sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Lohikeitto


Tunnen vähän ihmisiä, jotka osaavat nimetä lempiruokansa, mutta heistä, jotka osaavat, voisin kasata kuoron. Kaikki vastaavat suosikikseen lohikeiton. Aidolla kermalla kiitos, mutta kirkasliemistäkin palvotaan. Voisin hyvin kuulua heihin.

Parhaan lohisopan valmistus alkaa kuullottamalla purjoa tai sipulia voissa kattilassa. Sen jälkeen lisätään napakka kalaliemi, kotimaiset, tuoreet vihannekset ja laakerinlehti. Puikula on perunalajikkeista hellyyttävin ja maistuvin, mutta niitä ei kannata paloitella kovin pieniksi.

Kun vihannekset ovat lähes kypsiä, kaadetaan päälle reilulla kädellä kuohukermaa ja ropaus valkopippuria. Soppa kiehautetaan, minkä jälkeen lämpö käänetään kokonaan pois ja lisätään lohikuutiot ja hienonnettu tilli.  Niitä haudutetaan jäähtyvällä liedellä kannen alla noin 5-10 minuuttia ja keitto on valmis. Herkästi kypsyvä lohi ei kaipaa tämän enempää keittelyä.

Ennen tarjoilua tarkistetaan vielä suolan määrä ja noukitaan laakerinlehti pois.  Ja menestys on taattu!

(Tähän keittoon lisäsin myös puolikkaan fenkolin. Ei se siinä paljon maistunut, mutta tulipahan nyt taas hifisteltyä.)


3 kommenttia:

  1. Ei vitsi, nyt alko aivan törkeästi tekemään mieli lohikeittoa! Jos kauppa olis vielä auki, niin löytys tämä tyär kassalta lax-file ja kuohukermapurkki kourassa! Se on kyllä harvinaisen rakas ruoka lapsuudesta. Jos äitiltä jotain pöperöä tilaisin pöytään, olis se ehdottomasti tämä. (:

    VastaaPoista
  2. Ei mitään vihanneksia! :D
    sipulia, perunaa, lohta ja kermaa. Mausteeksi laakerinlehteä ja kokonaisia mauste- ja mustapippureita ja jos on jaksanu tehä lohen ruodoista liemen ni voi taivas.

    VastaaPoista
  3. Helmi: tänään on uusi päivä ;). Mekin syötiin tota sitten koko viikonloppu, joten eipä tule taas hetkeen himoa.

    Krista: mutku multaporkkana on ihan ehdoton! (Ja joskus oon korvannut puikulat kukkaalilla pakon sanelemana ja sekin toimi. Tosin sillon keittoaikoja täyty vähän lyhentää.)

    En muuten ikinä jaksa käyttää omissa keitoissa kokonaisia pippureita, kun ärsyttää niiden syleskely. Muiden keitoissa ne on kyllä ihan ok ja ymmärrän kyllä, että ne olisi parempia kuin rouhe/jauhe.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...