sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tabouleh ja feta-jugurttikastike

Libanonilainen bulgursalaatti tabouleh ehti olla omalla to cook -listallani reippaan ikuisuuden, mutta nyt se on selätetty! Kaikki lähti Kampin K-Supermarketista löytämistäni liki täydellisistä pihvitomaateista (ne olivat juuri sellaisia pehmeitä ja mehukkaita - valtaosan mielestä varmaan ylikypsiä) sekä nipusta kevätsipulia, joka ei tosin ole tällä hetkellä sesongissa oikein miltään kantilta katsottuna. Hups. Sovitaanko, että jokainen korvaa sen vaikkapa punasipulilla?

Onnistuneen taboulehin salaisuus on tuoreissa yrteissä, joita täytyy olla paljon. P a l j o n. Ripautin joukkoon myös hintsusti Välimeren toisella puolella suosittua kanelia. Huumaavaa. Suosittelen kokeilemaan.

Salaatin kaveriksi sekoitin myös tzatzikinomaista feta-jugurttikastiketta, koska sitä ilman en voi esim. elää. Samalle lautaselle olisi sopinut hyvin myös paahdettu munakoiso ja paistettu halloumi. Ehkä ensi kerralla sitten.


TABOULEH -SALAATTI

1,5 dl bulguria
3 dl vettä + suolaa
2-3 kypsää pihvitomaattia (tai tavallisia tomaatteja)
1/2 kurkku
4 kevätsipulinvartta (tai pieni punasipuli hienonnettuna)
1 dl tuoretta minttua
1 dl lehtipersiljaa
4 rkl hyvälaatuista oliiviöljyä
2 sitruunan mehut
suolaa
mustapppuria
ripaus kanelia

1. Kiehauta suolalla maustettu vesi. Nosta kattila liedeltä ja kippaa joukkoon bulgur-suurimot. Sulje kattila kannella ja anna bulgurin turvota kaksikertaiseksi.

2. Viipaloi pihvitomaatit ja kurkku pieniksi kuutioiksi. Silppua kevätsipulinvarret. Hienonna tuoreet yrtit. Nakkaa ainekset tarjoilukulhoon ja lisää myös turvonnut bulgur. Lisää kaikki mausteet ja sekoita.

3. Peitä kulho kelmulla ja anna salaatin makustua ja vetäytyä kylmässä hetki ennen tarjoilua.




FETA-JUGURTTIKASTIKE

1½ dl turkkilaista jugurttia
100 g fetaa
1 valkosipulinkynsi
½ kurkku
½ dl tuoretta minttua
loraus oliiviöljyä
tilkka sitruunamehua
mustapippuria
(suolaa)

1. Raasta kurkku. Nosta raaste siivilään ja ripauta päälle suolaa. "Itketä" kurkkuraastetta hetki ja painele ja purista sen jälkeen käsin ylimääräinen neste pois.

2. Murskaa valkosipulinkynsi. Murustele feta.  Yhdistä ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

3. Peitä kulho kelmulla ja laita kylmään makustumaan hyvissä ajoin ennen tarjoilua.


10 kommenttia:

  1. Ah, ihanaa! Kesäaikaan tein tabboulehia tooosi paljon, oman kasvimaan persiljat innostuivat nimittäin kasvamaan mahtavasti. Siitä tulikin suosikkiruokiani, jota jo nyt ikävöin. Se vain oli jotenkin niin täydellistä! Lisäsin mukaan vielä keitettyjä papuja niin siitä tuli täysipainoinen ateria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki nuo pavut! Täytyy kokeilla seuraavalla kerralla :)

      Poista
  2. Nonni. Aiheutit armottoman satoikävän. Ei tämmösiä huumaavan herkullisia reseptejä saa kirjoittaa, kun satokausi on vasta päättynyt;) Sipulinvarsia, yrttejä ja tomaattia, oi miksi niitä ei saa pihasta ympäri vuoden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, yritätkö vihjata, että tämä salaatti kuuluisi ennemmin kesään kuin marraskuuhun ;). Oli mieletön tsäkä löytää oikeesti maistuvia tomaatteja vielä tähän aikaan vuodesta.

      Kesäruokaikävään auttaa muuten kummasti se seikka, että KOHTA ON SENTÄÄN JOULU. Ah, jouluruuat!

      Poista
  3. Mmm,tabouleh on hyvää:)Ja yrttejä tulee tosiaankin olla paljon;olen saanut täällä taboulehia joka on ollut enemmän vihreä kuin mitään muuta väriä,sen verran paljon persiljaa siihen täällä laitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ohjeita googlettaesssani törmäsin myös noihin variaatioihin, joissa oli enemmän yrttejä kuin mitään muuta. Ja mikäs siinä! Varmana hyviä nekin :)

      Poista
  4. Tsatsiki on yksi kreikkalaisen keittiön ehdottomista suosikeistani. Tuo fetan lisääminen tekee siitä paitsi "ei-tsatsikin" myös ehdottomasti minun keittiössäni kokeiluun menevän reseptin, kunhan saan haettua sitä fetaa! Odotukset ovat korkealla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, täällä kans syödään tsatsikia enemmän kuin varmaan yksikään kreikkalainen. Parasta on käyttää tsatsikia mm. kuivempien salaattien (esim kuskus-salaatin) "kastikkeena", kalan kylkijäisenä ja dippinä :)

      Poista
  5. Oi että, tämä näyttää hyvältä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...