torstai 26. syyskuuta 2013

JANSSONIN LOHILAATIKKO + ÄÄNESTYSKEHOTUS

Tuntuuko, ettei tämä blogi oikein päivity? Niin minustakin, mutta tällä kertaa syykin on vähän tonttu: täällä näytön toisella puolella ollaan nimittäin siirretty jo katse tulevaan ja naputeltu Pumpkin Jamin joulukalenteria 2013. Woop woop. 65 päivää enää!


Joulukuuta ja runsaampaa postaustahtia odotellessanne voitte herkutella vaikka tällä Janssonin lohilaatikolla, jolla meinaan taistella tieni Chileen Cono Surin reseptikilpailussa. Siihen tosin tarvitsen nyt TEITÄ, sillä voittaakseni tarvitsen äänenne. Menkää siis tänne ja antakaa ääni syksyn herkuimmalle lohiperunalootalle. Pliis? Myös äänestäjille arvotaan Makuja Pohjolasta -kirjoja, joten myös sinä voit olla vottaja.

JANSSONIN LOHILAATIKKO

 

1 kg perunoita (kiinteä lajike)
400 g lohifileetä
1 pieni punasipuli
1/2 keskikokoinen fenkoli
1 prk (125 g) janssonfileitä + liemi
Mustapippuria myllystä
Nippu tuoretta tilliä
3-4 dl kermaa
1/2 tl hienoa merisuolaa
1/4 tl valkopippuria
n. 1/3 dl korppujauhoja
1 luomusitruunan raastettu kuori

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuori perunat. Jos joukossa on oikein isoja perunoita, puolita ne. Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä.

2. Perunoiden kypsyessä poista lohesta nahka ja mahdolliset ruodot. Mausta lohifile kummaltakin puolelta suolalla, mustapippurilla ja hienonnetulla tillillä. Jätä makustumaan työtasolle. Kuutioi lohi ennen kuin rupeat kasaamaan aineksia vuokaan.

3. Viipaloi sipuli ja fenkoli ohuen ohuiksi siivuiksi. Fenkolin kohdalla käytä mandoliinia, jos vain mahdollista.

4. Kun perunat ovat lähes kypsiä, kaada keitinvesi pois. Viipaloi perunat ronskisti noin 1/2 cm paksuisiksi siivuiksi. Levitä kerros perunaviipaleita voidellun uunivuoan pohjalle. Lado päälle hieman sipulia, lohta, fenkolia ja janssonfileitä. Mausta kevyesti mustapippurilla ja tuoreella tillillä. Asettele päälle taas kerros perunoita, sipulia, lohta ja janssonfilettä ja jatka, kunnes ainekset loppuvat tai vuoka on täynnä. Jätä perunakerros päällimmäiseksi.

5. Sekoita kerman sekaan janssonfilepurkin liemi, pari ruokalusikallista hienonnettua tilliä, suolaa ja valkopippuria. Kaada seos vuokaan. Laita vuoka uuniin noin 10 minuutiksi. Sen jälkeen nosta vuoka uunista ja ripottele päälle korppujauhot ja sitruunankuoriraaste. Paista uunissa vielä 15 minuuttia.

Kilpailun toteuttaa Cono Sur.


6 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä! Ihana tuo fenkoli tuossa reseptissä! Saat ääneni :)

    VastaaPoista
  2. Joulukalenteri, Mari sinä olet kyllä ihan ässä. Minun pieni jouluihmisyyteni vaikuttaa hyvin maltilliselta tässä seurassa ;-) Tsemppiä kisaan, huikeita reseptejä siellä on tyrkyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, viime vuonna pukkasi vähän ahdistusta ja kiirettä joulukalenterin loppupuolella, joten parempi aloittaa tällä kertaa ajoissa ;). Ja kiitos!

      Poista
  3. Mä olen myös vähäsen suunnitellut joulukalenterin tekemistä, viime vuonnakin oli tarkoitus, mutta sitten joulukuu tulikin ihan liian nopeasti. Toisaalta 24 postausta on kyllä aika huima määrä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 24 reseptipostausta ON tosi paljon, vaikka aluksi määrä tuntuukin pieneltä. Laskin, että jos kokkaan, kuvaan, muokkaan ja kirjoitan etukäteen kaksi joulukalenteripostausta viikossa kaiken muun bloggaamisen ohessa, menee siinäkin jo 14 viikkoa. Uh! Onneksi sentään rakastan joulua ja joulun makuja. En minä muuten tähän ryhtyisikään :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...