sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Parsakausi korkattu! Sopalla!


Huhtikuun puolivälissä uskaltaa kai puhua jo keväästä, vaikka maasta löytyy vielä lunta, siitepölyallergia odottaa yhä puhkeamistaan ja kauppojen tankoparsatarjonta on sanalla sanoen S Ä Ä L I T T Ä V Ä Ä. Missä mun koko talven odottamani parsasesonki on? Ei ainakaan Itä-Helsingin marketeissa.

Stoppi parsakauden odotteluun tapahtui kuitenkin perjantaina, kun kaivoin vihanneshyllystä sen kaikkein vähiten kärsineen kimpun vihreitä kaunokkeja. Keitin niistä keiton Jamien ohjetta mukaillen ja Tuomas  viimeisteli potin uppomunilla, joihin hänellä on aika mainio kikka takataskussaan:


Ota juomalasi. Levitä sen suuaukon päälle vahvaa kelmua ja sivele kelmu tilkalla ruokaöljyä. Riko kananmuna kelmun sisälle ja kääräise pakettiin. Upota kelmutettu muna helmoista roikottaen lähes kiehuvaan, kevyesti poreilevaan veteen ja pidä vedessä kunnes valkuainen on hyytynyt, mutta keltuainen on vielä löysää. Ja voilà, sinulla on täydellinen uppomuna!

PARSAKEITTO UPPOMUNALLA JA PAAHDETULLA CIABATALLA (2 - 3 hengelle)

noin 400 gramman nippu vihreää tankoparsaa
1 sipuli
1 pieni purjo
1 varsi selleriä
oliiviöljyä
7 dl kana- tai kasvilientä
merisuolaa ja mustapippuria

Lisäksi:
kaksi uppomunaa
kaksi siivua paahdettua ciabatta-leipää
oliiviöljyä

1. Kuori ja hienonna sipuli. Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo. Hienonna sellerinvarsi ohuiksi siivuiksi. Poista tankoparsojen puumaiset kannat (n. 2-5 cm tyvestä), nappaa nuput talteen ja paloittele varret.

2. Kaada  korkeareunaiseen kasariin iso loraus oliiviöljyä. Kuullota sipulia, purjoa ja selleriä öljyssä 10 minuuttia, mutta älä anna vihannesten ruskistua. Lisää parsan pilkotut varret ja liemi. Peitä kasari kannella ja anna sopan kiehua miedolla lämmöllä 20 minuuttia, tai kunnes vihannekset ovat kypsiä.

3. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää parsanuput ja keitä keittoa vielä viitisen minuuttia, kunnes nuput ovat pehmenneet

4. Tarjoile keitto uppomunan ja paahdetun leivän kera. Viimeistele annos muutamalla tipalla laadukasta neitsytoliiviöljyä.


4 kommenttia:

  1. Tuo uppomunakonsti on aivan mahtava! Me tehdään perinteisesti, koska prkl kai nyt yhet uppomunat osataan tehdä ilman vippaskonsteja. Vaan susirumiahan niistä tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy tunnustaa, että Tuomas itse asiassa unohti öljytä nuo kelmut, joten ei mennyt aivan kuten Strömsöössä meilläkään tällä kertaa :D. Mutta siis joo, öljyttynä muovikelmu on super-varma tapa onnistua!

      Poista
  2. loistava idea uppomunien valmistukseen ! täytyy kokeilla hetimiten. Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, eipä mitiä. Toivottavasti onnistut ohjeillani :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...