sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Merellinen Del Mar

Herttoniemenrannassa lepää legenda nimeltä Helsingin parhaat paellat. Tottakai ne oli käytävä testaamassa!

 

Legendan juuret elävät pienessä espanjalaisravintola Del Marissa, joka on kasvanut suureen suosioonsa Herttoniemen Neitojenrannassa. Paikan A´la carte-lista painottuu tuhteihin liharuokiin, merellisiin äyriäisiin ja raikkaisiin salaatteihin, eikä niiden paellojenkaan herkullisuutta voi korostaa liikaa.


Paellan valmistuksen kuluu aikaa noin 30 - 40 minuuttia, joten päätimme tilata myös alkuruoat. Tuomas valitsi lyhyeltä ja ytimekkäältä listalta Gambas al pil pilin, eli öljyssä keitettyjä meheviä jättirapuja valkosipulin ja chilin kera. Omalle lautaselle päätyi etanat valkosipulissa ja sinihomejuustossa grillattuina (oikeasti halusin vain dippailla ravintolan mehevää leipää valkosipulivoihin). Kummatkin oikein klassisia ja päteviä alkuruokia ja säästivät nälkää vielä pääruuallekin.


Paellat valmistetaan Del Marissa aina vähintään kahdelle henkilölle, joten yksin sellaista ei voi tilata. Vaihtehtoja on kolme: kasvispaella, merellinen paella ja klassinen paella äyriäisillä, kanalla ja vihanneksilla. Tilasimme kasvissetin ja saimmekin sitä ihan jäätävän kokoinen kulhollinen! Riisin makumaailma oli just eikä melkein täydellinen (sahramia! oi sahramia!) ja kasvikset olivat kaikki sopivissa kypsyyksissä. Lisäksi annoksesta löytyi friteerattua juustoa, jota emme tunnistaneet sen pidemmälle. 

Ounastin, ettemme tule jaksamaan koko paellaa, mutta mitäpä vielä! Se oli niin tolkuttoman hyvää, ettei maltettu jättää kekenkään. Kerrankin näin päin, joten muchas gracias!

4 kommenttia:

  1. Näyttää - ja kuulostaa herkulliselta. Erityisen mukavaa löytää ravintola, joka on auki myös sunnuntaisin. Taidamme tehdä tänne pyöräretken lähiviikkoina.

    VastaaPoista
  2. Kiitos esittelystä;pitää laittaa korvan taakse:D

    VastaaPoista
  3. Eikö me saada Kreikasta matkaraporttia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän naputella sen kasaan tällä viikolla :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...