Blogi Reality

Kiinnostaisiko joskus tietää, minkälaista elämää ruokabloggaaja elää bloginsa takana silloin, kun ei hyöri tuntikausia keittiössä, viilaa reseptejä julkaisukuntoon ja stailaa ruokiaan mahdollisimman kuvauksellisiksi? Se selviää nyt!  Liemessä-Jenni nimittäin monotti meitä muita blogisteja loistavalla Blogi Reality-haasteella, jossa ideana on jakaa lukijoille yksi arkipäivä täysin rehellisesti ja koruttomasti. Tempaus huomioitiin jopa Nytissä. Tottakai tartuin siihen!

Keskiviikko 17.10.

Itselleni tehty lupaus puoli seitsemään nukkumisesta romuttuu, kun räpäytän silmäni auki klo 5:06. Lähes joka aamu sama juttu! En osaa enää nukkua kunnollisia yöunia. Pyörin lakanoissani kuitenkin kymmentä vaille kuuteen, jonka jälkeen nousen ruokkimaan kissat ja mittaamaan verensokereita. Paastoarvo 5.0 mmol/l, jes. Samalla huomaan käyttäneeni viimeisen verensokeriliuskan, joten tunnin arvo jää mittaamatta. Käytän tilaisuutta hyväksi lisäämällä mikrokaurapuuroon extra-annoksen oikein makeaa omenahilloa. Siitäs sait, raskausdiabetes! Aamukahvin jätän työpaikalle nautittavaksi, kuten aina. 

Duuni on duunia. Yhdeltätoista huomaan potevani nälkää ja lompsin Kampin Johtoon työpaikkaruokalan tarjottua vain jotain lihamureketta. Teen salaattiini onnettomat lisukevalinnat (kumifetaa, uunissa paahdettua porkkanaa ja kaalisalaattia) ja sivistän itseäni vanhalla Seiskalla. Lounaan jälkeen kärsin karmeasta makeanhimosta ja noudan kaupasta tölkin Coca-Cola Zeroa. Huonon ihmisen varjo seuraa perässäni koko matkan kylmäkaapilta kassalle. Karkkihyllyn suklaat on sentään helppo ohittaa kuvittelemalla, miltä tuntuisi synnyttää viisikiloinen lapsi. 

Töistä päästyäni ajan Itäväylää tuhatta ja sataa ehtiäkseni hakemaan lisää verensokeriliuskoja neuvolasta. Myöhästyn toki kriittiset pari minuuttia. Palaan kärttyisänä kotiin, syön turkkilaista jugurttia ja yhden luumun ja katson digiboxille tallennettua rasittavaa ja vihastuttavaa realitya. Viimeistelen samalla edellispäivänä aloittamani postauksen ja julkaisen sen, vaikken ole täysin tyytyväinen lopputulokseen. Haluaisin osata korostaa ruuan hyvää makua verbaalisesti kikkaillen pelkkien huudahtusten sijasta ("Hyvää!", "Toimii!", "Oooh!"), mutta yleensä ikinä ei vaan lähde.

Viiden jälkeen teen lähtöä isäni synttäri-dinnerille Farangiin. Itse synttärit olivat tosin olleet jo viikko takaperin, mutta sössin pöytävarauksen kuviteltuani, että sen voisi saada vain viikon varoajalla. Illan aikana nautin elämäni kolmannen Farangin tastingmenun ja huomaan sen kärsivän jo kevyestä inflaatiosta. Uudistetaanko sitä ikinä? Jotkut annokset olivat tosin parempia kuin aiemmilla kerroilla (pehmeäkuorinen taskurapu, jälkiuoka), toiset taas huonompia (vasikanposki aromaattisessa chililiemessä). Vatsa täyttyi.

Illalla kotona tihrustan vielä puoli tuntia Kiinteistökuningatar Kaisaa, joka on harvinaisen viihdyttävää realitya. Uni painaa kuitenkin silmää jo puoli kymmeneltä, joten selaan vielä sängyssä tuttujen viimeisimmät Facebook-juorut ja Instagram-taiteilut ja pelaan pari leveliä Jewels Staria. Maailmankaikkeuden koukuttavin peli! Ja sitten se onkin jo got natt!

 

Frangin jälkkäri on aika lyömätön.