oletettavasti melko samaa kamaa)... tähän! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...