tiistai 6. maaliskuuta 2012

Palak Paneer

Sri Lankasta yhä humaltuneena järjestimme tässä eräänä lauantaina intialaisen illallisen muutamalle tarkkaan valitulle. Harmiksenne/onneksenne keskityin niissä bileissä kuitenkin enemmän syömiseen ja seuraan, kuin valokuvaamiseen, eikä curry-vastaavamme Tuomaskaan jaksanut laittaa aineksia ylös (vai olinko se vaan minä, joka en väijynyt koko ajan ruutuvihon kanssa selän takana?).

Todistusaineiston puutteesta huolimatta jaan illan menun:

itse tehtyä naan-leipää
mintturaita
korianterikastike
 *
palak paneer
kukkakaali-perunacyrry
tulinen linssicurry
*
keltaista riisiä
*

Näistä banoffee ja palak paneer ovat oikeastaan ainoita, joista löytyy kunnollinen ohje. Jälkimmäisestäkin vain, koska kyseessä on oma suosikkini intialaisen keittiön saralta ja koska olen valmistanut palak paneeria tällä samalla reseptillä aina siitä lähtien, kun julkaisin sen vanhassa blogissani. On se vaan yhäkin niin kielelle kotiutuvaa, että ihmettelen, miksi en jotakuinkin elä pelkällä pinaatilla ja kotijuustolla.



PALAK PANEER (neljälle)

450 g pakastepinaattia
400 g kotijuustoa tai paneer-juustoa, leipäjuustoa, kotijuustoa, tofu, ym.
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
loraus oljyä
1 tl jeeraa
1 tl chilijauhetta
1 rkl jauhettuja korianterinsiemeniä
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl garam masalaa
1 tl suolaa
½ dl kermaa

1. Kuori ja silppua sipulit ja valkosipuli. Kuori ja raasta inkivääri.
2. Kuumenna ruokaöljy korkealaitaisessa paistinpannussa tai kasarissa. Lisää jeera, chili ja korianteri. Kun mausteet "avautuvat" ja keittiön valtaa ihana tuoksu, lisää sipuli- ja valkosipulisilppu. Kuullota.
3. Lisää tomaattipyree, garam masala ja suola. Sekoita hyvin. Lisää pakastepinaatti ja jätä hetkeksi kannen alle hautumaan.
4. Kuutioi juusto ja lisää pinaatin joukkoon. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla 5-10 min. Lisää kerma ja anna vetäytyä 5 minuuttia.
5. Tarjoile riisin, ohran tai linssidahlin kera.

Ohje: Marianne Kiskola - Kasvisruokia Aasiasta


Tähän loppuun sopii vielä yksi suosikkisitaateistani:

"Hurry Hurry Hurry
Buy my rice and curry"

- ruokafilosofi Dr. Bombay, 1998 jKr.




6 kommenttia:

  1. Oh ja nom. Oli varmaan aikamoisen päräyttävä setti. Ja mikäs sen parempaa - ihan oikeesti - kun unohtaa kerrankin se kamera ja keskittyä kavereihin ja syömiseen. Sattuu meinaan omallekin kohdalle niin harvoin, että en panis pahakseni jos niin kävis useamminkin. :)

    ps. Kivat sulle rice and currystä, arvaa SOIKO PÄÄSSÄ. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Harmittaa vaan, että niinä harvoina kertoina jää myös hyvä blogimatsku tallentamatta :(

      Ps. SE OLI TARKOITUSKIN. Hahhaa!

      Poista
  2. Oi saispa nyt tuollaisen menun!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hyvä, vaikka itse sanonkin. Istui hyvin porukkaan, jossa osa oli kasvissyöjiä ja osa taas tulisen ruoan ystäviä (ja eräs bloggari kumpaakin) :)

      Poista
  3. Todella hyvää! Jouduin muokkaamaan reseptiä ja laittamaan kauppaan unohtuneen kerman tilalle rahkaa. Hyvää tuli silti. Teki heti seuraavana päivänä mieli tehdä tuotaa uudestaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Kaksi kertaa jo tehnyt.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...