maanantai 10. helmikuuta 2014

BÄÄ-Ä-ÄÄ! (ELI LATE LAMMAS -KAKKU)

Oman lapsen syntymäpäivät. Mikä ihana tekosyy hyvästellä ainakin kerran vuodessa ne omaa esteettistä silmää hivelevät pavlovat ja muut kakut marjaröykkiöillä ja pyyhältää tukka putkella täydellisten kakunkoristelutarvikkeiden perässä Tuusulaan, Confetin myymälään.


Minähän en ole mikään kakkujen koristelija, minkä blogia pidempään lukeneet ovat varmasti jo omin silmin huomanneet. Simple is better ja niin pois päin nääs. Mutta voi herttinen sitä hakukoneiden naputtelua ja kakkublogien selailua siinä vaiheessa, kun äkkäsin lapseni ensimmäisen elinvuoden olevan lopuillaan ja kakun mentävän aukon synttäreiden tarjoiluissa! Joku hahmo-/teemakakkuhan oli siis ihan ihan pakko leipoa. Siis ihan.

Onneksi olin siitä herkullisessa tilanteessa, ettei Viljalla ollut vielä sellaista lempihahmoa tai -asiaa (kaukosäätimiä lukuunottamatta), jonka ympärille kakku olisi vaadittu rakennettavaksi. Sain siis totaalisen vapaat kädet työntää käpäläni juuri sen väriseen sokerimassaan kuin halusin. Ja minähän työnsin ne mustaan.


Late oli siitä helppo kaveri valmistaa, ettei se vaatinut loppuun asti hiottua koristelutekniikkaa ja kymmeniä erivärisiä sokerimassoja. Kaikki koristeluaineksetkin olisivat itse asiassa löytyneet Prisman leivontahyllystäkin. Itse kakun kokosin myöskin astetta rennommalla kädellä, käyttäen kaupan valmista kääretorttua ja kasaten sen charlotte russe -henkisesti. Pääasia meinaan oli, että kaikki vaiheet olivat helppoja ja koko komeus näköisensä. Ja aika lailla tuo Late Lammasta sitten muistuttikin, eikö?

LATE LAMMAS -KAKKU


1 (400g) valmis kääretörttu
5 kpl liivatelehteä
4 dl kermaa
1 prk vaniljarahkaa
200 g valkosuklaata
n. 300 g pakastemansikoita

Koristeluun:
kermavaahtoa
pieni pala valkoista sokerimassaa
vähän isompi määrä mustaa sokerimassaa (250g:n paketti riittää hyvin)
1 ps. pieniä valkoisia vaahtokarkkeja

Valmista kakun täyte. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia. Vaahdota sillä aikaa kerma vaahdoksi ja sulata valkosuklaa vesihauteessa. Sulata mansikat.Yhdistä keskenään kermavaahto, vaniljarahka, sula suklaa ja mansikat. Pyöräytä muutaman kerran sauvasekoittimella, jotta mansikat hajoavat ja massasta tulee hempeän vaaleanpunaista. Purista liivatteet pois liotusvedestä ja lisää ne pieneen määrään kuumaa vettä. Sekoita liivateseos täytteen joukkoon.

Ota pyöreä n. 3 litran muovi- tms. kulho ja vuoraa se ensin tuorekelmulla ja sen jälkeen tiiviisti kääretorttuviipalein. Kaada täyte keskelle ja tasoita pinta kääretorttuviipaleiden tasolle. Hyydytä kokonaisuus kylmässä, mieluiten seuraavaan päivään. Ennen koristelua kumoa kakku vuoasta tarjottimelle.

Valmista kakun koristeet. Muotoile mustasta sokerimassasta lampaan kasvot, korvat, silmän pupullit ja töpöt jalat. Muotoile valkoisesta sokerimassasta silmämunat. Asettele silmät valmiiksi kiinni kasvoihin.

Levitä kakun päälle kerros kermavaahtoa ja aseta lampaan kasvot, korvat ja jalat paikalleen. Täytä muu pinta kakusta pienillä vaahtokarkeilla.

 

4 kommenttia:

  1. Late on ihan supersuloinen...ja niin on Viljakin!

    VastaaPoista
  2. Todella hieno kakku :)
    Meidän suvussa on useampia Late-faneja, joten kakkumalli menee ehdottomasti kokeiluun. Sopivasti näpertelyä, mutta ei liikaa.

    VastaaPoista
  3. Ihana päivänsankari ja kakku! Niin se aika rientää :)

    VastaaPoista
  4. Hauskan näköinen. Itse en ole juuri seurannut kyseisen elikon tekemisiä, mutta tiedän sen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...