sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Mustikkavispipuuro

Voi marjat, marjat. Lapasestahan se lähti tänäkin vuonna, joten pakastimellamme saa leikkiä taas tosielämän tetristä mahduttaakseen sinne jotain muutakin kuin jo olemassa olevia marjasäkkejä ja -rasioita. Onneksi varastojen tyhjentäminen on jo aloitettu, aamiaismeiningeissä tietenkin.

Syön marjani yleensä aamuisin kaurapuuron tai paksun turkkilaisen jugurtin kaverina, enkä kamalan kauas rutiineistani päässyt tälläkään mustikkavispipuuron reseptillä. Rakastan vispipuuroa ja mustikkahan istuu siihen täydellisesti! Valmiin puuron sekaan lorautin vielä vaniljalla maustettua soijamaitoa, joka oli kuin piste iin päälle. Mastuu vähän mustikkamaidolle.


MUSTIKKAVISPIPUURO (4-6 hölölle)

1 l vettä
n. 200 g mustikoita
1½ dl mannasuurimoita
½ dl sokeria
ripaus suolaa

Lisäksi: 
vaniljan makuista soijamaitoa (Alpro)
mustikoita
tuoretta sitruunamelissaa

1. Mittaa vesi ja mustikat kattilaan ja kiehauta.
2. Lisää mannasuurimot kiehuvaan veteen pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Vältät näin paakut. Anna kiuhua muutaman minuutin ajan ja lisää lopuksi sokeri ja ripaus suolaa.
3. Jäähdytä puuro ja vispaa se lopuksi sähkövatkaimella kuohkeaksi. Tarjoile vaniljan makuisen soijamaidon, mustikoiden ja tuoreen sitruunamelissan kera. Soijamaidon voit korvata myös tavallisella maidolla ja vaniljasokerilla.


Psssst. Osallistun reseptilläni Lilyn bunssihaasteeseen.


Ai mikä haaste? Tsekkaa täältä ja voita samalla lahjakortti A21 Diningiin!



8 kommenttia:

  1. Varsinaiset tetriksenpeluut täällä myös... Vispipuuroa pitäisikin tehdä pitkästä aikaa. Mun ongelma on vain se, että sitä tulee kerralla aina niin suuri satsi ja sitten sitä pitäisi syödä hurjat määrät joka päivä viikko putkeen. Sitten tulee kyllästyminen, eikä tule tehtyä taaskaan piiitkään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ilmeisesti taas lapsivesipäävaihe meneillään, koska mielestäni ei ole ollenkaan huono juttu, jos puuroa riittää myös seuraaville päiville aamuiksi ja/tai välipalaksi ;). Tosin mä taas kuulun siihen koulukuntaan, joka syö heti kaiken ja överithän siitäkin tulee...

      Poista
  2. Hihhih, meillä kans pakkanen pullistelee kaiken maailman marjoista! Ja vielä on keräämättä esim. puolukat (niitä ei onneksi paljoa tarvi mahduttaa pakkaseen, kun edellisvuotisiakin on jonkun verran jäljellä) ja osa mustaherukoista :) Vispipuurot on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, puolukat (ja karpalot) uupuu vielä. Mistähän niille tilaa? :D Kovasti haluaisin myös lakkoja, mutta näillä etelän hinnoilla taitaa jäädä vain haluamiseksi.

      Poista
  3. Vitsi mikä väri! Upea idea, kuinka ei ole tullut mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin rakastan näitä sävyjä :). Mustikkapuuro on mahtava keino saada väriä aamiaispöytään.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...