lauantai 6. lokakuuta 2012

Tomaattinen savutofu-sipulikeitto

Taas lämmitellään vanhaa. Tämä soppa astui nimittäin parrasvaloihin jo edellisen blogin aikoihin ja on hautunut sen jälkeen liedellämme jo useammankin kerran. Keitto on nöyristelemätön esimerkki helpon, halvan ja hyvän ruuan onnistuneesta liitosta, eikä se jätä kylmäksi edes keskellä vetisintä lokakuuta.

Idea soppaan lähti aikoinaan Ruokahommia-Jannan pekoni-sipulikeitosta, mutta muuttuu jokaisella keittokerralla hieman ja (yleensä) parempaan suuntaan. Suosittelen panostamaan laadukkaisiin, italialaisiin tölkkitomaatteihin, sillä niillä markettien halpispurnukoilla olen saanut keitosta jotenkin liian imelää.


TOMAATTINEN SAVUTOFU-SIPULIKEITTO

1 pkt kylmäsavutofua
1 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
3 isoa sipulia, viipaloituna (yht. n. 1,2 l viipaleita)
2 tl sokeria
n. 1,2 l kasvislientä
800 g tölkitettyjä, viipaloituja tomaatteja 
(loraus balsamicoa)
parmesaanijuustoa, karkeana raasteena
tuoretta basilikaa, karkeasti silputtuna

1. Kuivaa savutofu talouspaperilla ja paloittele se sopiviksi suupaloiksi. Kuumenna voi pannulla paista tofupalat ujosti ruskeiksi. Tämän paistamisen voi jättää myös väliin ja listä tofut pannulle yhdessä sipuleiden kanssa (kohta 2), mutta itse tykkään että tofussa on hieman paistopintaa.

2. Lisää pannulle öljy, sipulit ja sokeri. Keittele sipuleita 20 - 25 minuuttia, kunnes ne pehmenevät ja saavat kauniin värin. Lisää liemi, tomaatit ja halutessasi tilkka balsamicoa. Anna kiehahtaa ja vähennä sitten lämpöä. Jätä keitto hautumaan noin 40 minuutiksi.

3. Kauho keitto lautaselle ja koristele parmesaanilastuilla ja silputulla basilikalla.


5 kommenttia:

  1. Tein tätä ja voi vitjat että oli hyvää! Sipuliksi laitoin kuusi isoa punasipulia ja tuoreen basilikan sijaan lusikoin liemeen kotitekoisen pesto genovesen jämät. Myös tofut erillispaistoin ohjeen mukaan, koska paistopinta tuo oman makunsa ruokaan. Sopii muuten hyvin opiskelijan tiukkaan ruokabudjettiin, koska keittoa tuli iiiiso satsi eikä näin hyvää ruokaa harmita syödä useampaa päivää! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa kuulla, että muillekin maistuu! :)

      Poista
  2. Ah, savutofu-tomaattikeitto on myös täällä keittiössä sellainen jota tulee tehtyä säännöllisin väliajoin. Ja balsamico kruunaa mun mielestä koko homman.

    Niin helppoa ja niin hyvää! Tästä muuten huomaa syksyn iskeneen kunnolla päälle, keitot ja padat houkuttelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voisi kuvitellakaan syöväni tätä kesällä, joten oikeassa olet, syksy ja syksyruuat on täällä! (Sen kyllä huomaa tästä kasvavasta makean (erityisesti suklaan) himostakin ;).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...