torstai 8. syyskuuta 2011

Linkkivinkkejä

Luen liikaa blogeja.

"Liikaa" on äärettömän hyvä termi selittämään sen olotilan, kun silmät sahaa neljättä tuntia raikasta ja omaperäistä tekstiä tajuamatta ollenkaan, mikä blogi on edes kyseessä, sillä välilehdissä on auki jo kymmenen seuraavaa. Lopulta olen oksentaa näyttöpäätteen valon synnyttämästä päänsärystä. Taidan olla bloginarkkari.


Ja narkkari tai ei - surullisinta on tajuta valehtelevansa itselleen siitä, että kaikki lukemansa blogit olisivat muka jotenkin hyviä. Ei ne oo. Vain murto-osasta voin nauttia yhtä paljon kuin Kotikadun jaksoista (Tiedän, että te kaikki ette ehkä ymmärrä tätä vertauskuvaa. Poor you).  Ajattelinkin siis listata tähän muutaman niistä hyvistä blogeista, jotta itsekin muistaisin, mistä pidän. Hyvät ruokablogit jätin tosin suosiolla huomioimatta. Niitä löytyy tuolta sivupalkista.


Laura loves. Koska Laura on vaan paras! Tunnustan stalkanneeni  Lauran elämää erään toisen nettipalvelun kautta jo vuosikausia ja olinkin ihan into piukeena, kun rouva päätti perustaa blogin. Nytpä saan nähdä kuvia myös maailman söpöimmästä Sulosta! Ja yrittäkääpä muuten bongata Lauran kolumneja ja lehtijuttuja (mm. Mondosta!). Tää mimmi meinaan osaa kirjoittaa!

Avec Sofie. Koska maailma olisi astetta rumempi ilman visuaalivelhon Sofien kuvia. Rakastan blogin sokerisia herkkuja sekä matkakertomuksia, joita paljon Aasiassa reissannelta bloggaajalta riittä. Ihana piristys päivään!


Paikka auringossa. Koska en aiemmin tajunnut, miten paljon rakastan katsoa hyviä valokuvia, joista joka ikinen on kuin suuri tarina. V-au.




Jutta moi! Koska maailma ohittaisi muuten ne elämän mielenkiintoisimmat kuvakulmat.Tykkään tavasta, jolla Jutta katsoo elämää objektin takaa.

Cosy Home. Koska ei ilmeisesti riitä, että Saijan koti on söpöimmistä söpöin, vaan myös Saijan tuttavat asuvat mitä pirteimmissä ja inspiroimmissa kodeissa. Sisistusblogien kuningatar!




Kaikki mitä rakastin. Koska Eeva!  Anteeksi nyt vaan, mutta mielestäni tähän ei edes tarvita muita syitä.

Kaukokaipuu. Koska on vaan niin siitiä törmätä blogiin, jonka pitäjillä on hyvin samat intressit kuin itselläni. Ja halooo, oma elämänihän on pelkkää kaukokaipuuta.

Voisihan tätä listaa jatkaa vielä lisääkin, mutta tutustukaa nyt ihmeessä ensin näihin, jotta pääsen jatkamaan laukkujeni pakkaamista. Illan suurin kysymys tulee todennäköisesti olemaan se, kuinka paljon saksalainen riesling tulee viemään tilaa matkalaukustani paluulennolla :D



7 kommenttia:

  1. O-ou, tuossahan on muutama uusi, erinomainen tuttavuus. Olen kans jo niin pahassa blogikoukussa, että pitäisi melkein vältellä uusien selaamista...

    VastaaPoista
  2. Mari, sä oot ihana! Piristit just mun päivää niin paljon, että itku pääsi silkasta ilosta kun mun blogi löytyi noin huippujen blogien joukosta! Kivaa että sieltä löytyi myös pari ennestään tuntematonta, joita lähden selaamaan nyt heti! Olen otettu. <3
    Ja olen myös kateellinen että sä oot nyt Berliinissä. Paljon kuvia sitten sieltä, että voin haikailla!:)

    VastaaPoista
  3. Heipähei, olen Aniliini, bloginarkkari tämäkin :)

    Kiitos näistä blogivinkeistä - ihan huikeita uusia tuttavuuksia. Samalla löysin tieni myös upeaan blogiisi!

    VastaaPoista
  4. kiitos vinkeistä! minäkin luen ihan liikaa blogioksennusmössöä, mutta moni mainitsemistasi on omiakin lemppareitani. nyt tosin olen myöntänyt itselleni, että minulla on nettiriippuvuusongelma ja olen AIKEISSA tehdä sille jotain. ainakin vähän.

    VastaaPoista
  5. Niin minäkin ja varsinkin näin sunnuntaina kuumeen kourissa! En tiedä kuuluuko sinua ja muita kivojen blogien kirjoittajia kiittää vai pitäiskö olla kiukkuinen? :D Surffailun tuloksena äärimmilleen kasvanut matkakuume ja nälkä! Jos sais edes makuaistin takaisin.. Mut, kyllä mä silti kiitän mieluummin, aika menee rattoisasti sängyn pohjalla!

    VastaaPoista
  6. Kiitos myös vinkeistä, muutama erittäin tuttu ja muutama aivan tuntematon uusi tuttavuus :) Ja samoilla linjoilla mennään, seuraamiani blogeja on liikaa... Onneksi Google Readerin kautta olen sentään saanut ne jonkinmoiseen järjestykseen, pystyypä hieman valikoimaan aihepiirin/mielialan mukaan lukemista.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vertaistuesta!

    Berliinistä on palauduttu ja nyt on niin kiire, että blogi meinaa jäädä ihan hunningolle. Onneksi olin niin ovela, että listasin jo ennen matkaani noita parempia blogeja, joten saatte siksi aikaa jotain tätä mielenkiintoisempaa seurattavaa ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...