torstai 20. helmikuuta 2014

TSEK THIS: KIPPO @ FORUM

Tässä blogissa ei jaella turhan usein ravintolakokemuksia (saati ravintola-arvosteluja, hui!), koska en a) osaa kirjoittaa niistä riittävän mielenkiintoisesti ja b) ole järin kiinnostunut niistä edes lukijan roolissa. Itse asiassa jätän lukematta jopa lempibloggaajieni ravintolasepustukset. Samalla kuitenkin allekirjoitan sen, ettei helmiä kannata hautoa vain omana tietona, joten nyt seuraakin historiallinen postaus ja kehotus:
menkää ihmiset Kippoon ja syökää!


Työelämään palaamisen yksi lukuisista plussista on ollut mahdollisuus sopia lounasdeittejä työpaikkani lähellä pakertavien ystävien kanssa. Tällä viikolla moikkasimmekin Jaanan kanssa toisiamme avokadoa, mozzarellaa, hummusta ja omenaa sisältäneiden leipien takaa Forumin 3. kerroksen Kipossa. Leivän kurlasin alas tuorelingotulla mehulla, jossa oli ainakin porkkanaa ja mustikkaa,  ja sokerihampaan tainnutin valkosuklaan ja mustikoiden kera tarjotulla jugurttijäätelöllä. Ja sitten olinkin jo nirvanassa. Omnomnom-nirvanassa.

 
Oikeasti olen varmaan todella jäljessä kehityksestä (kiitos kotiäitivuoden!). Kippohan on jo pari vuotta vanha yritys ja kaikkihan sen konseptin tietää: jugurttijäätelöä höysteillä, leipiä kasvistäytteillä ja vegaani-optiolla, smoothieita ja tuorelingottuja mehuja laadukkaista raaka-aineista, luomua ja reilua kauppaa.  Paitsi minä en tiennyt. Olin vain kuolannut Kipon hävyttömän hyvännäköisiä avokadoleipiä Instagramissa ja vain kuvitellut, miltä ne maistuvat.

En kuvittele enää. Sen sijaan voin kertoa, että yksi ruoka-addiktio on taas syntynyt: pakko päästä lounasleiville Kippoon jälleen ensi viikolla! Pakko pakko pakko.

Pakko.

Menkää tekin.

4 kommenttia:

  1. Haa, ilmoittaudun lounasseuraksi! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! En tiennyt Kippoa minäkään.

    VastaaPoista
  3. Me kanssa sitten kun taas stadissa tv. Heini

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa mainiolta paikalta! Jugujäätelöä oon syöny, mutta Kippo on vielä testaamatta. Ehkäpä seuraavalla Helsingin-reissulla. Avokadoleivät, mmmm.

    Ja jännä tuo ravintolakokemusasia. Musta ravintola-, kahvila- yms. postaukset on blogeissa tosi kivoja. Luen niitä mielelläni ja pistän parhaat vinkit talteen reissuja varten. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...