maanantai 2. kesäkuuta 2014

TZATZIKI PAAHDETUISTA PAPRIKOISTA

 

Toteutin huhtikuussa yhden monivuotisista unelmistani ja ostin grillin. Ei kovin häävi haave, tiedän, mutta se on sentään valkoinen ja mahdollistaa aika monet kesäruokafantasiat. Grilli onkin ollut kuumana joka viikonloppu vapusta lähtien ja enää harmittaa vain se, etten ole millään kerennyt naputella tuotoksia resepteineen tänne.

Grilliruuan 100% kasvu on tarkoittanut taloudellemme myös erilaisten grilliruokien lisukkeiden ja soosien 100% kasvua. Lempikastikkeeni on varmaan aina ja ikuisesti tuhti tzatziki, joka istuukin sulavasti myös grillatun lihan, tofun ja kasviksien kylkeen. Mutta tiesittekö, ettei tzatzikiin ole pakko raastaa kurkkua? Hyvä taivaallinen tzaziki syntyy myös uunissa paahdetuista paprikoista!



TZATZIKI PAAHDETUISTA PAPRIKOISTA (4 hengelle)


2 punaista paprikaa
2 dl turkkilaista tai kreikkalaista jugurttia
2 valkosipulinkynttä 
1-2 rkl tuoretta rosmariinia ja salviaa hienonnettuna
mustapippuria myllystä
ripaus sormisuolaa
1. Aloita paprikoiden paahtamisesta. Napsauta uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Pese ja halkaise paprikat ja aseta ne leikkauspinta alaspäin leivinpaperin päälle uuninpellille. Nosta pelti kuuman uunin ylimmälle tasolle, aivan grillivastuksen alle, ja paahda paprikoita kunnes niiden pinta on tummunut (noin 20 min). Sulje kuumat, paahtuneet paprikat ilmatiiviisti esimerkiksi folion tai kuumuutta kestävän pakastepussin sisään ja odota kunnes paprikat ovat jäähtyneet käsin kosketeltaviksi. Nypi paprikoiden kuori pois ja hienonna muu osa.

2. Hienonna tai murskaa valkosipulinkynnet. Hienonna yrtit. Sekoita keskenään jugurtti, paahdettu paprika, valksipuli, yrtit ja mausteet. Nosta tzatziki jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi, jotta maut tasaantuvat.

3. Nauti tzatziki esimerkiksi grilliruuan ja couscoussalaatin kanssa.



Käytin paprikatzatzikiin kotimaisia sirkkalehtitunnuksella varustettuja paprikoita, sillä olen tällä reseptillä ja postauksella mukana Kauppapuutarhaliiton ja Blogiringin kotimaiset kasvikset -kamppiksessa. Blogiyhteistyö tulikin tarpeeseen, sillä olin ihan totta unohtanut sirkkalehtimerkin olevan ainoa merkki, joka takaa tuotteen sataprosenttisen kotimaisuuden. Eli kun haluan jatkossakin ostaa Suomessa viljeltyjä puutarhatuotteita ja tukea näin suomalaista työtä ja työllisyyttä, sirkkalehtimerkki on luotettavin tunnus.

Enemmän infoa, reseptejä ja taustaa kotimaisista vihanneksista löydät Vihannes.net -sivustolta. Sivustosta kannattaa tykätä myös  Facebookissa.

http://blogirinki.fi

Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto ry.


4 kommenttia:

  1. Ihan loistava idea! Tzatziki on hyvää ihammikäkanssavaan.

    VastaaPoista
  2. Yhdyn edelliseen kommentoijaan!

    VastaaPoista
  3. Täytyy ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
  4. Kiitos reseptistä! Tämä lähtee ehdottomasti kokeiluun huomenna, kun tulee vieraita, joille pitäsi keksiä jotain helppoa tarjottavaa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...