lauantai 29. lokakuuta 2011

Papupihvejä ja punajuurta

Syksy on riistan ja dramaattisen väristen juureslisukkeiden kulta-aikaa. Ihan ensin mainittuun en näillä kasvisruokamieltymyksilläni taivu, mutta papupihvillä kruunattu, kermassa hautunut punajuuri on herkuista herkuinta!


PAPUPIHVIT (6 kpl)

öljyä paistamiseen
1 sipuli hienoksi pilkottuna
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl savupaprikaa
ripaus chiliä
150 g tuoreita herkkusieniä hienonnettuna
1 tlk kidneypapuja huuhdeltuna
2 rkl tuoretta persiljaa tai 2 tl kuivattua
suolaa ja pippuria
½ dl korppujauhoja
1 luomumuna


1. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit pehmeäksi. Lisää valkosipuli, korianteri ja juustokumina ja kuullota sekoittaen. Lisää herkkusienet ja jatka paistamista 4-5 minuuttia tai kunnes kaikki neste on haihtunut.
2. Pane pavut pieneen kulhoon ja soseuta ne haarukalla tai perunasurvimella. Lisää sekaan sieniseos, persilja, korppujauhot ja mausta suolalla ja pippurilla. Jos taikina on kovin kuumaa sieniseoksen takia, anna sen jäähtyä sen verran, että pysty käsittelemään sitä paljain käsin. Sekoita joukkoon kananmuna.
3. Muotoile taikinasta pihvejä (tai pyöryköitä). Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

PUNAJUURIPAISTOS  (neljälle)

4 punajuurta raastettuna tai suikaloituna
½ purjo
1 tl suolaa
1 tl rakuunaa
sinihomejuustoa murusina
2 dl kermaa

1. Asettele uunivuokaan punajuurisuikaleet ja hienonnettua purjoa. Mausta suolalla, rakuunalla ja murennetulla sinihomejuustolla.
2. Lisää kermaa sen verran, että suikaleet jäävät juuri ja juuri näkyviin.
3. Paista 160 asteessa noin 2 tuntia. Peitä paistos tarvittaessa foliolla.


Ps. Keskimmäinen kuva olkoon todiste siitä, että meillä tosiaan on kaksi kissaa. Se mustempi kaveri sattuu vain olemaan astetta epäfotogeenisempi adhd-tapaus, joka tulee kameran nähdessään vain puskemaan sitä :D


3 kommenttia:

  1. Kiitos kissatodistekuvasta, oikein sievä on tämä aadeehoodeekin :-)

    Ja sanavahvistuksena pollyho!

    VastaaPoista
  2. Oi nam, nää näyttää hyvältä! Kaapista löytyis punajuuriakin...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...