torstai 11. huhtikuuta 2013

Henkan uunilohi

Minkälaisia ruokia perheellinen huippukokki valmistaa kotonaan? Henri Alén kokkaa kookoksella maustettua broilerivokkia, maa-artisokkakeittoa, kuskus-salaattia sekä tätä ihanaa, tomaattikastikkeeseen ja parmesaaniin hukutettua uunilohta. Ainakin mikäli Vauva-lehden maaliskuun numeroa on uskominen.

Lähdin tekemään Henkan ohjeella uunilohta, koska olen suoraan sanottuna umpikyllästynyt perinteiseen "kasariloheen". Tiedättehän... rasvainen kala rasvaisen smetanan tai ranskankerman alla, tilliä ja rasvassa kuullotettua purjoa, ehkä vähän sitruunaa ja pippuria. Toisinaan jopa sitruunapippuria. Ruoka, jolla on hetkensä, mutta ei todellakaan liian usein. Tämä tomaattinen uunilohi oli sen sijaan menestys. 


Ruokaan kannattaa valita mahdollisimman laadukas tomaattimurska, sillä muuten kalasta tulee tympeän makuinen. Itse en ole käyttänyt vuosiin muiden kuin Muttin tomaattisäilykkeitä, mutta tähän erehdyin kaatamaan Pirkkaa tmv. Sainkin sotia sokerin kanssa sen ominasimakua vastaan oikein urakalla.

PARMESAANILLA MAUSTETTU UUNILOHI

n. 600 g lohifileetä
1 keskikokoinen sipuli
2 pulleaa valkosipulinkynttä
400g laadukasta tomaattimurskaa
ripaus sokeria tai tilkka hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl hienonnettua basilikaa
suolaa ja mustapippuria
1 dl raastettua parmesaania

1. Mausta lohi lihapuolelta kevyesti suolalla ja laita kala uunivuokaan lihapuoli ylöspäin.


2. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja hienonna ne. Hauduta sipuleita oliiviöljyssä kunnes ne pehmenevät hieman. Lisää mukaan tomaattimurska, 1 dl vettä ja ripaus sokeria tai tilkka hunajaa. Hauduta kastiketta miedolla lämmöllä 25 min ja soseuta sauvasekoittimella. Mausta kastike mustapippurilla ja suolalla.

3. Kaada kastike lohen päälle ja ripottele päälle vielä basilika ja raastettu parmesaani.

4. Kypsennä lohta uunissa 180 asteessa noin 30 minuuttia.

Ohje: Vauva-lehti 3/2013


2 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa kyllä tosi herkulta, kokeiluun menee! Minkä kanssa teillä tämä syötiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkalla oli tarjoiluehdotuksena kuskus-salaatti (ihan perus: kusus-suurimoita, kurkkua ja tomaattia), jota minäkin sitten tein. Mutta luulen, että tämän seuraksi sopisi myös ihan vihreä salaattikin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...