sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Paras tomaattikastike pizzalle

Joskus muinoin (eli yli kymmenen vuotta sitten) oli aikakausi, jolloin minäkin sotkin pizzapohjan tomaattikastikkeen ketsupista ja tomaattipyreestä. Hyväähän se ei missään nimessä ollut, mutta kilo muita täytteitä ja toinen kilo juustoa pelastivat pizzan kuin pizzan tältä kitkeränimelältä terroristilta. Hyi että. Onneksi opin jossain vaiheessa hauduttamaan kastikkeen myös tomaattimurskasta, valkosipulista ja yrteistä, mutta tomaattpyreketsupin aromia on enää mahdoton unohtaa.


Paha pyreketsuppi muistui jälleen mieleeni, kun testasin jokin aika sitten Ruoka.fi:ssä Leila Lindholmin Pizza ai Funghia ja löysin itseni jotakuinkin maailman parhaimman tomaattikastikkeen ääreltä. Oikeesti. Kastikkeen salaisuus piilee kasaan keitetyissä tuoreissa, auringon kypsyttämissä tomaateissa, joten ei ihme, että sen maku huitelee ihan eri sfääreissä kuin säilykkeistä peräisin olevissa soosseissa. Vannon, ettet pety, kun kokeilet!

TOMAATTIKASTIKE PIZZALLE (riittää kahdelle pellin kokoiselle pizzalle)

2 valkosipulinkynttä
5 auringossa kypsynyttä tomaattia
1 rkl voita
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl valkoviinietikkaa
sormisuolaa
mustapippuria myllystä


1. Viipaloi valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi ja leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi.
2. Kuumenna kattila ja hauduta valkosipuli kevyesti voissa.
3. Lisää hunaja ja kuutioidut tomaatit. Keitä kastiketta noin 20 minuuttia tai kunnes tomaatit ovat aivan pehmeitä ja kastike saennut.
4. Mausta kastike viinietikalla, suolalla ja mustapippurilla. Jäähdytä.

Arvaa, mitä meillä syödään tänä iltana?


8 kommenttia:

  1. Herkullisen kuuloinen tomaattikastike ja pitsassa ihanan ohut pohja. Millä reseptillä pohja on tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös pohja on Leila Lindholmin kirjasta :)

      15 g (1/3 palaa) tuorehiivaa
      3 dl haaleaa vettä
      2 tl sokeria
      1 tl sormisuolaa (suolahiutaleita)
      2 rkl oliiviöljyä
      1 dl durumvehnäjauhoja
      5½-6 dl erikoisvehnäjauhoja

      1. Murenna hiiva kulhoon ja lietä se sekoittaen veteen. Lisää sokeri, sormisuola ja oliiviöljy.
      2. Lisää durumvehnäjauhot ja vähän kerrallaan erikoisvehnäjauhot. Alusta taikinaa koneella noin 10 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa.
      3. Ripottele hiukan jauhoja taikinan pinnalle. Kohota taikinaa leivinliinan alla noin 45 minuuttia tai kunnes se on kooltaan kaksinkertainen.
      4. Jaa taikina kahteen tai neljään osaan ja kaaviloi palat ohuiksi pohjiksi. Täytä pizzat ja paista 250 asteessa 10-15 minuuttia.

      Poista
    2. Kiitos! Olen tehnyt omani vähän erilaisella reseptillä - myös ohutta, mutta täytyy kokeilla tätä.

      Poista
  2. Mä hylkäsin tomaattipyree-ketsuppisoosin yhdessä vaiheessa, ja aloin keitellä tuoretta tavaraa hartaasti kokoon. Se toimiikin mainiosti, kun pizzaan laittaa juuri tuollai ohuelti herkemmän tyyppistä tavaraa kuten mozzarellaa ja basilikaa.

    Mutta lopulta palasin takaisin, koska mä vaan rrrrrakastan tomaattipyree-ketsuppisoosia :) Vaikka täytteitä ja juustoja ei edes lastaisi kilon vertaa. Mutta jos täytteeksi laittaa vaikka voimakasta sardellia, pepperonia yms., niin ihanan etikkainen ja voimakas pyreesotku on parasta mitä voi olla. Ja siihen kuuluu ehdottomasti se, että tehdään sellainen pellin muotoinen neliön mallinen pitsa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, meitä on moneksi! ;) Mä olen herkkien kasvispizzojen ystävä (tosin sardelli ja tonnikala menee, jos niitä ei ole liikaa), joissa pyreketsupin voimakkuus on yleensä vaan pahasta. Ja rehellisesti: en kyllä muista saaneeni/tehneeni ikinä hirveän hyviä pyreketsuppi-kotipizzoja.

      Poista
  3. Hahah, tässä siis selvitys siihen "olen jo täynnä"- vastaukseen :D Olen joskus tainnut sullekin syöttää juuri pyreketsuppipizzaa. Mä olen höystänyt mössöä vielä mausteilla. Täytyy kyllä joskus kokeilla tätäkin versiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpön löpön. Oon kyllä erittäin kiitollinen siitä pizzasta, vaikka siinä pyrettä olikin :). Mutta suosittelen kokeilla tätäkin versiota. Jos talvitomaatit maistuu puulta, niin myös haudutettu tomaattimurska noilla mausteilla toimii todella hyvin :)

      Poista
    2. Luit ajatukseni. Ajattelin nimenomaan oikaista siinä kohtaa missä olisi pitänyt metsästää syysaurinkotomaatteja.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...