sunnuntai 21. elokuuta 2011

Ravintola Kannas

Kampista on kaikunut kesäkuusta lähtien villejä ylisanoja Ravintola Kannaksen ruuasta. Muistin baarin räkälänä Eerikinkadun päässä, joten mielikuvitukseni ei riittänyt uskomaan, että paikkaa voisi kuvailla nykyään gastropubina. Täytyi nähdä itse!


Tuomas tilasi chili-pekonihampurilaisen, minä Stadin silakkapihvit ylistetyllä perunamuusilla, joka oli kuin vaahtoutunutta silkkiä, mutta silti toivotun jämäkkää. Ja ihan törkeän hyvää! Hampurilainen tarjoiltiin itse tehdyillä maalaisranskalaisilla ja 14 euron burgerilla oli muutenkin hinta-laatusuhde kohdallaan.

Jälkiruuaksi ahnehdin vielä Kannaksen lettuja mansikkahillolla, lakkasorbetilla ja viskikermalla, minkä jälkeen olin kirjaimellisesti räjähtää sekä hyvän ruuan synnyttämästä onnesta että jumalattomasta ähkystä. Ravintolasta pois vyöryessäni  mietinkin, onko joku oikeasti jaksanut syödä Kannaksessa sekä alku-, pää- että jälkiruuan? Kuulostaa ihan Man v. Food -materiaalilta

Ainiin, chilihampurilainen, silakkapihvit, lettujälkkäri, iso kokis ja jokin erikoisolut maksoivat muuten yhteensä 44 euroa. Varsin kohtuullista!

2 kommenttia:

  1. Mäkin digasin Kannaksesta! Palvelu oli myös mainitsemisen arvoisen hyvää ja kaiken kruunaa jukeboksi! :-D

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä, palvelu ja musiikki olivat nekin diggailun arvoisia :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...